Uutiset

Teivon siirtoa koskeva selvitys käyntiin

Stiina Ikonen

Ylöjärven kaupunki, Tampereen Ravirata Oy ja Tampereen kaupunki ovat yhteistyössä päättäneet käynnistää selvitystyön Teivon ravirata-alueen maankäytöllisestä kehittämisestä. Selvitystyön aikana on tarkoitus tutkia, voitaisiinko Teivon ravirata-aluetta ja sen ympäristöä kehittää tulevaisuudessa muuhun käyttötarkoitukseen, esimerkiksi asumiseen ja sitä tukeviin palvelutoimintoihin.

Selvitystyön aikana haetaan raviradan toiminnalle uutta sijoittumispaikkaa Ylöjärven kaupungin alueelta ja tutkitaan tarkemmin Teivon ravirata-alueen kehittämisen mahdollisuudet uudeksi asuinalueeksi. Kaiken kaikkiaan Tampereen kaupungin Ylöjärvellä omistama maa-alue Teivossa on noin 100 hehtaaria, josta kehitettävää aluetta olisi noin 40 hehtaaria. Tampereen kaupunki omistaa Tampereen Ravirata Oy:n osakkeista 19,66 %. Tampereen kaupunki on vuokrannut nykyisen ravirata-alueen Tampereen Ravirata Oy:lle pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella, joka päättyy vuoden 2035 lopussa.

Selvitystyön osapuolet ovat todenneet, että selvitystyön tekeminen tulee toteuttaa juuri nyt. Osapuolten mukaan uusi rata olisi raviurheilulle erinomainen asia ja uusi rata-alue ja nykyaikainen infrastruktuuri mahdollistaisivat tapahtumien kehittämisen ravirata-alueella nykyistä paremmin.

Tampereen ja Ylöjärven kaupungit ovat nähneet selvitystyön mielekkäänä kaupunkiseudun rakentumisen, liikenneyhteyksien kehittämisen ja alueen kaupunkirakenteeseen kuuluvan sijainnin johdosta. Valtion ja Tampereen kaupunkiseudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuskausi päättyy vuonna 2019. Mahdollisen uuden sopimuskauden valmistelussa tarkastellaan seudullisesti uusia mahdollisuuksia maankäytön kehittämiseen ja kehitteillä olevan raitiotielinjauksen jatkamista Hiedanrannasta Ylöjärven suuntaan. Nyt käynnistetty selvitystyö tukee myös tätä tavoitetta.

Osapuolet ovat sopineet, että selvitystyö valmistuisi kesäkuuhun 2018 mennessä. Ylöjärven kaupunki oli selvitystyön käynnistämisessä aloitteellinen.