Näkökulma: Muistoissa huippuravurit – "Martin lista keskittyy menneeseen ja varmaan syystä"

Hevosurheilun jalostuskuvasto kertoo kevään tulosta ja toivosta. Itselläni on tallessa Hevosurheilun kuvastot vuosikymmenten ajoilta. Ne eivät vanhene, ja uusi tutustuminen tuo aina tuoreita oivalluksia.

Uudessa kuvastossa jalostusekspertti ja menestynyt kasvattaja Martti Ala-Seppälä listaa parhaat suomalaisessa omistuksessa olleet lämminveriset. Ehkä Charme Asserdal ja sen ura olisivat ansainneet enemmän huomiota. Charmen ja Timo Even merkitys kotimaisen raviurheilun nousulle on kiistaton tosiasia. Itse olisin maininnut myös sukutaustaltaan epäselvän, mutta EE-vauhtia menneen Jixyn ja sen inhimillisen omistaja-valmentaja-ohjastajan Matti Saarasen. Entä Jonas Laukko ja Brad de Veluwe?

Martin listauksessa on mukana 20 huippuhevosta. Näistä valituista 14 on syntynyt ennen 2000-lukua. Valituista vain siis kuusi on 2000-luvun huippuja, näistäkin neljä 2000-luvun alkupuolelta. Martin lista keskittyy menneeseen ja varmaan syystä. Ikävä kyllä huippuhevosten ja kansainvälisellä tasolla menestyvien huippuravureiden aika Suomessa näyttää olevan ohi. Suuri kysymys on, mistä tämä johtuu?

Kun hevonen juoksee hyvin, ei treeniä tai varustusta kannata muuttaa. Taas päinvastaisessa tilanteessa valmentajan täytyy olla valmis muutoksin, usein jopa suuriin sellaisiin. Sama koskee yritystoimintaa. Sen pitäisi koskea myös ravipäätöksentekoa. Niiden asioiden luetteleminen, joilla tähän on tultu ja jotka eivät ainakaan tilannetta paranna, on kohtalaisen helppoa.

Nykyisin raviurheilun arvoa mitataan palkintojen määrällä. Urheilullisuus ja raviurheilun yhteisöllisyys eivät ole kovassa huudossa. Suuret tunteet, hienot hevoset, hyvät hevosystävät sekä kilpailuihin liittyvä jännitys koetaan toisarvoisiksi seikoiksi. Raviurheilussa voi tehdä pienen omaisuuden, mutta se edellyttää, että henkilöllä tai yhteisöllä on alalle lähtiessään ollut suuri sellainen. Yksistään rahalla ei raviurheilun menestystä voida ratkaista. Kysymys on suurten tunteiden lajista.

Nopea kierto ei toimi Suomessa

Kotimaista kasvatusta on hallinnut vuosikymmeniä ns. nopea kierto. Hevoset pyritään saamaan nuorena starttiin. Suomen kaltaisessa ravimaassa, jossa hevosikäluokat ovat pieniä ja jossa hevosen omistaminen perustuu harrastajiin, systeemi ei toimi. Suuntauksen epäonnistumista todentaa myös aiempien Kriterium-voittajien myöhempi vaisu kilpailu-ura. Myös raviyleisö kaipaa kestosuosikkeja. Muutaman startin juoksevat kertakäyttöhevoset eivät yleisöä innosta.

Raviratojen alasajo ja ravien vähentäminen ei myöskään ole keino parantaa raviurheilun tilaa. Tuskin mikään laji voi nousta vähentämällä lajin harjoittamismahdollisuuksia. Laaja harrastajapohja ja suuri hevoskanta antavat paremman mahdollisuuden myös huippuravureiden syntymiselle. Joka tapauksessa terve ja toimiva raviurheilu edellyttää hevosenomistajia sekä kilpailevia hevosia. Myös ammattilaiset tarvitsevat harrastajia. Suomessa kovin harva omistaa ammatikseen hevosia.

Taannoinen ratkaisu luopua omasta peliyhtiöstä ajoi raviradat ahdinkoon ja muutti ravikenttää. Nyt tehty uusi päätös yhteisyrityksestä Ruotsin peliyhtiön kanssa sisältää suuria riskejä. Yhteistyö valtion kanssa päättyy, ja hevostalouden rahoitus on auki. Kysymys on suuresta asiasta, jonka seuraukset näkyvät lähivuosina. Toivottavasti ne ovat hyviä.

Suomessa on pitkä pohja hevosenomistamisessa, ja hevosmiestaito on korkealla tasolla. Toivon mukaan näitä asioita arvostetaan ja voimme jatkossa nähdä kotimaassa uusia huippuhevosia, olivatpa ne sitten täällä kasvatettuja tai tänne ostettuja. Tärkeää on muistaa se, että raviurheilussa myös se tavallinen hevonen on tärkeä, samoin kuin jokainen hevosenomistaja. Raviurheilu on koko kansan urheilua.

Kari Eriksson

Suomen Hippoksen valtuuskunnan jäsen