Tältä näytti kilvanajo Ala-Rantalan sakkoihin ja ajokieltoon johtaneessa tilanteessa. Kuva Äimäraution kaarrekamerasta 25.8.
Tältä näytti kilvanajo Ala-Rantalan sakkoihin ja ajokieltoon johtaneessa tilanteessa. Kuva Äimäraution kaarrekamerasta 25.8.Kuva: Oulun ravirata

Näkökulma: Kuka on kuskien puolella?

Sakot ja ajokiellon saanut Antti Ala-Rantala kirjoittaa kokevansa, että ravituomaristo pitää toistuvasti kiinni alkuperäisistä päätöksistään.
Julkaistu

Sain Oulussa 25.8. ravien viidennessä lähdössä sakot ja viiden päivän ajokiellon sääntöjen vastaisesta kaista-ajosta, vakava rike, koska kaistanvaihdon katsottiin vaikuttaneen toton tulojärjestykseen.

Kaarrekameran kuvasta näkee, että kun käännän johtavan takaa toiselle, myös keulahevonen auraa radan verran ulospäin. Näin ajaudun kolmannelle, ja kun sisäpuolen hevonen kääntääkin takaisin omalle kaistalleen, yrittää taaempana matkannut kilpakumppani ajaa toiselle radalle syntyneeseen väliin. Yritin kääntää omaa ajokkiani takaisin toiselle radalle sulkeakseni välin.

Ilman sisäradan hevosen nousua ulospäin en olisi itse koskaan ajautunut kolmannelle. Silti tiesin heti linjan ylitettyäni, että ongelmia on luvassa.

Videolta näet, miltä maalisuoran kilvanajo näytti kyseisessä lähdössä.

Heti lähdön jälkeen kollegani soitti, että tuomio on väärin. Kaikki ohjastajat, jotka ovat nähneet kaarrekameran kuvan ovat olleet sitä mieltä, että tuomio on väärin. He ovat kannustaneet valittamaan tuomiosta.

Sakon hyväksyn, mutta en ajokieltoa. Tein tämän vuoksi tuomiosta tarkistusvaatimuksen. Suurkilpailuvalvoja kuitenkin näki tuomariston ratkaisseen asian oikein, kuten yleensäkin. Perustelut olivat seuraavat: ”Pelkästään loppuvaiheen sisäänpäin painautuminen ja häiriön aiheuttaminen riittäisi mielestäni karkeaan sakkoon. Koska ajolinjoilla on myös vaikutus vähintäänkin toisen ja kolmannen sijoituksen vaihtumiseen, ei pelkkää sakkorangaistusta voi pitää riittävänä.”

Tilanne ei ole ensimmäinen, vaan pikemminkin tyypillinen. Tuntuu, etteivät tuomarit herkästi muuta tuomioita, vaan tuntuvat väkisin pitävän kiinni alkuperäisestä päätöksestä. Valittaminen tuntuu olevan turhaa, kun päätöksiä ei juuri koskaan muuteta. Tässä on tasapuolisuuden lisäksi myös taloudellinen seikka, sillä valitus maksaa aina 200 euroa per vaihe. Vaiheita voi olla enimmillään kolme: tarkistusvaatimus, oikaisuvaatimus ja viime kädessä valitus omalla kustannuksella urheilun oikeusturvalautakuntaan. Itselleni valitusprosessi on tullut maksamaan sakkojen lisäksi jo 400 euroa.

Lajin kannalta asiasta ollaan liian hiljaa. Jokaisella ohjastajalla pitää olla oikeusturva väärien päätöksien varalle, mutta tällä hetkellä se ei toteudu. Tuntuu, etteivät tuomarit osaa aina katsoa tilanteen kokonaiskuvaa. Vastaavanlaisia tilanteita on sattunut liikaa.

On myös syntynyt kuva, ettei kaikkia ohjastajia kohdella samalla tavalla. Osan rikkeet menevät läpi sormien, ja he myös osaavat hyödyntää tätä. Se ei ole heidän vikansa, jotka tätä hyödyntävät, mutta asettaa ohjastajat epätasa-arvoiseen asemaan. Linja ei pidä kutiaan, vaikka kuinka pidetään tuomaripäiviä.

Tuntuu, että tuomaristossa on usein ihmisiä, joilla ei ole välttämättä kokemusta käytännön hevostyöstä tai ohjastamisesta. Jonkun pitäisi olla myös kuskien puolella, kun tuomarit tuntuvat pitävän yhtä lähes aina.

Valitusprosessissa päätöstä on tekemässä ensimmäisessä vaiheessa vain suurkilpailuvalvoja, ei yhtään kilpailijoiden edustajaa. Jatkossa prosessiin tulee mukaan kaksi tuomaria ja vain yksi kilpailijoiden edustaja. Tilanne on siksi usein jo valmiiksi hävitty, kun tuomareiden tyyli on, ettei periksi anneta, ja kuitenkin tuomareilla on enemmän edustajia tekemässä päätöksiä. Mukana päätöksenteossa pitäisi olla alusta alkaen vähintään yksi kuskien edustaja lisää. Muuten olemme heti takamatkalla.

Tuomaritoimintaa ja varsinkin valitusprosessia on pystyttävä muuttamaan. Uskon puhuvani monen muunkin puolesta, kun sanon, että kentällä tämä vallitseva tilanne aiheuttaa suurta turhautumista. Tuomaritoiminnan uskottavuus on kovalla koetuksella, joten asia on saatava kuntoon.

Antti Ala-Rantala

Ammattivalmentaja ja -ohjastaja

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi