Tapio Mäki-Tulokas tuo ensi keskiviikkona koelähtöön kaksi 1.10-aikaista valmennettavaansa. Kuva Harri Lind.
Uutiset

Kova kaksikko Vermon koelähdössä

Arto Sipakko

Ensi keskiviikkona Vermossa on tavallista mielenkiintoisempi koelähtö, kun radalla nähdään kaksi 10,0a ravannutta hevosta.

Jenkkiori Brooklyn Hill on kalleimpia koskaan Suomessa nähtyjä kilpahevosia, sillä se maksoi 1,5-vuotiaana ruotsalaiselle SRF Stablelle 390 000 dollaria. Kaksivuotiaana voittoajan 10,4a pinkonut ori tienasti Pohjois-Amerikassa 261 561 dollaria, mutta Ruotsissa menestys on ollut vaatimatonta. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennukseen Muscle Hillin poika tuli viime vuonna loppukesästä.

”Se on mennyt talven aikana eteenpäin, mutta tarvitsee tietysti startteja”, Mäki-Tulokas kertoo. ”Viime vuodelta sillä on vain yksi kilpailu, ja nelivuotiskausikin oli Ruotsissa suuri pettymys. Ajetaan koelähtö ja katsotaan sitten sille alkuun helpompia tehtäviä mielellään iltaraveista, jotta saataisiin vietyä hevosta sille tasolle mille se kuuluu.”

Norjalaissyntyinen Shotproof mahtuu vielä hopeadivisioonaan.

”Sen ei olisi tarvinnut juosta koelähtöä, mutta se on Brooklyn Hillin kaverina. Se saa samalla reipasvauhtisemman rataharjoituksen, mikä palvelee, kun aletaan kilpailla oikeissa lähdöissä. Talvi on mennyt silläkin hyvin, ja siitä mitä se oli, kun tuli marras-joulukuun vaihteessa, niin se on mennyt mielestäni eteenpäin.”

Starttaaminen on Mäki-Tulokkaan mukaan Shotproofilla ajankohtaista hyvin pian.

”Se on käsittääkseni nopea hevonen, ja mailin hopeadivareihin tähdätään. Ainakin Kaustisella on sellainen huhtikuun puolivälin jälkeen, mutta jos sitä ennen löytyy sopiva iltaravilähtö, niin ajetaan se välissä.”