Terho ja Jenni Rautiainen starttaavat tänään ensimmäistä kertaa samassa ravilähdössä.
Terho ja Jenni Rautiainen starttaavat tänään ensimmäistä kertaa samassa ravilähdössä. Kuva: Jarno Unkuri
Uutiset

Rautiaiset startissa samassa lähdössä

Hanna Laakso

Hankasalmen Heinäraveissa jännitetään tänään liigavarsan, pyöreiden lukujen sekä isän ja tyttären puolesta. 

Kiinnostavia hetkiä on tarjolla tänään Hankasalmella, kun Mikkelin raviliigavarsa Lady Adele aloittaa kilpauransa. Lady Adele "Alli" juoksee ravien kolmannessa lähdössä valmentajansa Jani Ruotsalaisen ohjastamana.

Jännittää saa myös Terho Rautiaisen puolesta. Valmentaja-ohjastaja starttaa illan aikana neljässä lähdössä, ja häneltä puuttuu pyöreästä tuhannesta enää kaksi voittoa.

Rautiaiselle ilta tulee olemaan joka tapauksessa merkittävä, sillä ensimmäisessä lähdössä hän pääsee ajamaan ensimmäisen kerran tyttärensä Jenni Rautiaisen kanssa samassa lähdössä.

Hevosurheilun päätoimittaja Jussi Lähde on tavattavissa Hankasalmen Heinäraveissa ensimmäisen kolmen lähdön ajan.