Hannu Torvisella oli onnea onnettomuudessa, mutta vakava tilanne säikäytti monet. Kuva: Jarno Unkuri
Uutiset

Torvinen kotona - sai hemmottelua sairaalassa

Ada Pykäläniemi

Rajussa kolarissa keskiviikkona loukkaantunut Hannu Torvinen pääsi aamupäivällä kotiin sairaalasta.

Vermon keskiviikon pahassa neljän hevosen ja neljän ohjastajan ketjukolarissa pahiten loukkaantunut Hannu Torvinen selvisi onnettomuudesta ruhjeilla ja säikähdyksellä. Ambulanssilla Jorvin sairaalaan kuljetettu ohjastaja sai kovimmat tällit vasempaan olka- ja kyynärpäähänsä sekä lonkkaan. Hän satutti myös niskansa pudotessaan takaa tulevien hevosten jalkoihin. Torvinen oli kuitenkin suunnattoman onnekas.

"Röntgenissä ja magneettikuvauksessa ei näkynyt murtumia tai vastaavaa. Olo on kipeä, mutta vähällä selvisin", väsynyt Torvinen kertoi. "Aivotärähdystäkään ei tullut, joten pääsin aamupäivällä lähtemään kotiin ja iltapäivällä nukun."

Koko kolari tapahtui niin nopeasti, ettei Torvisella ole hevosen kaatumisen ja ilmalentonsa jälkeen selkeää mielikuvaa tapahtuneesta.

"Muistan kyllä kaiken, siihen muiden alle jäin pyörimään, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon sain osumaa."

Hän näki videon maalisuoran tapahtumista jo sairaalassa. Eräs sairaanhoitajista sattui olemaan ravi-ihmisiä ja näytti lähdön puhelimestaan.

"Pahalta se näytti, olen hyvässä kunnossa siihen verrattuna. Ja sairaalassa minusta pidettiin hyvää huolta, syömisluvan saatuani minulle tuotiin suklaata ja popkornia", Torvinen kiittelee.

Hän oli huolissaan hevosista ja muista kuskeista, mutta ei osaa mistä ajokkinsa kaatuminen johtui.

"Hevonen tuntui tosi hyvältä maalisuoralla, ei lainkaan väsyneeltä. Näin Hotshot Lucan tulevan takaa ja meillä olisi ollut varaa vastata sille. Mutta äkkiä hevoseni vaan kaatui nenälleen, ja lensin katapulttina maahan. En yhtään tiedä mistä moinen voi johtua."

Torvinen ei kuitenkaan moiti hevosta tai ota kantaa sen tulevaisuuteen. Aika kertoo, mitä hevoselle tehtävissä tutkimuksissa selviää.

Ohjastaja on aikeissa mennä käymään torstai-illan raveissa Jokimaalla, mikäli kunto sen sallii. Sohvan pohjalle hän ei halua jäädä makaamaan, jotta koville joutuneet lihakset eivät jäykisty ja pahenna tilannetta. Tällä hetkellä miehellä on vakaa aikomus ohjastaa derbylauantaina, jos hän pystyy antamaan täyden panoksensa hevosille ja niiden taustavoimille.

"Olen saanut paljon viestejä ja puheluita, ja en valitettavasti ole pystynyt vastaamaan kaikkiin. Yllätyin, kuinka moni oli hengessä mukana ja välitti. Tuli yhteisöllisyyden tunne, että vedämme yhtä köyttä, ja se on ollut tässä hienoa."