Toukokuun lopulla Mika Forssille siirtynyt 6-vuotias Valiant Dream on aloittanut uudesta tallista kahdella vakuuttavalla esityksellä. Porin maililla ennätys koheni peräti 2,5 sekuntia aikaan 11,3a.
Toto65-1: Suosikiksi pelattu Valiant Dream ei saanut 2000 euron voittoa helpolla, sillä se juoksi kaksi kaarretta toista rataa ilman vetoapua. Mika Forss usutti sen loppukaarteeseen mentäessä Lovely Secretin ohi johtoon, eikä perässä toiseksi seurannut Diesel Degatokaan pystynyt heittämään enää vakavampaa haastetta.
"Ajattelin jo etukäteen, ettei ahnehdita ekoille askelille määräänsä enempää. Mailillakin tulee vahvuus esiin, kun ajetaan vaan tasaisen reipasta", Mika Forss valotti taktisia kuvioita.
"Kalle Koffertille tuli tilanne, että hän oli oman paikkansa myynyt, missä piti hevosia, ja hän sanoi, että voisi tästä luopua. Hetken siinä mietin ja emännälle sanoin, että mua kiinnostaisi hirveästi tämmöinen hevonen, kun tässä on jotain ihan oikeata potkua. Tämä on vahva hevonen ja pystyy tekemään omaa juoksua, niin ehdottomasti syksyn Ruotsin lähdöt on tähtäimessä."
Taipuneen keulahevosen takaa loppukaarteessa toiseen ulos päässyt Gaiana seurasi selvästi hävinneenä kolmanneksi. Kolmannessa ulkona matkanneella Yank Matchilla oli kaarteissa vaikeuksia, ja voimat ehtyivät.
Toto65-2: Suosikki vei myös kylmäveristen 2600 metrin tasoituksen. Avauspuolikkaan jälkeen Tähtisäihkeen takaa keulaan kiertänyt Morison sai rinnalleen Jyllätyksen, joka antoi matkan edetessä painetta ja haastoi tiukasti loppuun asti, mutta Morison piti lopulta pintansa.
Tapio Perttunen ajoi Siru Juutisen Morisonia, jonka tulos 25,9 sivuaa 8-vuotiaan ruunan tasoitusennätystä.
"Ei se ainakaan montaa kertaa ole eläissään juossut keulassa, ja koko ajan sai olla vähän käskypuolella", Tapio Perttunen kuvaili. "Tosi kovaa taistelua. Jyllätys oli viimeiselle tuhannelle lähtiessä pikkuisen ohi, ja takasuoralla meinasi jopa päästä kääntämään eteen, mutta onneksi mulla sen verran kontrasi, että sai pidettyä varpaat sisäpuolella. Ja viimeisellä 50 metrillä tämä tuli oikein tosi hienosti. Tällä on hyvä juoksupää."
Toiseksi viimeisessä kaarteessa kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle lähtenyt Rapin Aatos jatkoi loppukaarteessa ilman vetoapua ja puristi kärkiparia uhkaamatta kolmanneksi ennen turhia lisämetrejä tullutta Huimariinaa.
Toto65-3: Mika Forssille kohteiden toinen voitto, kun toista rataa ilman vetoapua juossut Suejedi runttasi 1.13-vauhtisessa lopetuksessa varmasti ykköseksi. Mia Lammisen valmentama 4-vuotias ravasi 2100 metriä aikaan 17,0. Se oli tasaisesti pelatussa lähdössä viidenneksi käytetyin merkki.
"Sanottiin, että pitäisi olla ihan lahjakas ja tulee pikkutauolta, mutta tauko on mennyt hyvin ja hevosta on päästy treenaamaan kivasti", Mika Forss kertoi tietojaan. "Tulevaisuuden hevonen, että ei se ole vielä valmis. Iso hevonen ja sillai vähän raskastekoinen, niin ei ole vielä missään tapauksessa vielä sellainen, millainen tämä voi joku päivä olla."
Lähdön suosikki Cubus selvisi takamatkalta kätevästi Suejedin taakse toiseen ulos, jossa se pysyi, kun takaa lähdettiin kirikaistalle puolimatkassa. Selkä veti, ja Cubus seurasi kaistaa vaihtamatta toiseksi.
Alusta asti johtanut Bastian sijoittui kolmanneksi ennen päätöskilometrin kolmatta rataa ilman vetoapua kiertänyttä Miss Vivaciousta.
Toto65-4: Kohteiden pelatuin hevonen Novan Voitto sai suotuisan reissun kolmannessa ja toisessa parissa ulkona, nousi viimeisellä takasuoralla kiriin ja puristi tasaisen varmasti 2000 euron voittoon tasoitusennätyksellään 26,8/2100 metriä.
"Hevonen oli tänään vähän laiskan tuntuinen. Viimeisessä kurvissakin se vähän katseli, mutta suoralla lähti menemään omasta halustaan", Veli-Erkki Paavola sanoi.
Seitsemänvuotias Novan Voitto on voittanut tämän kauden viidestä kilpailustaan neljä, ja kaikkiaan sillä on 18 startissa vain neljä tappiota.
Novan Voittoa parijonossa sekä kirissä seurannut Rojaali hakeutui loppukaarteen puolivälissä vielä ulommas. Se ei pystynyt haastamaan suursuosikkia, mutta punnersi toiseksi niukasti ennen vieläkin ulommas hakeutunutta Mattilan Miinaa ja toista rataa ilman vetoapua taivaltanutta Syöksyvirtausta. Tappotahtia kärjessä vetänyt Onnin Tahti antoi maalisuoralla selvästi periksi.
Toto65-5: Suurmestaruus ratkesi dramaattisesti, kun pääosin toista rataa ilman vetoapua juosseen Lexus Dreamin takaa loppusuoran alussa kiriinsä iskenyt Farzad Boko laukkasi voittotaistosta. Lexus Dream kuittasi 20 000 euron ykköspalkinnon hurjalla ajalla 11,7a/2100 metriä. Markku Niemisen valmentamaa 5-vuotiasta ajoi tuttuun tapaan Ari Moilanen.
Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.
Toto65-6: Helppona edennyt rivi päättyi jättiyllätykseen, kun yhdeksän hevosen lähdössä toiseksi vähiten peliä kerännyt Basswood Grove onnistui heikkojen sijoitusten jälkeen täydellisesti.
Alussa haparoinut Herman Halm jäi hännille. Diva Hoss kiihdytti sisäradalta johtoon, mutta vain laukatakseen kaarteessa. Saman kohtalon koki sisäradan jonosta Stoneisle Mustang.
Kat's Commander pääsi kuin varkain kärkipaikalle, mutta Herman Halm iski etusuoralla takaa vauhdilla rinnalle eikä kumpikaan saanut hengähtää.
Asemat toisesta parista ulkoa saanut Basswood Grove nousi ennen loppukaarretta kolmannelle radalle ja vyöryi sitä pitkin tasaisen vahvasti ykköseksi ennätyksellään 13,3a/1600 metriä.
"Tämä on varmaan yksi suurimpia hevosia, mitä Suomessa radoilla juoksee, kun tämän säkäkorkeus on 175 senttiä. Tämän ongelma on, kun tämä on älyttömän arka ja säikky", Antti Ala-Rantala taustoitti. "Juoksut on menneet vähän vaikeimman kautta. Onnistuminen on kiertänyt tämän kanssa."
Basswood Grovea kaiken aikaa seurannut Wall In Carlina kipusi sen tuntumassa toiseksi, ja kolmannesta sisältä irti päässyt Beauty Erin täydensi Troikka-yhdistelmän. Lopullista kärkikaksikkoa seurannut All Ready Match vaihtoi loppusuoralla peitsille, ja lauantain loukkaantumisen jälkeen ohjastustehtäviin palannut Olli Koivunen ajoi sen ulkoradoille.