Jyri Hellevuo tuo liikuntatieteellisen näkökulman ravihevosten valmennukseen – "Yksilöt ovat aina erilaisia"

Harrastajaravivalmentaja ja kengitysseppä Jyri Hellevuo valmistui Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta liikuntatieteiden maisteriksi. Tällä hetkellä käynnissä on haku tohtoriopintoihin. Hän on liikuntatieteellisen ensimmäinen opiskelija, joka teki opinnäytetyöt eläinurheilusta. Gradun ja kandin tutkimusaihe oli hevosten yksilölliset laktaattikynnykset.Hellevuon ideoima Hevosurheilu 2.0 -tutkimushanke tulee päätökseen 30. marraskuuta. Se on Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Huippu-urheilun instituutin KIHU:n ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimusprojekti.Hevosten seurattu valmennusjakso (interventio) toteutettiin 6.8.–14.11.2025 välisenä aikana. Siinä mukana oli kaksitoista 4–10-vuotiasta lämminveriravuria, jotka jaettiin tutkimus- ja kontrolliryhmiin.”Hevoset arvioitiin voittosumman, iän, ennätyksien ja sukupuolen perusteella pareiksi, joista toinen arvottiin tutkimusryhmään ja toinen kontrolliryhmään. Hevosille tehtiin laktaattikynnystestit intervention alussa ja lopussa. Tutkimuksen aikana molemmista ryhmistä keskeytti kaksi hevosta”, Hellevuo kertoo.”Hevosten ennätykset ja parhaat kaudet olivat pääsääntöisesti vuoden tai kahden takaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tulosten perusteella saattoi päätellä, että niiden suoritustaso oli laskenut yksilöllisestä huipputasosta.”.Oheisessa taulukossa esiintyvillä LT1:llä ja LT2:lla (lactate treshold) tarkoitetaan ensimmäistä ja toista laktaattikynnystä eli aerobista ja anaerobista kynnystä. LT2:n yläpuolella laktaattia alkaa kertyä vereen nopeammin kuin elimistö ehtii sitä poistamaan. Nykytiedon mukaan elimistöön ei muodostu maitohappoa. Laktaatti muodostuu anaerobisessa glykolyysissa muodostuvan pyruvaatin pelkistyessä laktaatiksi. Laktaatti on elimistölle tärkeä energiametaboliitti. Sen avulla mitataan edelleen kuormituksen intensiteettiä ihmisten kestävyysurheilussa. Elimistöön muodostuu myös happamuutta, mutta se ei ole ainoa väsymystä selittävä tekijä.Hevosten laktaattikynnykset ovat Hellevuon mukaan karkeasti noin puolet aiempien kahden ja neljän millimoolin sijaan.”Aikoinaan arvot kopioitiin suoraan ihmispuolelta sen ajan ymmärryksen mukaan. 1990-luvulla alkoi voimakkaasti ihmisten yksilöllisten laktaattikynnysten tutkiminen, mutta vasta vuonna 2007 tuli ensimmäinen hevostutkimus yksilöllisistä yläkynnyksistä. Yksilöllistä alakynnystä eli LT1:stä ei ole tiettävästi tutkittu koskaan, ja minun tuleva artikkelini tulee olemaan sen osalta todennäköisesti ensimmäinen”, Hellevuo kertoo.Tutkimusryhmän treeniohjelman Hellevuo oli itse soveltanut ihmisurheilusta keskimatkan juoksijoilta.”Meillä oli kolme erilaista kovaa treeniä, jotka menivät aina järjestyksessä: vauhtikestävyys, nopeuskestävyys ja maksimikestävyys. Näistä aina kaksi ajettiin yhden viikon aikana. Intervention ensimmäisen puolikkaan eli ajallisesti kuuden viikon aikana hevoset treenasivat vauhtikestävyystreenit 95 prosentin nopeudella LT2:n nopeudesta. Jälkimmäisellä ajanjaksolla taas ajateltiin, että hevoset ovat parantaneet, jolloin vauhtikestävyystreenien nopeudet nostettiin sataan prosenttiin testin nopeudesta”, Hellevuo kuvailee..Vauhtikestävyystreenissä hevosilla ajettiin 2000 metrin hiittejä noin 1.50-vauhdilla minuutin palautuksella.”Jokaisella hevosella vauhti oli aina yksilöllistä. LT2:n vauhti on kuitenkin hiljaista, mieluumminkin reipasta ravia kuin varsinaista ’hiittivauhtia’. Tutkimuksen aikana pyrittiin rakentamaan myös progressio eli lisättiin määrää, jolloin intervention toisella puolikkaalla vauhtikestävyyden treeneissä ajettiin neljä kertaa kahden tuhannen metrin hiitti, kun intervention alussa määrä oli kolme kertaa 2000 metriä”, Hellevuo kuvailee.Hellevuon mukaan nopeuskestävyysvedoissa taas hevosilla ajettiin 400 metriä lähes täyttä vauhtia. Vedot olivat voimakkaasti hapottavia treenejä, vaikka ne olivatkin lyhyitä.”Nopeuskestävyystreenissä ajettiin kolme kertaa kahden vedon sarjat. Vetojen välissä tehtiin puolentoista minuutin hölkkäpalautukset, ja kahden vedon jälkeen sarjapalautus oli viisi minuuttia.”Maksimikestävyystreenissä ajettiin kolme kertaa maili sellaisella vauhdilla, että syke oli noin 90 prosenttia maksimisykkeestä. Hevosilla oli aina joka harjoituksessa sykemittari.”Ihmispuolella on tutkittu, että 90 prosenttia maksimihapenottokyvystä on suunnilleen se kehittävin maksimikestävyyden teho, millä pystytään tekemään riittävän tehokkaita ja pitkiä harjoitteita. Näin sydämen iskutilavuus saa ärsykkeitä kehittyäkseen. Verenkiertoelimistön kapasiteetti määrittää eniten hapenottokykyä. Hapenottokyky kulkee sykkeen kanssa jotakuinkin käsi kädessä, joten sykkeestä voidaan tehdä karkeita päätelmiä, millä prosenttiosuudella maksimaalisesta hapenotosta työskennellään”, Hellevuo jatkaa.”Tällä porukalla se tarkoitti noin 1.30-kilometrivauhtia. Treenissä ajettiin kolme mailia neljän minuutin palautuksilla. Maksimikestävyys on kestävyysjuoksun niin sanottu päätreeni.”Lisäksi hevoset menivät kaksi kertaa viikossa 10 kilometrin ratahölkät, jotka olivat 95 prosenttia LT1:n nopeudesta. Hellevuo kertoo, että myös näissä treeneissä jälkimmäisellä puolikkaalle nopeus nostettiin sataan prosenttiin testin LT1:n nopeudesta. Kerran viikossa hevoset menivät 15 kilometrin hölkkälenkin eli niin sanotun pitkiksen reilusti alle LT1:n vauhdin.”Kympin hölkkien vauhti oli jokaiselle hevoselle yksilöllinen, ja vaihteluväli oli kahdesta minuutista kahteen ja puoleen minuuttiin. Koko lenkki mentiin tasavauhtisesti. Pitkis oli puolestaan vauhdillisesti vieläkin hitaampaa”, Hellevuo toteaa..Sama harjoite on yleensä kahdelle eri hevoselle erilainen, koska yksilöt ovat aina erilaisia.”Jyri Hellevuo.Tutkimusryhmän viikko-ohjelmassa hevosille kertyi treenikilometrejä Hellevuon mukaan noin reilu 70. Treeniohjelma perustui kolmen kovan treenin vaihteluun, jotka toistuivat tietyssä järjestyksessä.Kontrolliryhmän treeniohjelma perustui taas ravivalmentajille lähetettyyn kyselyyn, johon noin neljäsosa vastasi.”Kaksi kertaa viikossa eli maanantaisin ja perjantaisin ajettiin kuusi 800 metrin vetoa puolentoista minuutin palautuksilla ja 1.30–1.35 vauhdilla. Kerran viikossa keskiviikkoisin hevoset menivät 10 kilometriä hölkkää. Treenikilometrejä kontrolliryhmälle kertyi noin 36, eli se on puolet vähemmän kuin tutkimusryhmälle. Kontrolliryhmän treeniohjelma oli hyvin yksinkertainen ja hevoset treenasivat samalla tavalla koko intervention ajan”, Hellevuo kertoo.Äkkiseltään tutkimusryhmän viikoittainen treenikilometrien määrä voi tuntua suurelta. Hellevuon mukaan kuitenkin liikunta tai liikunnan määrä ei ole ongelma, vaan ongelma on liikunnan intensiteetti.”Jos intensiteettijakauma on sopivasti mitoitettu, kevyet harjoitteet ovat riittävän kevyitä ja ne ovat alle LT1:n sekä joka kolmas kova harjoitus on vauhtikestävyysharjoite, joka ei hapota elimistöä, niin elimistöllä on mahdollisuus palautua samalla, kun sitä rasitetaan kovaa. Ihmisten kestävyyslajien valmennuksessa noudatetaan yleisesti 80/20 suhdetta, missä kahdeksankymmentä prosenttia on PK-tehoista treeniä. Tutkimusryhmän kaksi kovaa harjoitetta suoritettiin suuremmalla intensiteetillä kuin kontrolliryhmän kovat harjoitteet”, Hellevuo kuvailee.”Idea on siinä, että treeni polarisoidaan ja treenataan yksilöllisesti koko skaalaa hitaasta vauhdista aina täyteen vauhtiin saakka, eikä treenata vain jotain tietyn systeemin mukaan. Nykyään puhutaan paljon alustoista, eri kärryistä tai minkälaisia vetoja ajetaan. Toivon kykeneväni tuomaan tähän keskusteluun myös ymmärrystä siitä, mitä hevosen elimistössä mahdollisesti tapahtuu, koska elimistön vasteet ovat valmennuksen onnistumisen kannalta ne tärkeimmät elementit. Sama harjoite on yleensä kahdelle eri hevoselle erilainen, koska yksilöt ovat aina erilaisia.”Hellevuo on hyvin varovainen sanoissaan, mutta tutkimuksen yhteenvetona voisi todeta näyttävän siltä, että suuremmalla, kynnystesteihin perustuvalla valmennusohjelmalla saataisiin kehitettyä hevosten kestävyysominaisuuksia ja suorituskykyä yleensäkin. ”Silloin hevoset kykenevät kilpailemaan enemmän ja palaavat lähelle omaa huipputasoaan ja jopa parantavat sitä. Tilastollisesti tätä ei kuitenkaan tällä populaatiolla pystytä osoittamaan”, Hellevuo pohtii.”Eihän tämä yksi tutkimusasetelma voi olla lopullinen ratkaisu, mutta kyllä hevosten valmennusta kannattaisi tutkia tulevaisuudessa laajemminkin.”.Tutkimuksen ja omien havaintojen perusteella Hellevuo arvelee myös, että sekä nuorten että vanhempien hevosten treenaamiseen liittyy aatteita, jotka eivät tieteellisesti ole enää paikkaansapitäviä.”Olen tullut siihen tulokseen, että olen treenannut omat nuoret hevoseni liian kestävyyspainotteisesti. Nuori hevonen ilmeisesti tarvitsee kovatehoisia lyhyitä ärsykkeitä aika paljon. Kun kestävyysominaisuuksia treenataan liikaa, hevosista tulee helposti tahmeita junttaajia. Ihmispuolella ajatellaan, että elimistö kehittyy nuorena nopeus edellä ja kestävyysominaisuudet kehittyvät paremmin myöhemmässä vaiheessa”, Hellevuo kertoo.”Hevosten valmennusohjelmat noudattavat usein käsitykseni mukaan käytännössä samantyyppistä kaavaa koko ajan, mikä perustuu hiitin tai vetojen ajoon. Vanhemmilla hevosilla usein peruskestävyystreeniä jätetään vähemmälle. Siinä saattaa olla yksi syy, että hevosista tulee vanhoina nopeita mailereita. Jos taas tehtäisiin päinvastoin, ja vanhemmilla hevosilla treenattaisiin ja parannettaisiin myös kestävyysominaisuuksia, unohtamatta kovia harjoitteita, niin hevoset saattaisivat olla myös jaksavia. Valmennus on vähän kuin kapitalismia, sen on kasvettava ja kehityttävä tai muuten seuraa taantuma.”Hellevuo kertoo, että ihmispuolella ajatellaan nimenomaan niinpäin, että valmennuksen pitää lisääntyä, kun ihmiselle tulee harjoitusvuosia lisää. Ihmisen elimistö tottuu samanlaiseen valmennusohjelmaan aika nopeasti, eikä sama ärsyke aiheuta enää harjoitusvastetta. Saman voisi ajatella toteutuvan myös hevosten kohdalla.”Erilaisilla mittausmenetelmillä on tarkoitus todeta yksilölliset intensiteettialueet harjoittelua varten, jotta elimistöä voidaan rasittaa riittävän lujaa, riittävän paljon ja riittävän tehokkaasti eri intensiteettialueilla. Kun on mahdollisimman paljon erilaista dataa, silloin pystytään tekemään erilaisia johtopäätöksiä ja viemään valmennusta siihen suuntaan, mitä juuri kyseinen hevonen tarvitsee. Laktaattikynnyksiä ei kuitenkaan voida käyttää mittarina hevosten kokonaiskapasiteetista”, Hellevuo kertoo.”Ravureiden kilpailusuoritus on niin lyhytkestoinen, että anaerobisen kapasiteetin osuus on erittäin oleellinen. Anaerobisen kapasiteetin mittaaminen on ihmispuolellakin hieman epätarkkaa, joten parhaan tuloksen kokonaissuorituskyvystä taitaa saada tuomaristolta. Paremmalla hevosella voi olla esimerkiksi matalammat kynnykset kuin heikkotasoisemmalla hevosella.”.Intervention aikana hevosilta mitattiin koko ajan niiden vedenjuontia, ruumiinlämpö mitattiin joka päivä, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä mitattiin sykevälivaihtelua ja paino kontrolloitiin kerran viikossa. Lisäksi kengityksestä tehtiin liikeanalyysi ja hevosten jänteitä ja hankositeitä tutkittiin UTC-menetelmällä.Hevospuolella ei Hellevuon mukaan välttämättä mietitä palautuksen merkitystä riittävästi etenkään eritehoisten harjoitteiden yhteydessä. Erityyppiset harjoitteet tarvitsevat eri mittaisia palautuksia, jotta kyseisiä harjoitteita kyetään toistamaan ja saavuttamaan sopivat harjoitusvasteet. Erään liikunnan oppikirjan mukaan vetoharjoitteluun vaikuttavien tekijöiden perusteella voidaan laskennallisesti muodostaa noin 15 000 000 erityyppistä harjoitetta, joilla on hieman erilaiset vasteet. Samassa yhteydessä ja joissakin tiedelähteissä mainitaan Paavo Nurmen olleen ensimmäinen hiittivalmentautuja (HIIT = high intensity interval training).”Jotta hevoselle saataisiin optimaalinen harjoitusvaste, niin palautuminen on erittäin tärkeä osa-alue siinä yhtälössä. Usein palautus tehdään maaston tai olosuhteiden mukaan, mutta siinä ei välttämättä ajatella, miksi näin tehdään. Siinä olisi selkeä kehitys- ja tutkimuskohde hevosten valmennusta ajatellen tulevaisuuteen”, Hellevuo päättää..Tästä on kyseLT1 määritellään Peltosen ja Nummelan (2018) menetelmän mukaisesti testin matalimmasta laktaattikonsentraatiosta. Siihen lisätään 0,3 millimoolia. Tästä nopeudesta ja tehosta alkaa ensimmäinen laktaattikonsentraation lineaarinen nousu eli vauhtikestävyysalue.Kun tutkimukseen osallistuneella populaatiolla ajettaisiin vähän alle 1.40-vauhtia, niin laktaatti pysyisi 1,5 millimoolissa. Vaikka vauhti ei juurikaan kasvaisi, koko ajan laktaatti kertyy elimistöön. Kun on 5–6 km ajettu, laktaattia voi olla 5–6 millimoolia jo kertynyt elimistöön. Eli tämä on viimeinen laktaatin tasapainotila, missä kyetään ajamaan pitkiä harjoituksia. Vauhtikestävyystreeni tehdään nimenomaan tällä alueella.Maksimikestävyys arvioitiin sykkeestä. Syke nousee käytännössä lineaarisesti. Alussa se saattaa nousta vähän loivemmin, koska ensin kasvaa sydämen iskutilavuus (näin ainakin ihmisillä). Sen jälkeen kuormituksen suhteen syke kasvaa lineaarisesti. Jossain kohtaa se saavuttaa pisteen, missä se ei enää kasva. Sitä ei pystytä toteamaan kovin tarkasti harjoitteen yhteydessä, vaan se kannattaa mitata epäsuorasti. Silloin katsotaan mittauspisteitä ja piirretään niiden mukaan suora. Suoralle sijoitetaan tiedossa oleva maksimisyke, jonka kohdalta löytyy vastaava nopeus.VO2Max eli maksimaalinen hapenottokyky kasvaa tiettyyn pisteeseen asti, kunnes se tasaantuu, ja sen jälkeen lisääntyy vain anaerobinen energiantuotto, millä katetaan lisääntynyt energian tarve. Maksimikestävyysharjoittelu tähdätään hieman alle VO2Max-nopeuteen. Ravureiden kilpailusuoritukset ovat todennäköisesti suuremmassa tehossa kuin maksimaalinen hapenottokyky.Ensin on peruskestävyys, sitten vauhtikestävyys ja maksimikestävyys. Maksimikestävyyden päälle tuli vielä nopeuskestävyys eli treeneissä käytettiin kaikkia kuvaajan osa-alueita ja koko skaalaa.Laktaatti käyttäytyy elimistössä yleensä tietyllä tavalla. Ensin on lepotaso, joka hevosilla on noin 0,8 mmol/l. Sen jälkeen, mikäli intensiteetti on alle LT1:n se laskee hevosilla jopa alle 0,5mmol/l alkaen intensiteetin kasvaessa nousemaan lähestyessään LT1:n kynnystä. LT1:n ja LT2:n välissä laktaattikonsentraatio kasvaa suunnilleen lineaarisesti suhteessa kuormitukseen. Kun kuormitus kasvaa yli LT2:n, laktaatin tuotto karkaa sen poistumiskapasiteetilla ja alkaa kertymään elimistöön..KäsitteitäLT1 Lactate threshold 1, ensimmäinen laktaattikynnys (ent. aerobinen kynnys). Kohta, missä havaitaan ensimmäinen laktaattikonsentraation nousu, laktaattikonsentraatio ylittää perustason.LT2 Lactate threshold 2, toinen laktaattikynnys (ent. anaerobinen kynnys). Suurin nopeus tai teho, missä laktaatin tuotto ja poisto ovat tasapainossa, eikä laktaattia kerry elimistöön. Kohta, missä laktaatin tuotto karkaa sen poistoltaVO2max Maksimaalinen hapenottokyky, yksi keskeisin kestävyyssuoritusta määrittävä tekijä. Yksikkö on ml/min/kg, eli suhteellinen hapen määrä, mitä elimistö kykenee käyttämään kovatehoisessa suorituksessa. Ihmishuippu-urheilijoilla, n. 80–90 ml/min/kg. Hevosilla jopa yli 150 ml/min/kg. VO2max löytyy usein tehosta tai nopeudesta, missä syke tasaantuu maksimiinsa.HR Heart rate, sykePK Peruskestävyys, nopeus / teho alle LT1VK Vauhtikestävyys, nopeus / teho välillä LT1 – LT2MK Maksimikestävyys, nopeus / teho välillä LT2 – VO2max/HRmaxNK Nopeuskestävyys, nopeus / teho yli VO2max. Ei kyetä mittaamaan sykemittarilla, koska nopeus / teho ylittävät HRmax:n. Työjaksot usein niin lyhyitä, että syke ei ehdi saavuttamaan edes maksimia.

Jyri Hellevuo tuo liikuntatieteellisen näkökulman ravihevosten valmennukseen – "Yksilöt ovat aina erilaisia"

Aiheeseen liittyvää

Hevosurheilussa Viksun Cikan tarina, Annika Aalto on nähnyt hevosenhoitajuuden kaikki puolet

Vanha Uusi-Matti – Niinisalon legenda

Henkisiä juttuja – "Jokaisen pitäisi pystyä tunnistamaan oma ihmisarvonsa riippumatta siitä, miten hevoset ovat suorittaneet kilpailuissa"

SRL:n puolivuotiskatsaus: jäsenmäärä laskee, mutta menot eivät – matkakuluissa yli 60 prosentin kasvu