”Olihan se tiedossa, että jos hevonen menee omalla tasollaan, se on vaikea muiden lyödä”, ratsastaja Ella Tanhuanpää toteaa. ”Omassa rotuluokassaan se on ehdotonta kärkeä. Sitten kun juostaan puoliverisiä vastaan, se on haastavampaa.”
Mutta on 10-vuotias tamma Lotje pärjännyt niitäkin vastaan.
Viime vuoden barokkimestaruuksien aikaan Tanhuanpää kertoi, että seuraavaksi harjoitellaan vaihdot. Siinä on onnistuttu, ja sijoituksia on jo vaativista luokista.
Itse ikäluokka-aikoina erinomaisesti menestynyt Tanhuanpää uskoo, että paljon pidemmällekin Lotjen kanssa mennään.
”Ehdottomasti. Kyllä me ollaan sarjoja ja piruettejakin jo treenattu. Kokoaminen on sille erittäin, erittäin helppoa. Ja se on tosi fiksu, kun se jotain oppii, se on sille helppoa”, hän kertoo.
Piaffia ja passagea ei ole otettu vielä harjoitteluohjelmaan, vaikka ja koska niitä Lotje tarjoaa, kun se hermoilee esimerkiksi kilpailupaikalla.
”Niitä se esittää esimerkiksi kisoissa selkäännousussa, ja ennen kuin se alkaa hengittää ja liikkua kropan läpi. Olisihan sillä kiva tehdä temppuja, mutta pitää yrittää keskittyä perusratsastukseen, että se pysyisi vielä monta vuotta menokunnossa”, Tanhuanpää selittää.
Hän kertoo, että hevosen ravi on todella hieno ja siinä onnistuvat niin väistöt kuin lisäyksetkin. Laukassa hevonen pyrkii hieman keinuhevoseksi, joten se on ratsastettava pyörimään.
Lotje van de Botermaeten omistaa Maija Ahti, ja Tanhuanpää ratsastaa sillä kahdesti viikossa, kilpailuviikoilla kolmesti.
Lisäksi hän kilpailee muutamalla asiakkaan omistamalla hevosella. Oma on vasta kaksi, Sezuan’s Donnerhallista ja Donaukaiserista.
”Se on kyllä hieno. Uskon, että siitä tulee hyvä, vaikka eihän hevosten kanssa sellaista uskalla ääneen sanoakaan, kun voi tapahtua vaikka mitä”, Tanhuanpää hymyilee.
Hän valmistui kesäkuussa eläinlääkäriksi ja on sen jälkeen työskennellyt ahkerasti kunnissa ja klinikoilla. Tammikuussa edessä on 8 kuukauden pätkä Marttilan kunnaneläinlääkärinä. Tanhuanpää ei unelmoi hevospraktiikasta – tosin ähkyjä ja haavoja hän hoitaa mielellään. Ja lehmiä ja sikoja ja pieneläimiä, joita hän tykkää myös leikata vietettyään kandivuoden päivystävällä pieneläinklinikalla.
Hän kertoo, että asenne on eläinlääkärintyössä se, joka ratkaisee paljon. Pitää uskaltaa tarttua toimeen.
”Tykkään olla työssä kunnassa, sillä silloin saa tehdä kaikenlaista. En ole koskaan kieltäytynyt lähtemästä hoitamaan eläintä, vaan ajattelen, että aina pystyn auttamaan jotenkin. Tarvittaessa soitan ja kysyn neuvoja, mutta koskaan en ole toimettomaksi jäänyt”, hän sanoo.