Solvalla arvostaa suomalaisia – "Raviristeilijät 10 prosentin luokkaa koko yleisömäärästä"
Kuva: Petri Mast

Solvalla arvostaa suomalaisia – "Raviristeilijät 10 prosentin luokkaa koko yleisömäärästä"

Jaajo Linnonmaan Elitloppet-risteilijöiden palvelut raveissa paranevat vuosi vuodelta, ja suomalaishevosiakin toivotaan viikonlopun lähtöihin runsain määrin. Tämä artikkeli on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä.
Julkaistu

Elitloppet-viikonloppu on kuulunut aina innokkaimpien suomalaisten ravientusiastien kevääseen. Uudelle tasolle osallistumisinto pomppasi, kun Jaajo Linnonmaa ja Janne Korpi alkoivat vuonna 2017 järjestää raviretken Solvallaan koko viikonlopuksi omaan käyttöön vuokratulla risteilylaivalla.

Nimekkäät esiintyjät ja vauhdikkaan Raviristeilyn maine tuovat laivalle ja Elitloppetiin vuodesta toiseen parituhatta henkeä.

”Olemme valtavan iloisia, että saamme tällaisen joukon suomalaisia ravivieraita paikalle vuosi toisensa jälkeen. Sehän on 10 prosentin luokkaa koko yleisömäärästä”, Solvallan urheilu- ja viestintäjohtaja Markus Myron laskee.

Kaikki hoidetaan Solvallassa tyylikkäästi, ja rata ymmärtää tarpeemme jo menomatkasta lähtien.
Jaajo Linnonmaa
Kuva: Raviristeily

Kiitollisuus ei jää pelkäksi puheeksi vaan näkyy palveluiden paranemisessa vuosi vuodelta. Bussit tuovat raviristeilijät radan varikkoalueen puoleiseen päätyyn, missä heillä on oma sisäänkäyntinsä ja heti sen jälkeen oma festivaalialueensa. Tunnelmaa on korkealla.

”Olemme kuunnelleet matkanjärjestäjien toiveita. Myyntipisteitä ja videoscreenejä on lisätty alueelle tarpeen mukaan vuosi vuodelta, jotta kokonaiselämys olisi mahdollisimman hyvä ja retki antoisa. Alue on loistava pitää hauskaa ja seurata samalla raveja.”

”Tunnelma on valtavan iloinen ja nousee sitä myötä, mitä paremmin suomalaiset pärjäävät. Kuskit ovat siinä hienosti mukana. Muistan aina, miten Santtu Raitala otti yleisön Cha cha chan tahtiin”, Myron ihastelee.

Solvallan arvostus suomalaisia kohtaan näkyy myös hevoshankinnassa.

”Elitloppet on pohjimmiltaan kutsukilpailu, ja tänä vuonna on vain yksi kilpailu, jonka voittaja saa suoran paikan: Vermon Finlandia-Ajo. Myös muihin viikonlopun lähtöihin jaetaan paikkoja Finlandia-raveissa”, Markus Myron mainitsee.

”Yhteistyö sekä Vermon että Raviristeilyn kanssa sujuu mainiosti. Toivon molempien jatkuvan pitkään.”

Kuva: Raviristeily

Myös Jaajo Linnonmaa vakuuttaa tyytyväisyyttään yhteistyöhön.

”Kaikki hoidetaan Solvallassa tyylikkäästi, ja rata ymmärtää tarpeemme jo menomatkasta lähtien. Saamme esimerkiksi käsiohjelmat laivalla lähtösatamaan Turkuun. Monelle ravi-ihmiselle on tosi iso asia, että pääsee pläräämään lähtölistoja 24 tuntia etukäteen”, Linnonmaa tiedostaa.

Hän korostaa, että vauhdikkaan bileristeilyn maineesta huolimatta Raviristeily on nimenomaan ja ensisijaisesti raviristeily.

”On ihan fine, että porukkaa lähtee mukaan viihteen takia eikä välttämättä tule vaikka raveihin lauantaina lainkaan. Alun perin risteily ideoitiin kuitenkin siksi, että olisi mahdollisimman helppoa nähdä hienot ravit samanhenkisessä seurassa – ei tarvitse kuin hypätä laivaan.”

Pelivihjeet viikonlopulle tarjoilee perinteinen ravipaneeli. Raviristeily näkyy myös laivan ravintoloissa. Drinkkilistalta voi tilata vaikkapa juopon parin tai kuolemanpaikan.

Ravimatkaajille tulee bonuksena, että halutessaan laivalla näkee myös huippuartisteja: tänä vuonna JVG:n, Ellinooran ja Popedan.

”Jos halutaan saada laiva täyteen, pitää panostaa esiintyjiin. Siitä ei tingitä”, kokenut sarjayrittäjä Jaajo Linnonmaa lupaa.

Kuva: Raviristeily
Solvalla arvostaa suomalaisia – "Raviristeilijät 10 prosentin luokkaa koko yleisömäärästä"
Raviristeily alkoi vitsistä ja 300 000 euron laivavuokrasta, jolle piti löytää maksajat

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi