Toto5:n päätöskohteen vauhdikkaassa 12,0-avauksessa haettiin hiukan paikkoja, lopulta keulapaikan otti Esa Holopaisen ohjastama Piteraq. Loppukaarteessa se sai lennähtämällä rinnalleen No Limit Royaltyn, ja kaksikko iski tosissaan yhteen. Hetken näytti, että haastaja sai jo yliotteen, mutta Piteraq kontrasi terävästi ja nappasi lopulta ylivoimaisen voiton. No Limit Roaylty oli varma kakkonen. Loppupuolikas mentiin hurjaan 10,5-tahtiin.
Holopainen vahvisti voittajahaastattelussa mittelön olleen tiukka.
”Oli tosi kova rytminvaihdos siinä ja tosi lähellä, ettei toinen päässyt eteen. Tultiin pala tosi kovaa. Piteraq yritti itse vastata parhaansa mukaan, minulla ei ollut mitään naruja, mistä vetää. Hevonen tuli rehdisti maaliin saakka ja oli tosi hyvä.”
Hän uumoili Juuso Holttisen valmennettavalle maukasta odotettavaa.
”Piteraq on aika varma kilpailija ja meni hyvin hokeillakin. Kesäkelillä se varmasti vielä petraa, kyllä tällaisella hevosella pärjää.”
Onkel Invest Oy:n omistama ruuna kellotti kauden avausstartissaan ajan 15,5ake.
Neljännessä kohteessa Toto5-kierroksen suursuosikki 61,70 prosentilla jatkoi voittokulkuaan. Susanna Packalénin valmentama ja osaomistama Hertus lipui lopussa ajamatta kärkeen ja kellotti kolmannelle perättäiselle ykköselleen ajan 16,5ake.
Lue raveista lisää ensi keskiviikon (16.2.) Hevosurheilusta.
Oletko jo tilaaja?
Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo
Toto5-1: 9 Hetku, 43,70 %, 1,88 euroa
Toto5-2: 6 Taralou Point, 7,73 %, 13,76 €
Toto5-3: 3 What The Hell, 24,65 %, 30,30 €
Toto5-4: 5 Hertus, 61,70 %, 37,73 €
Toto5-5: 5 Piteraq, 13,11 %, 104,02 €
Vaihto 73 603,80 €
Voitto-osuus 104,02 €