Ypäjällä kilpaillaan 3 päivää alue- ja kansallisia luokkia. 140-hypättiin lauantaina.
140-luokassa viivalla oli 13 ratsukkoa, joista kolme teki nollan perusradalla. Tomi Jalkanen pääsi lähtemään Clarimorellaan uusinnan viimeisenä, kun Riikka Harjula oli ottanut toisella jalostusoriilla, Crunchtasticilla, uusinnassa kaksi puomia, ja Jone Illi Jankalla yhden.
Jalkanen ajoi kotiin tietenkin tyytyväisenä. Hän kertoo, että koska ensimmäinen hallikisa olisi saattanut olla hevoselle hieman jännittävä, hän aloitti näyttämällä sille 120-luokassa vähän esteitä. Varsinaisesti Clarimorelle kilpailupaikalla ei ole kuitenkaan väliä.
"Kun se keskittyy, se keskittyy missä vain", Jalkanen luonnehtii.
Uusintaan hän vain lisäsi hieman tempoa ja saattoi laukata suhteellisen helppoon voittoon.
Jalkanen kertoo, että kalenterissa on tälle vuodelle ainakin vielä molemmat Ypäjän kisat.
"Suosin Ypäjää, sillä niin hienoa kuin Novassa onkin, siellä ei ole kiva siirtyä pimeällä Hyyppärän maneesista toiseen maneesiin. Valoisassa ratsastettavat pikkuluokat menevät kyllä kivasti", hän selittää.
Joulukuussa Ypäjällä hypätään hallimestaruudet, ja ne kyllä kiinnostavat Jalkasta. Mestaruuskorkeus oli ainakin viime vuonna 145 senttiä.
"Jos vain Clarimore on hyvässä tikissä, niin kuin se nyt on, ei sillä ole merkitystä", Jalkanen sanoo.
Luokassa toiseksi sijoittunut vasta 14-vuotias Jone Illi otti Ypäjällä kolme luokkavoittoa. Lauantaina 130-luokassa hän oli Dolandalla ykkönen ja Eolita L:llä kakkonen.
"No joo, ihan hyvin meni. Hyvä startti hallikaudelle", hän kommentoi.
Elämän ensimmäisessä 140-luokassa tuli toinen sija. Illi on hallitseva junioreiden suomenmestari. Alunperin ensimmäinen 140 oli tarkoitus hypätä SM-kilpailuiden viimeisenä ratana, mutta Seinäjoella tapahtuneen hevosen kuoleman takia kilpailut keskeytettiin, ja junioreiden mitalit jaettiin kahden ensimmäisen päivän perusteella, joten 140-radan korkkaaminen lykkääntyi.
Päätös Ypäjän startista tehtiin perjantaina hyvin menneen kilpailupäivän päätteeksi.
"Perjantaina meni niin hyvin, että päätettiin äitin ja Karin (valmentaja Kari Nevala), että hyppään sen nyt. Ajateltiin, että katsotaan, miten menee, ja ihan hyvin meni", Illi sanoo.
Hän kertoo, että rataa kävellessä kyllä vähän jänniti, ja esteetkin näyttivät isoilta.
"Mutta eivät ne sitten olleet isoja hypätä", hän kuittaa.
Ohjelmassa on kuukauden päässä hallimestaruudet Ypäjällä, siellä Illi uskoo hyppäävänsä junioreiden sarjassa. Talven aikana suunnitelmissa on kilpailureissu etelän aurinkoturneille.
"Joo. Ollaan me vähän suunniteltu, että kun alkuvuodesta Espanjaan on lähdössä tosi paljon porukkaa, niin mekin voitaisiin lähteä sinne", Illi kertoo.
Ypäjän tulokset täällä.