Stella Hagelstam
Stella Hagelstam Kuva: Taru Arola
Ratsastusuutiset

KOM Fairytale Stella Hagelstamille - ratsukko tähtää MM:iin

Miia Lahtinen

Hagelstam kertoo yrityksensä Passion for Dressage sivuilla, että New Hill Julitrea on loukkaantunut, ja se on nyt Saksassa alkionsiirtovarsan hankkimista varten. Viime kesän EM-hevonen Sangraal taas on siirtynyt takaisin omistajansa Vora Shrutin ratsuksi.

Hagelstam luuli jo tämän vuoden MM-unelman jääneen siihen, mutta hän saikin sovittua, että saa käyttöönsä 16-vuotiaan tamman KOM Fairy Talen. Hagelstam kiittää tämän mahdollistamisesta Emma Blundellia.

Annu Runtin ja Eva Rajaharju-Nordmanin kasvattaman tamman myynti huippukasvattaja Blundellille ja sen meneminen huippuratsastaja Charlotte Dujardinin ratsuksi oli vuoden 2015 lopun huipputapaus. Menestyksekästä kansainvälistä uraa tamma ei ennen tätä ole kuitenkaan tehnyt, vaan se on kilpaillut säästeliäästi ja tehnyt kansainvälisesti parhaimmillaan 69 prosentin tuloksia.

Hagelstam korostaa, että hevonen herkkä ja aika MM:iin on lyhyt, mutta hän odottaa innoissaan tulevaa.