Suur-Hollola-ajon tuore voittaja tähtää seuraavaksi Mikkeliin.
Suur-Hollola-ajon tuore voittaja tähtää seuraavaksi Mikkeliin. Anu Leppänen
Uutiset

St Michelin viides hevonen selvillä

Toimitus

Viime viikonloppua Lahdessa kahdella keulajuoksulla Suur-Hollola-ajon voittoon kaasutellut Run For Royalty on sunnuntaina 17.7. juostavan St Michelin viides hevonen. 8-vuotias ori on toista kertaa mukana. Viime vuonna se sijoittui valmentajansa Pekka Korven ohjastamana neljänneksi Face Time Bourbonin voittamassa kisassa.

Mikkelin radan verkkosivuilta löytyvässä tiedotteessa kerrotaan, että Korpi uskoo hevosen pystyvän tämänkin vuoden St Michelissä sopivalta paikalta hyvään sijoitukseen ja parantamaan vuosi sitten syntynyttä 10,6-ennätystään.

Lahdessa 96 000 euron arvoisen voiton tuloksella 12,0ake napannut Run For Royalty on voittanut kauden kaikki kolme starttiaan. Suur-Hollola-ajossa hevosta ohjastanut Janne Korpi on maanantaina 11.7. julkaistavan Tallikahvio-podcastin kolmannen jakson vieraana. Löydät Tallikahvion aiemmat jaksot täältä.

Aiemmin St Micheliin kutsun saaneet hevoset ovat Next Direction, Bepi Bi:n tilalle vaihtunut italialainen Zeudi AMG, Global Withdrawl ja ruotsalainen Mister Hercules.