Lukijan kynä: Lämminveriravurin elämä ei saisi päättyä maaliviivaan

Suomessa puhutaan paljon raviurheilun tulevaisuudesta, kasvatuksen kehittämisestä ja kilpailumenestyksestä. Yhtä tärkeä kysymys jää kuitenkin usein sivuun: mitä lämminveriravurille tapahtuu silloin, kun sen kilpailu-ura päättyy? Ura voi katketa loukkaantumiseen tai muuhun kilpailukäytön estävään syyhyn, vaikka hevonen voisi kuntoutuksen, hoidon ja uudelleenkoulutuksen avulla elää vielä pitkään aktiivista ja mielekästä elämää.

Jokaisen lämminveriravurin taustalla on kasvattajien, omistajien ja valmentajien vuosien työ sekä huomattava taloudellinen ja henkinen panostus. Silti kilpailu-uran päättyessä moni omistaja jää vaikean päätöksen eteen: kun sopivaa jatkopaikkaa, tietoa tai tukea ei löydy tai terveystilanne on huono, lopettaminen voi tuntua ainoalta varmalta ratkaisulta — silloin hevosen tulevaisuus on ainakin ratkaistu. Omistajia ei pitäisi tällaisessa tilanteessa syyllistää, vaan heille pitäisi tarjota vaihtoehtoja, tukea ja vähintään edes myötätuntoa.

Kilpauran päättyminen ei tarkoita, ettei hevosella olisi enää käyttöä. Lämminveriravurista voidaan kouluttaa esimerkiksi ratsu, harrastehevonen tai rauhalliseen ihmisen kanssa toimimiseen sopiva kumppani, jos sen terveys, luonne ja koulutettavuus sen mahdollistavat. Suomeen tuodaan vuosittain merkittävä määrä hevosia, joista suuri osa on ratsuja; tämä herättää kysymyksen, voisiko osa tarpeesta löytyä nykyistä useammin myös kotimaisten lämminveriravureiden uudelleenkoulutuksesta.

Suomenhevosen monikäyttöisyys tekee sen jatkourasta usein luontevamman kuin lämminveriravurilla, ja juuri siksi lämminveristen mahdollisuuksista pitäisi puhua nykyistä enemmän. Usein suurin haaste ei ole hevonen itse, vaan tiedon, osaamisen ja toimivan verkoston puute.

Jatkokäytön turvaaminen ei tulisi jäädä yksin yhdelle taholle, koska ravihevonen on uransa aikana tuonut iloa ja valoa koko raviurheiluyhteisölle. Omistajat, kasvattajat, valmentajat, raviradat, oppilaitokset ja yhdistykset voisivat yhdessä kehittää toimintamalleja, jotka tukevat lämminveriravureiden kuntoutusta, uudelleenkoulutusta sekä uuden tehtävän ja sopivien omistajien löytämistä. Myös omistajakimpoissa yhteisen omistajuuden pitäisi tarkoittaa kilpailuhetkien ilojen lisäksi sitoutumista hevosen tulevaisuuteen.

Tämä yhteinen sitoutuminen on osa laajempaa kehitystä: ESG eli ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu ja hyvä hallintotapa näkyvät hevosen omistajuudessa ja valmennuksessa juuri tällaisissa päätöksissä. Omistajalla on keskeinen rooli, mutta valmentajalla on tärkeä tehtävä tiedon ja vaihtoehtojen tarjoajana.

Jos seuraavaa vaihetta ei suunnitella ajoissa, hevonen voi päätyä niin sanotusti kiertoon omistajalta toiselle ilman selkeää suunnitelmaa tai riittävää tukea. Kun ratkaisuja etsitään avoimesti ennen kuin vaihtoehdot ovat vähissä, vastuullisuus muuttuu periaatteesta käytännöksi.

Suomea kutsutaan usein yhden asian yhdistysten luvatuksi maaksi, mutta löytyisikö jo olemassa olevista toimijoista taho, joka voisi ottaa valtakunnallisen vastuun lämminveriravureiden jatkopolkujen koordinoinnista? Tieto kuntouttajista, uudelleenkouluttajista, mahdollisista jatkokodeista ja kasvattajien tarjoamista vaihtoehdoista on tällä hetkellä hajallaan.

Moni kasvattaja olisi valmis ottamaan kasvattinsa takaisin myös silloin, kun hevosen kilpailullinen ”parasta ennen” -päivä on mennyt umpeen, mutta tieto tällaisista mahdollisuuksista ei aina tavoita omistajaa ajoissa. Valtakunnallinen jatkourapankki, kuntoutusjaksot, oppilaitosyhteistyö ja omistajien neuvonta voisivat muodostaa turvaverkon, johon omistaja voisi ottaa yhteyttä silloin, kun omat vaihtoehdot alkavat loppua.

Vastuullinen raviurheilu tarkoittaa vastuuta hevosen koko elinkaaresta. Hevosen arvo ei pääty viimeiseen kilpailuun. Ehkä raviurheilun seuraava merkittävä vastuullisuusteko ei ole uusi pelimuoto tai yksittäinen hanke, vaan koko alan yhteinen verkosto, joka auttaa lämminveriravuria löytämään uuden paikkansa ja tukee omistajaa tilanteessa, jossa vaikeita päätöksiä joutuu usein tekemään yksin. Maaliviiva ei saisi olla tarinan päätös – se voisi olla uuden mahdollisuuden alku.

Anneli Rehn