Sveitsin Martin Fuchs otti huiman loppukirin ja nakersi sunnuntain kahdella kierroksella sijan sijalta, perjantain tilanteen jälkeiseltä kolmannelta sijalta finaaliykköseksi. Fuchsin perjantain 5 virhepistettä jäivät viikonlopun ainoiksi. Hän oli vaihtanut hevosen sunnuntaina takaisin aloituspäivän Chapliniin ja kiitteli haastattelussa hevostaan, ja moitti omaa ratsastustaan.
USA:n McLain Ward ja Contagious vaikuttivat sunnuntaina vielä kakkoskierroksen alkaessa täysin voittamattomilta. He starttasivat viimeisinä 4 virhepisteellä Fuchsin 5 virhepistettä vastaan, ja ainut mitä olisi tarvittu voittoon, olisi ollut puhdas, suhteellisen rauhallinen rata. Mutta toisin kävi ja kaksi puomia tuli alas. Se heitti Wardin sijalle 7.
Kakkossijan otti Hollannin Harrie Smolders.
Ruotsin Jens Fredricson ratsasti kolmanneksi Markan Cosmopolitilla.
"Nautin joka sekunnista", hän totesi.
Suomen Noora Forsténilla oli jo kiire paluulennolle.
"Niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana", hän kiteytti.
Päällimmäisenä tunteena oli tyytyväisyys. "Tietysti sisäistä urheilijaa harmittaa, että enemmänkin olisi ollut tarjolla."
Forstén oli aivan vähällä päästä kakkoskierrokselle. Hän otti finaalin lopputuloksen 22., eli jäi kahden ratsukon päähän kakkoskierrokselta, kun 20 parasta ensimmäiseltä kierrokselta mahtui mukaan.
Forstén ja hevosensa Con Caya kasvoivat selvästi tehtävien mukana. Sunnuntain ensimmäinen kierros oli varman tehokasta ratsastusta.
"Hevonen hyppäsi loistavasti", hän totesi sunnuntaista-
Toiseksi viimeinen pudotus oli pikku hipaisu. Kaikki epäröinti oli tiessään.
Toisenlaisiakin suorituksia nähtiin. Esimerkiksi maailman parhaana ratsastajana usein mainittu Marcus Ehning ei saanut sunnuntaina Calandalla rytmistä kiinni ja valitsi parhaaksi keskeyttää ensimmäisellä kierroksella.
Martin Fuchs ansaitsi viikonlopustaan 172 500 euroa.
Tulokset täällä
Päivitys 20.33 lisätty Forsténin kommentit