Jaakko Laitinen 9.2.1947 – 29.6.2026 Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Mikkelin raviradan henkilöitymä Jaakko Laitinen on poissa

MT Hevoset -sivusto julkaisi maanantaina 29. kesäkuuta suru-uutisen: Mikkelin ravirataa vuodet 1974–2006 johtanut Jaakko Laitinen oli menehtynyt 79 vuoden iässä.

Jari-Pekka Rättyä

Jaakko Laitinen syntyi 9.2.1947 Kangasniemellä hevosperheeseen. Hänen isänsä oli Vonkauksen Evert Ryyttärille myynyt Otto Laitinen. Maanviljelijäopiston käytyään Jaakko päätyi paikallisen hevosjalostusliiton toiminnanjohtajaksi vuonna 1973. Kun Mikkelin Ravirata Oy seuraavana vuonna perustettiin, hänet kutsuttiin myös ratayhtiön toimitusjohtajaksi.

”Se oli aika tavallinen menettely silloin”, Laitinen muisteli Hevosurheilussa 14.6.2006, vajaat puoli vuotta ennen jäämistään eläkkeelle.

Työurallaan Laitinen nosti Mikkelin raviradan profiilia ja asemaa suomalaisessa ravikentässä tuntuvasti. Koko ravirata henkilöityi pitkälti häneen.

Jaakko Laitinen perusti St Michel -ajon ja rakensi sille raudanlujan brändin, joka on edelleen voimissaan. Itselleen hän ei suostunut silti kunniaa ottamaan.

”Ympärillä on ollut tietäviä ja osaavia ihmisiä. Meillä on ollut hallituksessa hyviä ihmisiä, kauppa- ja muita neuvoksia ja rakennusalan osaajia. Ja hyvä henkilökunta on olennaisen tärkeä asia”, Laitinen korosti Hevosurheilussa.

Muualta tunnustuksia satoi. Jaakko Laitinen palkittiin muun muassa Pro Mikkeli -mitalilla, Maatalouskeskusten liiton kullatulla ansiomerkillä, Keskuskauppakamarin rautaisella ansioristillä ja viimeiseksi Etelä-Savon urheilugaalan elämänurapalkinnolla 2025.

Laitisen toimitusjohtajakaudella Mikkeli järjesti kahdet Kuninkuusravit, vuosina 1979 ja 1996. Uran ehdoton huippuhetki osui kuitenkin vuoden 2002 St Michel -ajoon, jossa Varennen maailmanennätyksen 09,3 syntymistä todisti lähes 30 000-päinen yleisö.

Työuransa jälkeen Jaakko Laitinen omisti ja valmensi yhdessä Eero-veljensä kanssa hevosia, joista menestyneimpiä olivat Tärpätti, Kihisee, Turelius, Kaappi ja viimeksi Nopsa Eelis. Mikkelin Ravirata Oy:n hallitukseen Laitinen kuului vuosina 2012–22.

Uutinen MT Hevoset -sivustolla.