Naisten tie raviratojen johtajiksi – "Ehkä seuraavien 50 vuoden jälkeen kukaan ei pidä sitä enää ihmeellisenä"

Ravimaailma oli 1900-luvun loppuun asti vahvasti miehinen maailma. Raviratojen johtokunnat olivat vahvasti miesvoittoisia, samoin ratojen johtotehtävät.

Jos mennään 30 vuotta taaksepäin, niin ajatuskin että ravirataa – varsinkin isoa rataa – olisi johtanut nainen, oli vieras”, Suomen Hippoksen pääsihteerinä ja kilpailutoimenjohtajana 1983–2011 työskennellyt Matti Lakkisto vahvistaa.

”Se oli minun kaltaisestani tasa-arvon voimakkaasta kannattajasta outoa. Eihän mikään tee naisesta vähemmän kykenevää johtamaan ravirataa kuin miehestä, ja muutenkin naiset vaikuttavat keskeisesti lajiin – valmentajina, hoitajina ja nykyään kuskeinakin. Pätevyydestä ei ollut kyse vaan siitä, miten miehet asiaan suhtautuivat.”

1980-luvulla ainoana naisena ravirataa, Killeriä, johti Suomessa Maija Keskinen (myöhemmin Keskinen-Itäranta). Hän itse ei nähnyt siinä mitään kummallista.

”Tulin tietysti (Kyösti Keskisen tyttärenä) raviurheilun sisäpiiristä ja olin työskennellyt jo radalla toimistosihteerinä, mutta ei minulle sellaista mielikuvaa jäänyt, että naiseus olisi ollut mitenkään merkittävä asia”, Maija vakuuttaa.

Hän kääntää fokuksen nopeasti nykypäivään.

”Se mikä noin yleisesti harmittaa on, että lehdissä on juttuja, että nainen valittiin sinne ja tänne. 50 vuotta on kohta noistakin ajoista kulunut. Miten maailma ei ole muuttunut yhtään? Vieläkin on pointti, että johonkin tehtävään valitaan nainen”, Maija Keskinen-Itäranta ihmettelee.

”Ja aina puhutaan hevosmiehistä, vaikka laji on niin tasa-arvoinen kuin voi olla. Täytyy sen jollain lailla naisilla takaraivossa tuntua.”

Keskinen-Itärannan pesti Killerillä päättyi hänen ryhdyttyään puolisonsa kanssa ensin huoltoasema- ja sitten lounasravintolayrittäjäksi.

”En ole miettinyt, olisinko muuten jatkanut Killerillä, mutta varmaan se riitti. Lajiin en kyllästynyt, mutta työkseni en olisi halunnut sitä ehkä pidempään tehdä”, Maija pohtii.

”Jatkoin sitten vielä jonkin aikaa hallituksessa. Ja Killerille tein kuudeksi vuodeksi paluun ravintola Pegasusta pitämään, olisiko ollut vuoteen 2018 tai 2019 asti.”

Naisten lisääntymisen ratojen johtotehtävissä Maija on noteerannut mielihyvällä.

”Kunhan heidät valitaan omilla ansioilla, kiintiöitä en kannata. Ehkä seuraavien 50 vuoden jälkeen kukaan ei pidä sitä enää mitenkään ihmeellisenä.”

Sirkka Huopana tuli Kaustisen raviradalle töihin vuoden 1985 Kuninkuusraveihin ja jäi hoitamaan toimistoa niiden jälkeen neljäksi vuodeksi.

Hän ei ollut silti ensimmäisessä haussa mukana, kun toiminnanjohtaja Aappo Valolle alettiin hakea vuonna 1989 seuraajaa. Kun sopivaa ei löytynyt, tehtävää tarjottiin Huopanalle. Hän lupautui siihen vuoden koeajalle ennen kuin otti tehtävän lopullisesti vastaan ja jatkoi siinä vuoteen 2017 saakka.

Sirkka Huopanalle sukellus miehisen maailman miesvaltaiseen tehtävään ei ollut minkäänlainen kulttuurishokki.

”Olin saanut työhön 4 vuotta tosi hyvää preppausta Aappo Valolta, hän oli tosi hyvä opettaja ja esikuva. Johtokunnassa oli miesvaltainen porukka, mutta aina myös edustus ravinaisista. Hyvin kaikkien kanssa tuli toimeen. Se talkootyö, mitä ravinaiset tekivät ravien eteen, oli aivan huippua. Se ei ole kaikilla radoilla itsestäänselvyys.”

”Sitä en osaa sanoa, miltä muista raviratojen johtajista tuntui saada naispuolinen kollega, mutta minusta kaikki sujui hyvin joviaalisti. Hippoksessa vastaanotto oli ainakin lämmin. Muistan, miten menin sinne ensi kertaa kädet täristen, ja miten Matti Lakkisto toivotti tervetulleeksi ja esitteli organisaation. Se oli hieno ele”, Huopana kiittää.

Hänen erityisvahvuutensa oli myyntityö, jonka ansiosta piskuinen Kaustinen sinnitteli pitkään hyvin isompien ratojen mukana pienistä valtiontuista huolimatta. Nykyään usein valtiontukijärjestelmän ongelmaksi mainittuja myynnin kannustinloukkuja hän ei suuremmin tunnista.

”Aika merkittävää pitää myynnin minun käsittääkseni olla, että se tukia leikkaa. Minulle niin ei ainakaan käynyt, vaikka en lähtenyt koskaan kikkailemaan ja laskuttamaan kumppanuusmyyntiä millään muilla nimillä”, Oulun ravirataa vuosina 2017–23 luotsannut Huopana sanoo.

Nyt hän palaa kahden välivuoden jälkeen raviurheilun pariin määräaikaiseksi toiminnanjohtajaksi Tornioon.

”Myyntityö kiinnostaa edelleen, mutta sitä pitää olla aikaa tehdä kunnolla”, Sirkka Huopana toivoo.

Marita Huttunen päätyi Kuopion raviradan toimitusjohtajaksi opintojen kautta.

”Opiskelin Kuopion yliopistossa kauppatieteiden maisteriksi, ja yliopistolla oli – kuten on vieläkin – Hevostietokeskus. Tein sinne gradun raviratojen kilpailukyvyn kehittämisestä”, Huttunen alustaa.

”Kuopioon aukesi sitten toimitusjohtajan paikka. Hallitus oli rohkea ja uskalsi palkata 29-vuotiaan naisen.”

Gradun tekeminen antoi hyvän pohjan toimitusjohtajan työhön, mutta…

”Ei ole teoria ja käytäntö välttämättä kohdanneet. Siitä tulee kohta kuluneeksi jo 20 vuotta, mutta samojen ongelmien kanssa edelleen kamppaillaan. Yleisöä saisi olla enemmän, ja nuorisotyössä on paljon parannettavaa”, Marita Huttunen huokaa.

Itse työ on vastannut kuitenkin hyvin odotuksia.

”Hirmu monipuolistahan se on, mutta sain siitä hyvän kuvan haastatellessani toimareita gradua varten. Lähdin työhön sillä asenteella, että kun teen työni hyvin, kaikki luistaa. Ihan niin helppoa se ei ole aina ollut, mutkiakin on matkan varrelle tullut, mutta työ on opettanut ja paljon on tullut kokemusta”, Huttunen summaa.

”Ratojen toimarit on huippuporukkaa ja otti hirmu hyvin vastaan. Alkuun meitä oli naisia vaan minä ja Sirkka, mutta pian alkoi tulla muitakin. Ja hyvä niin, se voi laajentaa katsantokantaa.”

Varsinaisia eroja miesten ja naisten vahvuuksissa ratajohtajina Marita Huttunen ei näe.

”Molemmat soveltuu tehtävään hyvin. Enemmän kyse on muista ominaisuuksista kuin sukupuolesta.”

Elina Hirvonen aloitti Forssan toiminnanjohtajana vuonna 2016. Aikaisemmin hän oli työskennellyt kolme vuotta Hippoksessa nuorisovastaavana ja vastannut myös montésta ja vakuutuksista. Lajin ihmiset olivat hänelle siten entuudestaan tuttuja, samoin Forssan ravirata.

”Olin ollut mukana jo tekemässä Kuninkuusraveja ja tehnyt toiminimellä radalle töitä vuodesta 2013 lähtien. Minua on aina kiinnostanut järjestötoiminta ja raviurheilun edistäminen, joten tehtävään oli helppo tulla”, Elina alustaa.

”Mutta olin silloin nuorin toimari ikinä ja vielä nainen, eli olihan se sillä lailla ehkä poikkeuksellista.”

Vastaanotto oli pääasiassa positiivinen, mutta…

”Ainahan voimilla on vastavoimansa, ja jos osasta ihmisiä nuori nainen johtajana oli hyvä juttu, niin osasta se oli huono juttu. Itselleni tärkeintä oli, että hallituksessa otiin avoimia ja vietiin asioita avoimin kortein eteenpäin.”

”Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Ihmisillä voi olla eri tarkoitusperiä, mutta toimarilla vain yksi: työnantajan etu”, Elina Hirvonen paaluttaa.

Tytöttelyyn hän ei muista koskaan kielteisessä mielessä törmänneensä.

”Ratojen toimarien keskuudessa on aina arvostettu asiantuntijuutta, eikä tytöttely ollut koskaan ainakaan ongelma. Ja nyt alan olla jo siinä iässä, että sehän olisi pelkästään positiivinen ongelma”, Hirvonen nauraa.

Enemmän hän on huolissaan viime aikojen suuresta vaihtuvuudesta raviratojen johdossa – sukupuoleen katsomatta.

”Siitä seuraa aina haasteita. Naiset on olleet näissä tehtävissä sitkeitä, ei olla luovuttajasorttia”, Elina näkee.

Hänenkin tiensä vie nyt kuitenkin uusiin tehtäviin ja uuden lajin, jalkapallon, pariin. Vetovastuun Forssasta ottaa Turun Eeva Karvonen ja Teivosta uutena Kaisa-Leena Ahlroth. Evästykset seuraajille ovat yleisluonteisia, eivät sukupuoleen liittyviä.

”Raviurheilua pitää kehittää avoimempaan suuntaan, minkäänlaiseen nurkkakuntaisuuteen ei lajin sisällä ole varaa. Pitää ajaa tietysti oman radan, mutta myös kokonaisuuden etua ja luoda synergiaetuja ja yhteistyötä.”

Naistenpäivää vietetään 8.3.

Vermo haki uutta draivia

Sukupuolella ei ollut väliä, kun Jorma Ojapellolle lähdettiin hakemaan seuraajaa vuosikymmen sitten.

Vermon ravirata tuli uuden tilanteen eteen, kun maan päärataa vuodesta 1989 johtanut Jorma Ojapelto jäi eläkkeelle vuonna 2015. Seuraajaa lähdettiin hakemaan avoimin mielin.

”Mietittiin hallituksessa lähtökohtia, millaista toimitusjohtajaa haettiin. Samaan aikaan haettiin kilpailupäällikköä, joten sportin tuntemukselle ei asetettu suurta painoa. Pyrittiin löytämään ulospäin suuntautunut toimitusjohtaja, joka toisi Vermoon uutta draivia, loisi suhteita ja pitäisi taloudesta huolta”, hallituksen silloinen puheenjohtaja Juha Lyytinen taustoittaa.

Hakijoista ja rekrytointifirman omista ehdokkaista valittiin henkilöt, jotka hallituksen rekrytointiryhmä ja rekrytointifirman edustaja haastattelivat. Haasteltaviksi tuli sekä miehiä että naisia.

”Sukupuolella ei ollut missään nimessä väliä, eikä voi olla. Haettiin henkilöä, joka sopisi parhaiten Vermoon, ja päädyttiin Pia Blom-Johanssoniin. Hallitus oli valinnasta yksimielinen”, Juha Lyytinen kertoo.

Pia Blom-Johanssonille tuli nopeasti eteen lajin suurin mahdollinen haaste, Kuninkuusravit.

”Ne vaativat häneltä paljon, niin kuin minultakin. Yhteispelin piti pelata. Kuninkuusravien lisäksi Pialla oli vedettävänä myös radan normaali toiminta, mikä ei ollut Vermossa ihan vähän. Joka viikko ajettiin ravit”, Lyytinen muistuttaa.

”Tapahtuma meni urheilullisesti hyvin, ja taloudellisestikin, vaikka vähän sateli.”

Pia Blom-Johanssonin pesti Vermon toimitusjohtajana jäi 3,5 vuoden mittaiseksi. Juha Lyytisen puolesta se olisi voinut jatkua pidempäänkin.

”Pialla oli hallituksen täysi tuki takanaan, kun hän ilmoitti siirtyvänsä uusiin tehtäviin.”