Suomen Hippoksella, Vermolla ja Kouvolalla on Prix d’Amérique -viikonlopun avaavassa Expo Etalons -tapahtumassa yhteinen osasto. Esittelymateriaalia osastolla on jaossa myös St Michel -raveista ja Seinäjoki Racesta.
”Suomen Hippoksella on 50-vuotisjuhlavuosi, ja halusimme lähteä promoamaan suomalaista raviurheilua. Samalla saadaan jaettua kustannuksia. Finlandia-brändin vahvistaminen on iso asia lähitulevaisuutta ja mahdollista lisenssimarkkinaa ajatellen. Vermolle tärkeintä on kontaktit ja verkostoituminen. Tavoitteena on tavata mahdollisimman paljon toimijoita eri puolilta Eurooppaa”, toimitusjohtaja Heikki Häyhä avaa Vermo Areenan suhdetta tapahtumaan.
Erityisen tärkeitä kontaktit ovat juuri nyt, kun aikaa Finlandia-ajoon on enää reilut kolme kuukautta eikä Vermoon ole nimitetty vielä vakituista kilpailupäällikköä.
”Rekryuutisiakin on pian tulossa, mutta toistaiseksi Finlandia-ajon hevoshankinta on kilpailuvaliokunnan ja vt. kilpailupäällikön Jarkko Korhosen vastuulla. Lentokuljetus riippuu tänä vuonna siitä, onko Euroopasta saatavissa riittävän valovoimaisia vieraita, mutta ennemmin tai myöhemmin kansainvälisistä kontakteista ja vahvasta brändistä on meille hyötyä”, Häyhä uskoo.
”Toivottavasti myös mahdollisimman moni suomalainen tulisi vaihtamaan ajatuksia ja tutustumaan esittelypisteeseemme”, hän lisää.
Expo Etalons -tapahtuma alkaa perjantaina 27.1. klo 8.00 ja kestää koko päivän
Lisäksi viikonlopun aikana kokoontuvat Euroopan ravijärjestön UET:n hallitus sekä yleiskokous, joihin myös Suomen Hippos osallistuu