Näkökulma: Hevossuhteessa ja metsäsuhteessa jotain samaa

Edellisellä sukupolvella oli tiiviimpi kosketus hevoseen. Eläkkeelle ehtineiden sukulaisten ja tuttavien kanssa keskustellessa käydään läpi lapsuuden muistot hevosista. Ne ovat usein täynnä lämpöä ja nostalgiaa. Hevoset olivat kuin rakkaita perheenjäseniä. Niiden muistelu ja niistä puhuminen karhentaa yhä kurkkua ja tuo roskan silmään. .Hevosiin liittyvät kaskut ovat kiinteä osa vanhemman sukupolven tarinavarastoa. Rajantakaisessa Karjalassa koulunsa aloittanut sukulaismies kertoi lapsuudestaan tarinaa pojasta, joka oli viemässä munkkeja Käkisalmen torille myytäviksi. Poika kompastui ja munkit lensivät tielle hevosenkakkaroiden sekaan. Poika pohti, miten saa munkit takaisin koriin niin, ettei mukaan tule lantaa. No, maistamalla tietenkin! ”Tää on munkki, tää ei oo munkki…”.Pääsin mukaan ravihevoskimppaan nelisen vuotta sitten silloisella työpaikallani. Yhdestä mikro-osuudesta on otettu jo kukonaskel kohti isompaa osuutta ja suomenhevosen suuntaan. Taidan näillä pienilläkin prosenteillani olla suvussani varsinainen hevoskuningas. No, sukukin on suppea. Kokemus kimppaomistamisesta on ollut niin valoisa, ettei siitä oikein kehtaa kertoa, kun joku voisi väittää valehtelijaksi. Vastoinkäymisiäkin on toki jo ollut, mutta katse on tiukasti tulevassa, eikä ensimmäisen voiton muisto himmene. Uskonto on kymppi ja laskento nelonen, kuten sanonta kuuluu..Se opetettiin jo alussa, että kaikki kimppoihin laitettu raha tulee alaskirjata saman tien, ja että kimppojakin on erilaisia. Niihin kuitenkin pätee sama valintakriteeri kuin hevosiin ja kullankaivuuseen: parempi pyrkiä valitsemaan hyvä kuin huono ja parempi kaivaa sieltä, missä kultaa on kuin sieltä, missä sitä ei ole. Hevosen osaomistamisessa kyse ei ole sijoitustoiminnasta vaan pikemminkin arvovalinnasta. Etenkin suomenhevosen osaomistaminen on investointi kansalliseen erityispiirteeseen, josta voi olla ylpeä. Kimppakyyttöönkin voisi periaatteessa satsata samoin perustein, mutta hevonen ja mahdollisuus kilpailla kaviouralla kiinnostaa totta puhuen enemmän kuin jaettu leipäjuusto, vaikka hyvää sekin on..Kaupunkilaistuminen on vaikuttanut metsän omistamiseen joissakin piirteissään samaan tapaan kuin hevossuhteeseen. Asuinpaikan ja metsätilan välinen etäisyys on kasvanut. Tutkimuksissa on havaittu, että nuorten tiedot metsätaloudesta ja metsäteollisuudesta ovat varsin vaatimattomat ja tiedontarve on suuri. Siksi asiantuntijapalveluille on kysyntää ja niistä ollaan valmiita maksamaan käypää hintaa. . Sekin on huomattu, että osa metsänomistajista suhtautuu omistukseensa eräänlaisena harrastuksena. ”Metsän” tilalle voi hyvin vaihtaa ”hevosen”. Jaetussa omistamisessa on molemmilla aloilla sijansa tulevaisuudessa. Odotukset ovat vuosien päässä, ja alan laadukkaita palveluita on helpompi hankkia porukalla kuin yksin tai opetella tekemään itse. Samalla kun uudet omistajat työllistävät niitä, jotka osaavat, he saavat äänensä kuuluville niin hevosen kohtelussa kuin metsänhoidossakin, mitä tulee tasapainoon tuotto-odotusten ja vastuullisen hoidon suhteen. Se voi hyvin olla hyväksi niin metsälle kuin hevosellekin.

Näkökulma: Hevossuhteessa ja metsäsuhteessa jotain samaa

Aiheeseen liittyvää

Lukijan kynä: Se miten käyttäydymme virheen kohdatessamme, kertoo meistä paljon

Pääkirjoitus: Teivolla hieno vuosi ja hienot Kriteriumit – radan tulevaisuus huolestuttaa silti monia

Äänessä Ylivieskassa neljä ponilähtöä voittanut Elina Särkelä – "En olisi ikinä uskonut, että edes tulisi tällaista mahdollisuutta"

Lukijan kynä: Kiitos rehellisyydestä, Tuukka ja Santtu!