Kuivikemateriaalien käyttöominaisuuksissa on eroja. Kuva: Hanna Viskari
Uutiset

Kuivikehanke turpeen korvaamiseksi etenee – "Paljon eroja käyttöominaisuuksissa"

Tähän mennessä saadut tulokset ovat lupaavia.

Heidi Jääskeläinen

Harjun oppimiskeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) toteuttama ’Turpeen korvaaminen muilla materiaaleilla hevosen kuivikkeena’ -hanke on edennyt yli puolen välin. Hankkeen tavoitteena oli kehittää ja löytää turpeelle toimivia vaihtoehtoja hevosten kuivikkeena. Hankkeessa on testattu kahdeksaa eri kuivikeratkaisua sekä karsinaolosuhteissa että aktiivipihaton makuuhalleissa. Kuivikkeet ovat olleet pelletti- ja seosmuotoisia vaihtoehtoja.

Hankeen projektipäällikkö Suvi Hamunen kertoo, että kuivikkeiden testaaminen karsinaolosuhteissa on saatu päätökseen.

”Kaikki kuivikemateriaalit toimivat kuivikekäytössä karsinakokeissa eli mitään koetta ei tarvinnut lopettaa kesken sen takia, että kuivike olisi ollut kokonaan sopimaton hevoselle kuivikkeeksi. Kuivikkeissa oli kuitenkin paljon eroja käyttöominaisuuksissa esimerkiksi pölyävyydessä, hajujen sitomiskyvyssä, siivottavuudessa, patjaantumisessa sekä muissa vastaavissa arvoissa, joita päivittäin seurattiin. Kuivikkeen käyttömäärissä oli myös isoja eroja kuivikkeiden välillä”, Hamunen kuvailee.

”Etukäteen olimme ajatelleet, että testauksen aikana useampi kuivikemateriaali olisi sellaisia, jotka pystyisivät olemaan vaihtoehtoja turpeelle. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella näin voisi myös olla.”

Hamunen kertoo, että kuivikkeiden kanssa on otettava aina huomioon talliolosuhteet, ja asia tuli myös esille kokeiden aikana.

”Se korostui myös tuloksissa. Jokin kuivike saattaa tietyissä olosuhteissa toimia paljon paremmin, kun taas toisenlaisissa olosuhteissa kuivike ei välttämättä toiminut ollenkaan. Sen takia kaikella on merkitystä siihen, mikä kuivike on sitten se paras valinta tallille. Tätä ajatusta olimme ennakoineet myös etukäteen, että näin tulisi myös kokeen aikana käymään”, Hamunen kuvailee.

Hankkeen loppuseminaari pidetään lokakuussa, ja ennen sitä hankkeessa on edessä vielä monenlaista vaihetta.

”Meillä on ollut makuuhallissa testauksessa neljä eri kuiviketta, joista kahta kuiviketta edelleen testataan. Lisäksi meillä on menossa kasvualustakokeet. Käytännössä siis testaamme, miten kyseinen kuivikelanta toimisi kasvualustana ja olisiko sillä potentiaalia siinä. Sitten meidän täytyy tehdä tulosten yhteenveto ja analysointia sekä karsinakokeiden että makuuhallikokeiden osalta. Meillä on myös laboratorioanalyysiä kahdesta makuuhallikokeen kuivikepohjista. Sillä tarkoitetaan lantakokeita sekä hiiliarvojen ottamista”, Hamunen luettelee.

”Kuivikekokeen yhteydessä on kasvatettu ja testattu myös pajuviljelmää sillä ajatuksella, olisiko pajulla potentiaalia hevosen kuivikemateriaalina suhteessa sen viljelyyn.”

Tästä on kyse

Turpeen korvaaminen muilla materiaaleilla hevosen kuivikkeena -hanke käynnistyi 1.1.2024 ja jatkuu lokakuuhun 2026.

Kuiviketestaus on toteutettu Harjun oppimiskeskuksessa sekä karsinaolosuhteissa että aktiivipihaton makuuhalleissa.

Testatut kuivikemateriaalit: Turve-puukuitu-kutteriseos, puukuitu-kutteri-sammalseos, olki-puukuitu-sammalseos, puukuitu-kuori-sammalseos, hevosenlantapelletti, paperipelletti, järviruokopelletti sekä paju-komposti + nollakuituseos. Kuivikemateriaaleja on verrattu turpeeseen, joka on ollut testausvaiheen yhdeksäs kuivikemateriaali.

Hankkeen aikana tutkittiin myös eri materiaaleja sisältävien kuivikelantojen biokaasupotentiaalia.

Hankkeen loppuseminaari pidetään lokakuussa.