11-vuotiaan, Sanna Silvon kasvattaman Fabriano Silin (Fürstenball – Baroncelli) omistaa koulutuomari Minna Reino, ja hevonen jatkaa myös hänen ratsastuksessaan Vihdin Ratsastuskeskuksessa. Karjalaisen kanssa on tässä vaiheessa puhuttu yhdestä yhteisestä vuodesta ja tarkoituksena olisi auttaa Suomen pararatsastajia saavuttamaan paikka Pariisin paralympialaisissa 2024. Kilparadalla ratsukko nähdään ensimmäisen kerran yhdessä Ypäjällä parin viikon päästä. He eivät kuitenkaan kilpaile hallimestaruudesta, koska yhteisiä kvaaleja niihin ei ole.
”Ihan alkutaipaleella ollaan”, Karjalainen korostaa.
Hevonen löytyi Karjalaisen edellisen hevosen Dr Doolittlen aiemman omistajan Sara Maattolan kautta.
Karjalainen viihtyi heti uuden ison, noin 186-senttisen ratsunsa selässä.
”Ihana luonne! Kun menin sen selkään ensimmäisen kerran, ja takanani oli puoli vuotta ratsastustaukoa, Sara sanoi, että näyttää sitä, että mitään taukoa ei ole ollutkaan”, Karjalainen kertoo.
”Sen sijaan kun kävin tätä ennen neurologillani, hän sanoi, että voisit kyllä hankkia sen hevosen. Se näkyi kropassani, että en ole ratsastanut, vaikka muuten olen treenannut kuten ennenkin.”
Karjalainen kertoo, että Fabriano Sil muistuttaa hänen aiemmista hevosistaan enemmän paraympialaisissa hopealle noussutta Rosieta kuin Dr Doolittleä.
”Kun tämän lähettää matkaan, se menee kuin juna, vaikka seinän läpi. Ja samalla se kuuntelee ratsastajaansa”, Karjalainen kertoo.
Hän on onnellinen siitä, että hyvä hevonen löytyi, ja myös sellainen omistaja, joka haluaa lähteä tällaiselle matkalle. Karjalainen ratsastaa ryhmässä, jossa mennään vain käyntiä, ja Fabriano Silillä on iso, erittäin hyvä käynti.
”Innoissani olen, ja toivon, että tämä menisi hyvin. Mutta katsotaan nyt, mitään takeita ei ole”, Karjalainen jarruttelee.
Myös Reino painottaa, että realistisin mielin on oltava. Vasta kisaradalla nähdään, miten hevonen suhtautuu uudenlaiseen ratsastajaan uudessa paikassa ja kuinka käyntiohjelma kouluradalla onnistuu. Karjalainen liikkuu kyynärsauvoin, hän näkee vain hyvin vähän, eikä hänellä ei ole asentotuntoa toisella puolen kehoa. Pohkeiden käyttämisen sijasta hänellä on pitkät raipat käsissään merkkien antamiseksi.
”Viimeksi viime viikolla ihailin, kuinka hyvin Katja on löytänyt saman aaltopituuden Fabriano Silin kanssa! Me kaikki tiedämme, kuinka vaikeaa hyvän käynnin ratsastaminen on, ja vitsi on ollut makeaa nähdä, kuinka sen osaa ihminen, jolla on haasteita näön ja kehon kanssa”, Reino sanoo.
Hän itse toimii jatkossa myös Fabriano Silin eli Rassen lämmittäjänä kilpailuissa. Lisäksi hevonen jatkaa hänen 8-vuotiaan tyttärensä vikellyshevosena.
”Ratsastus on mieletön laji, ja kuinka hevonen voi olla niin monipuolinen. Tämä laajentaa paljon omaakin näkökulmaani koko lajiin. Ensimmäinen kisa tulee olemaan kyllä niin jännittävä”, Reino huokaa.
Klo 10.21. korjattu juttuun, että Sara Maattola oli Dr Doolittlen aiempi omistaja ennen Karjalaista.