Näkökulma: Lapsiperheen vitonen on setämiehen satanen
Somessa tuli vastaan Metsämäen raviradan postaus, jossa kerrottiin perhetapahtuman saavuttaneen uuden yleisöennätyksen, 9236 henkeä. Iso määrä oli nauttimassa Metsämäen raviradalla poneista, kepparitouhuista ja muista osittain maksuttomista perheaktiviteeteista. Tapahtuma oli itsessään pääsymaksuton.
Totean kuitenkin tähän inhorealistina ja lukemattomia tapahtumia järjestäneenä, että ei ole olemassa maksutonta tai ilmaista. Aina sen joku maksaa.
Muistan myös ajan kun lapsemme olivat pieniä. Rahaa ei ollut yhtään ylimääräistä. Kaikki ilmaiset lapsiperhejutut syynättiin tosi tarkkaan, ja niistä käytiin nauttimassa. Yleensä otettiin omat eväät, koska ei ollut rahaa ostaa ravintolasta. Emme takuulla olleet liiketoiminnallisesti kannattava investointi.
Nyt olen raveista innostunut setämies. En hymyile sympaattisesti sosiaalisessa mediassa ponin selässä. Mutta minussa on jotain muuta, josta raviratojen pitäisi olla kiinnostunut. Minulla on maksukykyä. En ole rikas, mutta elämä on kuitenkin kuljettanut siihen suuntaan, että Teivon raveissa käydessäni poikkean Hevarin ravibussissa ja saatan sieltä ostaa uusia kenkiä hevosille. Ostan jonkun uuden ravivarusteen, jonka muka tarvitsen. Sinne humpsahtaa muutama kymppi tai satanen.
Siitä menen Silvaksen Teron puotiin. Pitää saada ajolasit, suojat tai kärryt.
Käyn aika ajoin hevosten kanssa Teivon klinikalla, ja tonni jos toinenkin siirtyy heidän tililleen. Ihan ansiosta toki, siellä saa hepat hyvää hoitoa. Nyt kun tarkemmin alan laskemaan, niin kirjoitukseni otsikko on harhaanjohtava. Se vain rimmasi hyvin, että antaa olla. Tosiasiassa setämiehen tonni on lapsiperheen euro.
Välillä mietin, että meneekö raviradoilla tosiaan niin hyvin, että setämiesten rahat eivät kiinnosta. Meiltä saisi sitä rahaa heti, eikä joskus epämääräisesti ”ehkä tulevaisuudessa”.
Meille raveja harrastaville setämiehille ei keksitä eikä tuoteta radan omia palveluja, joita me voisimme raviradoilta ostaa. Toki samoja palveluja ostaisivat raveista innostuneet naispuoliset raviharrastajat. Esimerkiksi Teivonmäellä tyhjäksi jääviin talleihin saisi hyötykäyttöä ja meitä aikuisia ravi-ihmisiä kaupallisesti palvelevaa tilaa. Toki niistä kaksi näillä näkymin lanataan, mutta jäljelle jääviin tiloihin edes.
Ymmärrän toki sen, että nuorisotoiminta ja ilmaiset hyvän fiiliksen tapahtumat tehdään positiivisen lajikuvan ja tukipolitiikan vuoksi. Ja sitä saadaan, mitä mitataan.
Toivon mahdollisimman nopeaa lisenssimarkkinaan siirtymistä ja tukipolitiikan siirtymäajan reformia, joka pakottaisi raviratoja toimimaan markkinaehtoisemmin ja panostamaan maksukykyisiin asiakkaisiin.
Itse toimin ratsastuskouluyrittäjänä. Teen nuorisotoimintaa saamatta senttiäkään tukea maa- ja metsätalousministeriöltä, tai mistään muualtakaan. Kaikki rahat tulevat maksukykyisiltä asiakkailta. Markkinaehtoisesti toimiminen on muokannut ajatteluani. En pääse tekemään hyväntekeväisyyttä tai vääristämään kilpailua toisten antamalla tukirahalla.
Joka tapauksessa nykyinen suhtautuminen, jossa hevosia omistavia setämiehiä (tai naisia) pidetään itsestäänselvinä, on raviurheilulle huono juttu. Setämiehen jättämät eurot siirtyvät vähin äänin muualle.
Kun setämies myy hevoset ja ostaa golfbägin, niin takaisin hän ei enää tule.
Sami Ketola
ratsastuskoulu- ja elämyspalveluyrittäjä, Pirkkala
