Lukijan kynä: Hyvinvointia palkinnoilla – "Kuinka lajin taloudelliset realiteetit varmistetaan, että yrittäjät sekä harrastajat voivat raviurheilua jatkaa?"
Olipa viime Hevosurheilussa hyvä juttu: Elmo Niskasaaren asiantunteva ja vääristelemätön ulostulo hevosihmisten hyvin- tai pahoinvoinnista (painettu HU 11.6., verkko HU 14.6.)! Itseäni on sivusta seuranneena ihmetyttänyt, kuinka alan kustannusrakenteen muuttuessa radikaalisti pienemmän katteen ja tiukkaan taloudellisen kannattavuuden yrittäjyyteen sekä harrastamiseen ajautuneet ihmiset pärjäävät ja kuinka hevosala selviää, kun yrittäjät ja harrastajat joutuvat pakon edessä lopettamaan. Niskasaaren jutussa käydään hienosti läpi, kuinka vastuuntuntoisia hevosihmiset ovat ja miten yritetään oman jaksamisen hinnalla jatkaa rakkaan lajin ja rakkaiden eläinten kanssa, ehkä jopa liian pitkään.
Olennainen kysymys on, kuinka lajin taloudelliset realiteetit varmistetaan, että yrittäjät sekä harrastajat voivat raviurheilua jatkaa? Kustannusten – kuivikkeiden, rehun, heinän, polttoaineiden, lannoitteiden, energian jne. – jyrkkä nousu on aiheuttanut yrittäjältä katteen pienenemistä. Tai sitten kustannukset on siirretty hevosenomistajalle, joka taas miettii omaa maksukykyään. Yrittäjälle/valmentajalle jää kuitenkin edelleen yhtä vähän.
Hevosurheilun jutussa viitataan jo vuosia sitten Kati Lindsbergin esiin nostamaan haasteelliseen tilanteeseen, joka on noussut lähiaikoinakin esiin Tototv:n studiossa ja taustajutuissa: valmentajan ”palkka” on palkinnoista saatava provisio. Kustannusten nousu on ollut pakko laittaa suoraan omistajan laskulle, jos näin on kehdannut edes tehdä.
Nämäkin lausuntoja antaneet valmentajat ovat aivan tämän hetken isohkoja talleja pitäviä ja pärjääviä valmentajia. Osa valmentajista on siirtynyt lainakuskeiksi ja osa pienentänyt tai lopettanut kokonaan lajin parissa. Uskoisin, että vain puolenkymmentä maan kärkivalmentajaa pyörittää jollain tavalla kannattavaa toimintaa ja seuraavat parikymmentä pärjäävät taloudellisesti vain kohtuullisesti. Loput eli suuri massa valmentajia, yrittäjiä ja harrastelijavalmentajia eivät pyöritä toimintaa edes taloudellisesti välttävästi, poikkeuksena satunnainen menestys ikäluokka- ja suurkilpailussa. Näistä tekijöistä ja asioista pitäisi oikeasti olla koko lajin ja erityisesti Hippoksen huolissaan!
Taloudellinen kannattavuus on perusedellytys lajin jatkumiselle, niin raviradoilla kuin varsinkin raviurheilun ja hevosten ”tekijöillä”. Näkyvissä on jo, kuinka eri myyntialustoilla myydään paljon ravitarvikkeita hevosesta luopumisen ja raviurheilun lopettamisen vuoksi. Ihmiset ovat nostaneet kädet pystyyn, ja hyvä niin, jos sen on ymmärtänyt tehdä ajoissa. Moni vielä sinnittelee. Toivottavasti näistä ei enenevässä määrin jouduta lukemaan mediasta eläinten huonosta kohtelusta ja eläinsuojelurikoksista.
Maailmantilanteesta johtuen kustannusten nousua ei saada varmastikaan pysähtymään, eikä varsinkaan jo nostettuja hintoja laskemaan. Taloudellista kannattavuutta parantaa ainoastaan pienempi kulutus ja parempi sisään tuleva raha. Uskoisin, että hevos- ja ravi-ihmiset ovat kyllä pyrkineet tulemaan toimeen niin pienellä kulutuksella kuin pystyy, joten sieltä tuskin löytyy enää kiristettävää. Hevoset tarvitsevat ruokansa, vetensä ja kuivikkeensa. Palkintoja pitää pystyä nostamaan, koska tämän hetken tavallisten ravien palkinnoilla ei voi taloudellisesti pyörittää yritystoimintaa ja harrastelija ei kauaa harrasta.
Miksi mediassa palkinnoista puhuttaessa monella suulla vääristellään tilannetta ja maalaillaan liian valoisaa kuvaa? Palkinnot ovat hyvät vain verrattaessa johonkin vanhaan, edellisen laman aikaan, mutta eihän se ole reilua eikä oikeaa tietoa. Tänä päivänä kustannukset ovat moninkertaiset. Se on totta, että palkinnot voisivat olla vielä pienemmätkin, mutta ei se ole perustelu tämän hetken palkintotasolle.
Raviratoja ei tarvitse vähentää, mutta ravipäiviä tulisi vähentää edelleen ja sitä kautta tavallisten ravien palkintoja hilata ylöspäin, jotta raveista työnsä, harrastuksensa ja ehkä palkkansakin saavat voivat toimiaan ravien parissa jatkaa. Nämä keski- ja alemman tason ammatti- ja harrastajavalmentajat pitävät tämän lajin elinvoimaisena. Näiden edellä mainittujen arjen tekijöiden, hevosihmisten, päätöksellä raviurheilu jatkuu tai ei jatku tässä maassa.
Kuten Elmo Niskasaaren jutussa otsikko kertoo: hevosihmisten hyvinvointi ensin.
Tuomo Hult
Hevosenomistaja, harrastaja, sivustaseuraaja
