Jockas Ritan Vuoden hevonen -palkintoa nousi lavalle juhlistamaan laaja joukko taustavoimia. Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Jockas Ritasta Vuoden hevonen – katso lista kaikista palkituista

Ravivuoden 2025 menestyjät palkittiin Tampereella lauantaina 17.1.

Veeti Suomalainen

Lauantaina Tampereella hotelli Rosendahlissa palkittiin viime vuonna ansioituneita ravureita ja niiden taustajoukkoja Ravigaalassa.

Kolme tuntia kestänyt gaala huipentui Vuoden hevosen valintaan. Valinta tapahtui yleisöäänestyksellä, ja ehdolla olivat Massimo Hoist, Jockas Rita ja V.G. Voitto.

Yleisön suosikki oli kesällä Oulun Äimärautiolla uransa ensimmäisen ravikuningattaruuden voittanut Jockas Rita. Santtu Raitalan omistama, valmentama ja ohjastama tamma kruunattiin gaalassa myös Vuoden vanhemmaksi suomenhevostammaksi. Raitala puolestaan palkittiin Vuoden ohjastajana jo seitsemättä kertaa peräkkäin.

”Hienoja ajatuksia tästä illasta etenkin Ritan puolesta. Jo etukäteen Vuoden hevonen -äänestys tuntui hirmuisen tasaiselta, sillä muutkin ehdokkaat olivat hienoja. Koin asian niin, että vaikka emme saisi palkintoa, asia menee silti oikeudenmukaisesti”, Raitala tunnelmoi.

Menneenä vuonna kaikki kuusi starttiaan voittaneen ja 126 000 euroa ansainneen Jockas Ritaa hoitaja Anniina Pekonen palkittiin Ravigaalassa Vuoden hevosenhoitajana. Puolestaan tamman kasvattanut Ravitalli Suuronen Oy palkittiin Vuoden kasvattajana.

”Palkinto mistä olen eniten ylpeä, on Anniksen (Anniina Pekonen) Vuoden hevosenhoitaja -palkinto. Olen nähnyt hänen uraansa jo pitkään. Hän on todella omistautunut työhönsä Antin (Ojanperä) tallilla ja lisäksi kotona Ritan kanssa harrastamiseen. Tämän vuoksi hänen palkitseminen lämmittää mieltäni hirmuisen paljon”, Raitala kertoi.

Vuoden hevonen -äänestyksessä annettiin kaikkiaan 3628 ääntä. Jockas Rita keräsi 45,30 prosenttia annetuista äänistä.

Lista Ravigaalassa palkituista

Montekypärät-kilpailusarjan voittaja 2025 – Maiju Leppäjärvi

Salamakypärät-kilpailusarjan voittaja 2025 – Elina Leinonen

Vuoden ohjastaja 2025 – Santtu Raitala

Vuoden valmentaja 2025 – Antti Ojanperä

Vuoden hevosenomistaja 2025 – Heikki Korhonen

Vuoden kasvattaja 2025 – Ravitalli Suuronen Oy

Vuoden hevosenhoitaja 2025 – Anniina Pekonen

Vuoden komeetta 2025 – Niko Huuskola

Vuoden montéohjastaja 2025 – Elina Pakkanen

Vuoden montéhevonen 2025 – Quick Tooma

Vuoden ravirata 2025 – Jokimaa

Vuoden voitokkain hevonen 2025 – Goodwin Zet

Vuoden 3-vuotias lämminverinen tamma 2025 – Arctic Fiona

Vuoden 3-vuotias lämminverinen ori/ruuna 2025 – Ancio

Vuoden 4-vuotias lämminverinen tamma 2025 – Ze On Alma

Vuoden 4-vuotias lämminverinen ori/ruuna 2025 – Romanov Comery

Vuoden vanhempi lämminverinen tamma 2025 – EL Indeed

Vuoden vanhempi lämminverinen ori/ruuna 2025 – Massimo Hoist

Vuoden 4-vuotias suomenhevostamma 2025 – Retostella

Vuoden 4-vuotias suomenhevosori/-ruuna 2025 – Camppari

Vuoden 5-vuotias suomenhevostamma 2025 – Henkinen

Vuoden 5-vuotias suomenhevosori/-ruuna 2025 – Weikko

Vuoden vanhempi suomenhevostamma 2025 – Jockas Rita

Vuoden vanhempi suomenhevosori/-ruuna 2025 – V.G. Voitto

Kunniamaininta – Matts Sjöblomin kansainvälinen menestys ravi- ja peitsariurheilussa

Kunniamaininta – Kaustisen raviradan hyväntekeväisyystapahtuma

Tähtien Talli – Next Direction

Vuoden hevonen (yleisöäänestys) – Jockas Rita