Kuva: Anu Leppänen
Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Kylmäveristen Kavioliiga Grand Prix'hin tulee poisjäänti - "Jalassa on aavistuksen verran sanomista"

Lauri Jääskeläinen

Kavioliiga Grand Prix ajetaan lauantaina Kuopiossa kahdeksan hevosen voimin. Pois jää Antti Ojanperän valmentama ja Reima Kuisla Stablen omistama Raggari.

Raggari oli sunnuntaina Vermossa johtaneen H.V. Tuurin takaa neljäs eikä ihan parhaimmillaan.

"Sen kanssa on syytä pitää nyt pieni tauko, koska hevosen jalassa on aavistuksen verran sanomista. Se ei ole nyt täydellinen, joten yritetään saada ruuna paremmaksi", Antti Ojanperä sanoo.

"Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt napata se aamulla ennen listojen ilmestymistä pois, mutta silloin ei tilanteesta ollut vielä täyttä varmuutta. Yritetään palata entistä parempana takaisin."

Linkki Kuopion Stakes-ravien lähtölistoihin

Lue myös: Kuopion ravirata sai hyviä uutisia - pääsee avaamaan ravintolapalvelut Stakesiin