Viime talvena etenkin ravurien keskuudessa levisi poikkeuksellisen voimakkaita oireita aiheuttanut ihotulehdus. Kuvituskuva.
Viime talvena etenkin ravurien keskuudessa levisi poikkeuksellisen voimakkaita oireita aiheuttanut ihotulehdus. Kuvituskuva. Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Vuohistulehdusepidemian selvitystyö jatkuu – nyt kaivataan kokemuksia

Toimitus

Etenkin ravihevosilla esiintyi talvella 2021–2022 poikkeuksellisen voimakkaasti oireilevaa tarttuvaa vuohisen alueen ihotulehdusta. Sairastuneen hevosen jalat turposivat ja vuohiskuopan ja joskus muuhunkin vuohisen alueen ihoon ilmestyi rakkulamaisia muutoksia, jotka alkoivat myöhemmin erittää visvaa tai märkäeritettä.

Sairastuneista hevosista otettujen näytteiden alustavat tulokset viittasivat tulehduksen aiheuttajan olevan parapoxvirus. Nyt tutkimusryhmä selvittää kyselyn avulla taudin epidemiologiaa ja levinneisyyttä Suomessa.

Tutkimusryhmä toivoo vastauksia sekä talleilta, joissa vuohisen ihotulehdusta esiintyi, että talleilta joilla tautia ei esiintynyt.

”Keräämme tietoja talleista ja hevosista, joilla esiintyi hevosen tarttuvaa vuohistulehdusta 2021–2022, mutta myös talleista, joilla tartuntaa ei todettu. Taudin epidemiologian ja aiheuttajan selviäminen voi tuottaa merkittävää etua ammattimaisille hevosalan toimijoille, hevosille itselleen sekä mahdollisesti hevosiin kontaktissa oleville ihmisille”, tutkimusryhmän tiedotteessa todetaan.

Kyselyyn toivotaan laajasti vastauksia luotettavien tulosten saamiseksi. Yksittäiset vastaajat eivät ole kyselyn perusteella laadittavissa julkaisuissa tunnistettavissa.

Tutkimuksen vastuuhenkilöt ovat tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkärit Katja Hautala ja Paula Kinnunen.

Tästä pääset suoraan kyselyyn.