Lukijan kynä: Hippoksen viestintä jättää paljon kysymyksiä

Suomen raviurheilussa on viime viikkoina puhuttu paljon dopingista, mutta vähintään yhtä paljon siitä, mitä tapauksista kerrotaan – ja mitä jätetään kertomatta?

Ymmärrän hyvin, että keskeneräisissä asioissa on suojattava asianosaisten oikeusturvaa ja yksityisyyttä. Syyttömyysolettama on tärkeä. Silti avoimuuden ja oikeusturvan ei pitäisi olla toistensa vastakohtia.

Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka kuvasi Ravimiesten haastattelussa, kuinka pitkä lääkeaineprosessi synnyttää huhuja. Hän kertoi myös, että kun julkisista Heppa-järjestelmän tiedoista alettiin yhdistellä lääkeainetestejä ja kilpailukieltoja, järjestelmää muutettiin niin, ettei lääkeaineasian vuoksi asetettu kilpailukielto enää näy julkisesti.

Ymmärrän ratkaisun taustalla olevan tarpeen suojata keskeneräisen asian osapuolta, mutta vähenevätkö huhut todella sillä, että tietoa vähennetään? Vai syntyvätkö ne juuri silloin, kun ihmiset tietävät jotain tapahtuvan, mutta eivät ymmärrä prosessia tai sen vaiheita?

Sama kysymys jatkuu jo ratkaistuissa tapauksissa. Hippos on kertonut kahden valmentajan syyllistyneen dopingrikkomukseen, mutta onko rikkomukset katsottu tahallisiksi vai tahattomiksi? Minulle tämä ei käy julkisesta viestinnästä ilmi. Kyse ei ole vain sanavalinnasta, sillä tahallisuudella voi olla merkitystä esimerkiksi yhteistyökiellon soveltamisessa.

Asia konkretisoituu tilanteessa, jossa kilpailukieltoon määrätyn A-lisenssinhaltijan valmennettavia siirtyi ennen kilpailukiellon voimaantuloa E-lisenssinhaltijan valmennukseen ja niitä on tämän jälkeen ilmoitettu starttiin A-lisenssinhaltijan kilpailukiellon voimassa ollessa. Järjestely voi olla täysin sääntöjen mukainen – mutta miten ulkopuolinen voisi julkisten tietojen perusteella ymmärtää miksi, jos ratkaisevaa tahallisuusarviota ei ole kerrottu (ravikilpailusäännöt 59.2.3.2.1 §; lisenssimääräykset 2026, E-lisenssi)?

EU-tuomioistuimen tuore antidopingratkaisu muistuttaa, ettei yksityisyydensuoja ole julkisuuden ainoa näkökulma. EUT totesi, että ammattiurheilijan seuraamuksen julkaiseminen voi olla tarpeen myös niiden henkilöiden informoimiseksi, joiden etuihin seuraamus välillisesti vaikuttaa. Samalla tuomioistuin edellytti tapauskohtaista suhteellisuusharkintaa ennen julkaisemista.

Siksi vertailu Ruotsiin kiinnostaa minua. Svensk Travsport on esimerkiksi kertonut keskeneräisessä positiivisen A-näytteen tapauksessa hevosen ja valmentajan nimet, löydetyn aineen, B-näytteen tutkimisesta ja väliaikaisesta starttikiellosta. Ratkaistuissa lisenssiasioissa ST on puolestaan julkaissut tietoja näytöstä, asianosaisten kuulemisesta, seuraamuksista ja valitusoikeudesta.

Onko Suomen ja Ruotsin ero todella lainsäädännössä vai siinä, miten avoimuuden ja yksityisyydensuojan välinen tasapaino on päätetty toteuttaa?

Himanka itse tunnistaa haastattelussa pitkän prosessin ongelman: valmentajat ovat löysässä hirressä, media ja yleisö haluavat tietoa ja Hippos joutuu arvostelun kohteeksi, kun keskeneräisistä asioista ei kerrota. Hän sanoo myös, että prosessia pitäisi perata ja lyhentää. Se on hyvä lähtökohta. Samalla olisi syytä perata viestintää.

Miten yleisön pitäisi ymmärtää sääntöjen soveltamista, jos päätöksistä ei kerrota riittävästi niiden käytännön seurauksien ymmärtämiseksi?

Pasi Rantanen

raviharrastaja ja kimppaomistaja