Uutiset

Lukijan hevosmuisto: Jokainen on yksilö, hevonenkin!

Hanna Viskari

Oli vuosi 1983. Kilpailin tammalla Herran Terttu, ja ilmoitin sen Tampereen Teivossa järjestettyyn kansainväliseen ajajakilpailuun, saksalaisen Johannes Frömmingin nimikkoajoon.  Frömming oli itse paikalla, lyhyenläntä valmentaja/ajaja kuuluisuus.

Hänestä Risto Airaksinen taannoin kertoi Hevosurheilussa, kuinka hän käski riisua kaikki päävehkeet vaikeasti ajettavalta ruotsalaisravurilta ja ajoi kolmanneksi pelkillä kuolaimilla.

Arpa langetti Tertulle kuskiksi tanskalaisen Sten Juulin. Annoin hänelle Herran Tertun Teivon "montussa", ja hän lähti sitä lämmittämään. Yleensä hyvin ravivarma Terttu ei kuitenkaan suostunut lainkaan ravaamaan. Meni vain kolme kierrosta sellaista kolmosta. Etupää ravasi, mutta takapää vain klomppas.

Siinä sitten ravikaverini Eeron kanssa tarkasteltiin varusteet ja jalat, mutta mitään vikaa ei todettu. Lastaussillalla istuimme ja ihmettelimme. Jahkailumme keskeytti nuori poika, joka tuli luoksemme ja esitteli itsensä Sten Juulin tallipojaksi.

Hän toi Juulilta terveisiä, että hevoselta pitää tukkia korvat, kun on niin kuuma hevonen. Tyrmäsin ajatuksen heti. Ei se mihinkään mene, jos sen korvat yks kaks tukitaan. Tarkastettiin vielä jalat, mutta viisaammaksi ei tultu.

Lähtö oli kohta edessä, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Sanoin sitten, että suulla pitää kieltää. Poika kysyi, että miten sitä suulla kielletään? Ptruu, ptruu, ptruu, ja sille voi vaikka laulella, sekin rauhoittaa sitä. Ei sitä kukaan kuule vaikka rumiakin lauluja laulais. Niitähän hevosmiehet osaa.

Siihen aikaan piti ryhmittyä jonoon lähtöautoa lähestyttäessä, josta sitten käännyttiin omille paikoille lähtöauton taakse. Siinä Terttu kävi aina kuumana ja sanoin pojalle, että sano Juulille, ettei aja koko jonoon, ajaa vain takaa kaukaa paikalleen. Paikka oli yksitoista. Viitsiikö tuomarit siitä kovin suurta sakkoa antaa ja oliko Tanskassa sama käytäntökään, ei tullut sitäkään pojalta kysyttyä.

Totuuden hetki koitti! Seisoimme Teivon törmän päällä. Minä selin, mutta lekari-Eero katsoi. Kysyin, että "ravaako Terttu"? "Ravaa s....na", vastasi Eero. Sitten uskalsin kääntyä katsomaan. Lähtö oli sekava. Laukalla oli monta hevosta. Puhe-Sauma karkasi heti lähdössä omille teilleen, toiset takkus. Juuli sai kolmannen paikan ulkoa ja siinä matkusti. Kännyttiin loppusuoralle ja Juuli veti Tertun kolmannelle, antoi piiskalla pari pientä merkkiä ja kuin lintu lähti Terttu lentoon. Hetkessä oli porukka ohitettu. Puhe-Sauman johto piti, mutta kakkonenkin tuntui kuin voitolta. Aika 28,5 oli siihen aikaan kelpo suoritus 2100 metriltä.

Kiitin Juulia kädestä pitäen Teivon montussa, kun otin häneltä Tertun vastaan. Siinä sitten hevosta riisuteltiin ja hoivailtiin onnellisena. Jännitys oli lauennut ja kaikki oli hyvin.  "Tallipoika" tuli luoksemme ja sanoi, että Juuli käski tulla kiittämään hyvistä neuvoista ja hyvästä hevosesta. Paras suomenhevonen millä hän oli saanut ajaa. Niin oltiin täpinöissä, ettei tallipojan nimeä tullut kysyttyä. Miten kuuluisa hevosmies hän tänäpäivänä onkaan? Aikamies jo hänkin. Sakkoakaan ei Juuli saanut.

Kun katselee vanhaa, esim. Herran Tertun kilpailukirjaa, vain harvoista starteista on jonkinlaisia muistikuvia. Teivon ajajakilpailu säilyy muistoissa aina. Olen ollut ravitouhuista syrjässä erinäisistä syistä pitkään, tästä taudista ei kuitenkaan koskaan "parane".

Raviterveisin,

Ojaniemen Jussi, vaari 70v.

Hevosurheilu julkaisee verkkosivuillaan lukijoiden hevosmuistoja vuosien takaa.