Uutiset

Pekka Korhosen erikoinen matka pääsiäisen kaksoisnumerossa

Jarno Unkuri

Hevosurheilu ilmestyy pääsiäisviikolla keskiviikkona tuplanumerona. Lukijoiden toiveesta lehti julkaisee muuramelaisen hevosmiehen Pekka Korhosen tarinan.

Tällä hetkellä muuramelaisen ammattivalmentajan tallista aktuelli hevonen on viimeksi maanantaina voittanut Korhosen kasvattama ja valmentama Goldshoe Rolei. Yksittäistä hevosta vaiherikkaampi tässä tapauksessa on kuitenkin itse Korhosen matka.

71-vuotias hotelli Kultakengän omistaja on löytänyt elantonsa monella tapaa. Kermit The Frogista ja monista muista hevosista muistettavalla Korhosella on kokemusta niin nyrkkeilykehästä, sirkusakrobatiasta kuin Yhdysvaltain raviurheilustakin.

Korhonen kertoo muun muassa hevosten jälkihoidon merkityksestä ja uskostaan tähdistäennustamista kohtaan.

”Astrologi Armas Varis tiesi aikanaan tähtikartasta kaikki elämäni tapahtumat, tiesi lapset ja kaikki. Siitä lähtien olen uskonut astrologiaan ja saanut sillä hyvän totopotinkin, 7 000 markkaa.”

Lue kiinnostava kertomus keskiviikon kaksoisnumerosta.

Lehti kertoo 10 000 hengen yleisön keränneen Toranda on Icen tulevaisuuden suunnitelmista, Turun kuninkuusravien palkintopotista, Jontte Boyn ja Your So Vainin viime kuulumiset, tarjoaa kiintoisan ratsastusliitteen sekä vihjepaketit ja lähtölistat keskiviikosta ensi keskiviikkoon asti.

Ensi viikolla Hevosurheilu ilmestyy pääsiäispyhistä johtuen torstaina 31.3. Tämän jälkeen lehti palaa normaaliin ilmestymisrytmiin kahdesti viikossa.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi tästä.

Tai osta näköislehti.