Anna-Julia Kontio sai keväällä mestariratsastamerkin, merkkiä luovuttamassa Mikael Forstén.
Anna-Julia Kontio sai keväällä mestariratsastamerkin, merkkiä luovuttamassa Mikael Forstén. Kuva: Jarno Unkuri
Ratsastusuutiset

Anna-Julia Kontio Englantiin?

Miia Lahtinen

Jännitys tiivistyy menestysratsastaja Anna-Julia Kontion ympärillä.

Yleisradion uuden sarjan esittelytytekstin mukaan Anna-Julia Kontion uusi majapaikka olisi Englannissa. Kontio on mukana TV-sarjassa, jossa kaksikymmentä ulkomaille asettunutta suomalaista kertoo tasapainoilustaan kahden maan ja kulttuurin välillä.

Ella Kannisen luotsaaman Kesäksi kotiin -sarjan esittelyssä todetaan, että "lähes viisi vuotta Sveitsissä asunut, ja Belgian ja Saksan kautta uuden tukikohdan Englannista löytänyt Anna-Julia Kontio työskentelee parhaillaan kilparatsastajana ja valmentajana."

Anna-Julia Kontio on hieman yllättynyt tekstistä.

"En ole vielä lähtenyt minnekään, enkä vieläkään voi sanoa, minne olen menossa", hän kertoo ja lupaa tiedottaa asiasta mitä todennäköisimmin tällä viikolla.

Ylen tiedote täällä.