Salomea, Mikaela Soratien tallin uusin vahvistus.  Vicki Sanders
Ratsastusuutiset

Ensi kesänä kaksiin maailmanmestaruuksiin?

Mikaela Soratien tallin uusin vahvistus on brittikasvattaja Emma Blundellin silmäterä.

Leena Alerini

Mikaela Soratien tallilla Hollannissa eletään ammattiratsastajan arkea. On lauantai, kello kaksi iltapäivällä Suomen aikaa ja Soratie vastaa puhelimeen "yhden nuoren hevosen satulasta".

Tallissa on 12 hevosta eri omistajilta.

GP-ratsut Hot Casanova ja Dacor treenaavat hyvin ja ensinmainitulla tähdätään ensi kesän MM-kisoihin Tanskassa.

"Hottis tuntuu tosi hyvältä", Soratie kertoo.

Kaksi muuta hevosta ovat viittä vaille GP:ssä.

Oma uutisensa on se, että hänellä on nyt kuutisen viikkoa ollut ratsastuksessaan maineikkaan brittikasvattaja Emma Blundellin omistama oldenburgintamma Salomea (Sezuan). Tamma kääntyi kuusivuotiaaksi ja silläkin tähdätään MM:iin. Nuorten hevosten sellaisiin.

"FWB:hän se ei ole, mutta jos Suomelta liikenisi paikka, niin sellaista toivotaan", Soratie toteaa.

Tamma on erittäin laadukas, hän sanoo. "Sillä on kolme hienoa askellajia, mutta ravi on aivan erityisen upea. Ja muutenkin se kantaa itsensä ja ratsastajansa niin hyvin, että sillä on ihanaa ratsastaa. Ja helppo näyttää sen selässä hyvältä."

Tamma on ollut laitettavana Helgstrandilla, sillä on ratsastanut muun muassa Eva Möller, ja se osaa kaikki ikäluokkansa asiat, on vaativa B-tasolla ja tekee vaihdot.

"Pyrin pääsemään starttaamaan kisoissa ihan heti tässä, viimeistään helmikuussa. Keväällä Emma ottaa tammasta alkioita alkionsiirtoon, joka tekee paljon, joten siinä tulee sitten vähän paussia treeneihin", Soratie kertoo.

Soratie muutti Iso-Britanniasta Hollantiin viime kesänä ja on tyytyväinen vaihdokseen. Hän otti mukaansa työntekijän Vicky Sandersin ja pitää tämän kanssa tallia kahdestaan.

"Ihan pelipaikalla ollaan, Belgian ja Saksan rajalla. Joka paikkaan lyhyt matka", hän sanoo.