Lukijan kynä: Reipasta ravia Joutsassa 120 vuotta

Helmikuun kymmenes päivä vuonna 1906 oli talvipäivä, mutta Joutsassa kyti ajatus. Tuolloin joukko paikallisia miehiä – kauppias Adolf Nyman sekä maanviljelijät August Mikkola, Matti Hossola, Verner Virtanen ja K. Junkkari – kokoontuivat yhteen perustamaan Hevosystäväinseuran. Heitä yhdisti tavoite: parantaa hevoskantaa ja vaalia hevosperinnettä.

Ajatus sai heti vastakaikua. Seuraan liittyi yli 50 jäsentä, ja jo 8.3. Angesselän jäällä kaikui kavioiden kopse. Ensimmäiset virallisen seuran kilpa-ajot olivat enemmän kuin kilpailu – ne olivat yhteisön juhla, jossa kohtasivat into, ylpeys ja yhdessä tekeminen.

Vuosien varrella hevoset veivät joutsalaisia pitkälle. Kilpailumatkoille lähdettiin kauas, ja omat hevoset nähtiin kisaamassa niin kotikylällä kuin vieraillakin paikkakunnilla. Maanteillä ja jäillä kisattiin, ja vähitellen mukaan tulivat myös tamma- ja varsanäyttelyt. Hevonen oli arjessa ja juhlassa – kumppani, työtoveri ja ylpeyden aihe.

1950-luvun alussa katseet kääntyivät kohti pysyvämpää paikkaa. Kangasniementien varrelle, suoalueelle, alkoi hahmottua ravirata. Se ei syntynyt hetkessä – se syntyi talkoista, uskosta ja sitkeydestä. Ojitettiin, kuivatettiin, rakennettiin ja kerättiin varoja. Vuonna 1957 allekirjoitettu vuokrasopimus kunnan kanssa oli enemmän kuin paperi: se oli lupaus tulevasta.

Vuosien mittaan rata muovautui ja kasvoi. Sen laidalle nousi tuomaritorni, joka yhä seisoo hiljaisena muistuttajana menneistä kilpailupäivistä ja vuosista. Talvisin radalla nähtiin vauhtia ja jännitystä yhteistyössä naapuripitäjien Hartolan ja Luhangan kanssa. Ja välillä kavioiden tilalle tulivat moottorit, kun radalla kaikuivat moottoripyörien ja sivuvaunujen äänet.

Kaikki vuodet eivät olleet yhtä vilkkaita. Oli aikoja, jolloin rata hiljeni ja pääsi rapistumaan. Mutta kuten niin usein ennenkin, yhteinen tahto vei eteenpäin. 1980-luvun puolivälissä rata herätettiin uudelleen henkiin.

Samaan aikaan sen tulevaisuus oli hetken epävarma. Rata-aluetta havitteli moni muukin taho ja suunnitelmia oli monia. Lopulta ravitoiminta säilyi ja alueelle ei tullut suunniteltua moottorirataa ja lasten liikennepuistoa. Kunnan päätös jatkaa vuokrasopimusta antoi seuralle mahdollisuuden jatkaa sitä, mikä oli aloitettu jo vuosikymmeniä aiemmin. Kunta uskoi ja luotti seuran tulevaisuuteen.

Tänään seura elää vahvasti tätä päivää, mutta kantaa mukanaan historiaansa. Vanhoja lehtileikkeitä, valokuvia ja muistoja kerätään talteen, jotta ne eivät katoaisi ajan mukana. Niistä rakentuu juhlajulkaisu – kertomus ihmisistä, hevosista ja yhteisestä matkasta. Seura ottaakin vastaan kaiken mahdollisen tiedon vuosien varrelta.

Juhlavuosi näkyy ja kuuluu. Kesällä kokoonnutaan Letkaliiterille juhlistamaan pitkää taivalta, ja syksyllä ajetaan juhlaravit – aivan kuten ennenkin, mutta tämän päivän hengessä.

Rata ei ole jäänyt paikalleen. Viime vuosina sitä on kehitetty määrätietoisesti: levennetty, parannettu ja rakennettu uutta. Verryttelylenkki, valjastuspaikat ja muut uudistukset tekevät siitä toimivan ja turvallisen nykypäivän tarpeisiin.

Ja jälleen kerran katse on eteenpäin. Seura on saanut myönteisen päätöksen hankerahoitukselle. Vanha aikansa elänyt ja nähnyt tuomaritorni saa väistyä uuden tieltä, kun tilalle nousee uusi rakennus juhlavuoden kunniaksi. Uusi Ruotsista tilattu tilaustyönä tehty ratalana helpottaa ja nopeuttaa radan hoidossa, ja varikkoalue saa wc-rakennuksen sekä tapahtumakatos laattalattian.

Mutta kaiken keskellä jokin säilyy. Kavioiden kopse, yhteinen tekeminen ja se tunne, joka syntyy, kun ihmiset kokoontuvat saman asian äärelle. 120 vuotta on pitkä aika – mutta Joutsassa se on vasta yksi etappi matkalla, joka jatkuu yhä.

Riitta Nurminen

Joutsan Hevosystäväinseuran hallituksen jäsen