Näkökulma: Hevosalan työkyvyn johtaminen – missä mennään?
HU:ssa 17.9. työhyvinvointia käsiteltiin mm. työergonomian näkökulmasta ja jutun yhteydessä esiteltiin Varjo-tallin toimintaperiaatteita. Oli ilahduttavaa lukea, kuinka heidän tallillaan työntekijät viihtyvät ja voivat hyvin. On hyvä huomata, ettei tällainen hyvinvointi yrityksessä ole sattumaa. Joku luo sen sinne. Joku johtaa sitä.
Esihenkilötyö ja johtaminen ovat yksittäisistä työn psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä keskeisin, joka vaikuttaa suoraan työtyytyväisyyteen, työssä jaksamiseen sekä sairauspoissaoloihin. Esihenkilötyön kautta vaikutetaan suoraan työolosuhteisiin ja työn sujuvuuteen. Toimivan esihenkilötyön myötä nämä asiat ovat työpaikalla kunnossa, ja toisinpäin. Lainalaisuudet pätevät kaikilla aloilla, myös hevosalalla.
Kuten muillakin aloilla, myös hevosalan hyvinvointikeskustelua leimaa usein yksilökeskeisyys. Erityisesti työuupumuksen ympärillä käytävässä keskustelussa on tyypillistä keskittyä yksilötasoon hyvinvoinnin tukemisessa. Tämä on toki tärkeä näkökulma silloin, kun yritetään löytää ratkaisua yksittäisen työntekijän tilanteeseen. Usein keskustelu kapeutuu kuitenkin yksilön ominaisuuksien ympärille: “Olet liian tunnollinen”.
Jos sivuutamme kokonaan työhön ja työolosuhteisiin liittyvät tekijät tästä keskustelusta, tuppaavat työn ja työntekijänkin haasteet toistumaan, alan haasteista puhumattakaan. Siksi näkökulmaa on tarpeen laajentaa tunnistamaan ja kehittämään työn olosuhteita ja rakenteita, joiden kautta päästään pysyvämmin tukemaan työntekijöiden ja koko alan työhyvinvointia. Tässä keskustelussa esihenkilötyö on avainasemassa.
Johtamisella on valtavan suuri vaikutus työntekijöiden hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Toimiva esihenkilötyö on mm. oikeudenmukaista ja tasapuolista työjakoa. Ja päinvastoin. Voiko esim. sellaisessa yrityksessä työntekijät hyvin, jossa yksi hevosenhoitaja on pomon suosikki ja saa aina parhaat passihevoset? Tai jos työntekijä painaa pitkää päivää ilman vapaita, eikä saa korvaukseksi edes kiitosta? Työssä jaksamisen tukeminen ei vaadi esihenkilöltä ihmetekoja. Kaikki lähtee inhimillisestä ja arvostavasta kohtelusta. Muita peruskäytäntöjä ovat esimerkiksi tasapuolinen vastuunjako, selkeät pelisäännöt ja säännölliset esihenkilö–alaiskeskustelut.
Työkyvyn johtaminen on yksi esihenkilötyön strateginen osa-alue. Se on kykyä reagoida työntekijän työkyvyn heikentymisen hälytysmerkkeihin mahdollisimman varhain, ottaa nämä rakentavalla tavalla puheeksi ja pyrkiä löytämään ratkaisuja tilanteeseen. Oikea-aikaisella puheeksi ottamisella ja rakentavalla suhtautumisella luodaan kokemusta paitsi välittämisestä ja kuuluksi tulemisesta, mutta päästään myös kiinni työkykyä uhkaaviin tekijöihin ennen kuin ne pitkittyvät ja muodostavat ongelmakierteitä.
Suomessa yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin, myös hevosalalla, ovat ylähengitystieinfektioiden ohella masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Sairauspoissaolojen kustannukset voivat olla jopa 3–13,5 prosenttia organisaation vuotuisesta palkkasummasta. Hevosalalla on omat rakenteelliset haasteensa, mikä heijastuu myös työkykyyn sekä poissaoloihin. Pitkät työpäivät, fyysisesti raskas työ, organisaatioiden pieni koko sekä työntekijöiden kokema arvostuksen puute verottavat työkykyä. Kaikkiin poissaoloihin emme johtamisellakaan voi vaikuttaa, esihenkilö ei ole ihmeidentekijä, mutta työperäisiin poissaoloihin pitää ja kannattaa yrittää vaikuttaa.
Kuinkahan monella hevosalan esihenkilöllä on esihenkilökoulutusta? Esimerkiksi Suomen Ravivalmentajat ry kuvaa osuvasti nettisivuillaan, että ravivalmentaja on yritysjohtaja ja työnantaja. Hevosalalla tyypillinen urapolku on ensin oman tallin ja yrityksen perustaminen ja sitä kautta työntekijöiden palkkaamisen myötä myös esihenkilörooliin hyppääminen. Tai vanhemmilla on ollut hevosalan yritys, jonka jatkajaksi siirrytään. Samaan aikaan kun yrittäjä painii pitkinä työpäivinään kannattavuushaasteiden ja suuren työmäärän kanssa, pitäisi yhtäkkiä osata olla työntekijöille esihenkilönä ja johtaa heitä. Siinä on tekemistä.
Esihenkilötyön kehittäminen on keskeinen vipuvarsi, jonka kautta meillä on mahdollisuus tukea ja vahvistaa hevosalan työntekijöiden työssä jaksamista ja työkykyä. Esihenkilöt tekevät erittäin arvokasta työtä ja ansaitsevat tähän työhönsä tukea ja työvälineitä. Kyky ottaa puheeksi esim. työssä jaksamisen heikentymisestä kertovat hälytysmerkit tai poissaolot ovat esihenkilöille usein haastavia ja stressaaviakin tilanteita, kun taas työntekijän ja työn sujuvuuden kannalta näihin asioihin tarttuminen voi olla välttämätöntä. Ei tarvita ammattijohtajia vaan tarvitaan tiedon, ymmärryksen ja taidon lisäämistä ihmisten kohtelusta ja arkijohtamisesta. Työkyvyn johtamista ei voi ulkoistaa esim. työterveyshuollolle tai julkiselle terveyshuollolle vaan se tapahtuu siellä, missä työtä tehdään eli työpaikoilla. Tähän kannattaa panostaa, sillä esim. varhaisen tuen mallin käyttöönotto yrityksessä voi vähentää sairauspoissaoloja jopa 20 prosenttia.
Suomessa Työtehoseura on järjestänyt myös hevosalan yrittäjille suunnattua johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa. Vastaavanlaisten koulutusten toivoisi hevosväen keskuudessa yleistyvän ja saavan rinnalleen täydentävää koulutustarjontaa esimerkiksi alan kipeästi kaipaaman työkykyjohtamisen saralta. On tarpeen muistaa, että työkykyä tukemalla vahvistetaan paitsi alan vetovoimaa, edesautetaan myös alan tarvitsemaa pitovoimaa.
Heidi Jetsu
Työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi, PsL Hevosenomistaja
