Alkoi taas sataa märkiä rättejä ja auton ikkunat jäätyivät kiinni, mutta Ypäjän derbykentällä on aina hellepäivä. Kesä! .Toimittajana katselen kenttää katsomon vastakkaiselta puolelta, niin että aurinko paistaa koko päivän kohti. Pitelen pressistä saamaani pahvista kahvimukia ja arvioin, onko terassilta lähdettävä jo keskikentälle..Tälle pikkuruiselle pläntille Telluksemme pinnalla on kokoontunut reippaasti yli sadan hevosen, ihmisen, ratsastajan, valmentajan, vanhempien, ratahenkilökunnan ja parin toimittajan joukkio. Liput liehuvat, on hälinää ja menoa. .Derbykentän nurmikko on juuri ajeltu. Päivän kuluessa sille tulee verkkakentän puolelta, kentän vasemmalta laidalta, toiveikkaita ratsukkoja yksi toisensa jälkeen. .Ratamestarin kopin ympärille on hajautunut ruskettunut porukka istumaan tuoleille kopin ympärillä, aurinkoon. Jonkun tytön sortsijalat ovat paahtuneet tulipunaisiksi. .Kuvaaja katsoo sopivat kuvauspaikat ja reitit niille, ettei käy niin, että on väärällä hetkellä ratsukon reitillä. Niinkin on joskus meinannut käydä..Joitakin kilpailijoita jännittää aika paljon. Sitä koettaa asettua heidän asemaansa: olisiko kiva lähteä hyppäämään tuota rataa tuolla hevosella? Muistella, miten itse aikoinaan vastaavassa tilanteessa lähes halvaantui jännityksestä. .Joskus joltakin hevoselta putoaa kenkä kesken radan. Ratahenkilökunnalla on kyky nähdä millä sekunnilla ja missä se lähti. Usein se ojennetaan jo radalta poistuvalle ratsukolle mukaan. Viime kesänä sattui traaginen tapaus, kun vesiesteeseen oli mennyt sammakko, mutta ei tullut enää ulos. Sen elimistö ei ehkä kestänyt siniseksi värjättyä vettä. .Palkintojenjaon jälkeen juoksen voittajan perään, kyselen vähän, ja palaan asemapaikalleni. Jos käy hyvä tuuri, henkilökunnan ruokailutila on paluumatkalla edelleen auki. Sieltä saa lähes poikkeuksetta hyvää kotiruokaa. Eikä ”lähes”, vaan ihan poikkeuksetta. Kinkkukiusausta ja sen tyyppistä, punaisen mehun kanssa. Retrotyylisesti. Kahvin kanssa on aina kahdenlaisia keksejä, joista toiset vohveleita. Ruoka on rehellisen konstailematonta, koska ihmisillä on rehellisesti nälkä. .Kun viimeinen luokka on ohi, on jo myöhä, mutta vielä valoisaa, koska on kesä. Esteet ovat yhä paikoillaan, mutta kaikki ovat kuin taikasauvan iskusta kadonneet. Ravirata on tyhjentynyt autoista salamavauhtia. Alue on palautunut uneliaaksi kantahämäläiseksi maalaismaisemaksi. .Osaisin ajaa reitin Ypäjälle unissani. Joskus kirjaimellisesti, sillä päivät siellä ovat usein pitkiä, ja auton moottorin hyrinä etenkin paluumatkalla, koko päivän palloilemisen jälkeen auringossa ja ulkoilmassa, alkaa unettaa..Ei hätää. Siihenkin on ratkaisu. Karkkilan Hese, josta ostan kerrosaterian kurkkumajoneesilla. Kesä!.Leena Alérini.toimituspäällikkö.leena.alerini@hevosurheilu.fi
