Näkökulma: Oikeudellistuminen ei kuulu raviurheiluun – "Raviurheilun perinteinen itsemääräämisoikeus on tällä hetkellä kovalla koetuksella"

Jos minkä tahansa toiminnan sallitun ja kielletyn välistä eroa pyritään määrittämään normeilla tai erilaisilla säännöksillä täydelliseksi, on tuon toiminnan kohdalla niin sanotusti alkanut lähtölaskenta. Itse näen raviurheilun olevan vaarassa joutua tilanteeseen, jossa ulkoiset paineet ja voimat voivat ahdistaa sen tilaan, josta ei enää ole ulospääsyä. Asia voidaan ilmaista myös niin, että raviurheilun perinteinen normiautonomia eli itsemääräämisoikeus on tällä hetkellä kovalla koetuksella.

Eräs yhdistys perusteli tunnetun raviohjastajan loppusuoran ohjastuksesta tekemäänsä rikosilmoitusta muun muassa sillä, että ”eläimen satuttamista ainoastaan paremman kilpailusijoituksen saavuttamiseksi ei voida pitää vallitseviin moraalikäsityksiin nojaavan suhteellisuusperiaatteen valossa hyväksyttävänä”. Tulkitsen yhdistyksen kantaa niin, etteivät raviurheilun omat säännöt ja normit voisi enää määritellä sallitun ja kielletyn välistä rajaa, kun arvioidaan raviurheilua eläinsuojelun näkökulmasta, vaan ”vallitseva moraalikäsitys” olisi sääntöjä ja normeja vahvempi ohjeistus.

Moraalikäsitykseltä puuttuu kuitenkin tarkkarajaisuus, eli ohjastajat ja valmentajat tulevat tekemään työtään sattumavaraisessa tilassa sen suhteen, kuka heidän toimintaansa ja hevosen tilaa kulloinkin arvioi. Olemme siis menossa tilanteeseen, jossa raviradan tapahtumia ei enää arvioitaisi raveissa vaan tuomioistuimessa. Itse asiassa olemme jo tuossa tilanteessa. Hyväksyn normit ja säännöt myös raviurheiluun kuuluviksi, muuta ongelma tiivistyy raviurheilun itsemääräämisoikeuden kohtuuttomaan rajoittamiseen sääntöjen laatimisessa ja tulkinnassa.

Viime aikoina on tullut esille useita tapauksia, joissa hevosen hyvinvoinnin nimissä on tehty erikoisia ratkaisuja. Jokaisen tapauksen taustalla on olettamus, että hevoselle on aiheutunut tarpeetonta kipua, tuskaa ja kärsimystä. Onko haava hevosen suussa niin vakava asia, että sen vuoksi hevoselle määrätään kilpailukielto, joka samalla vei mahdollisuuden osallistua Elitloppetiin? Edellä viittasin yhdistyksen rikosilmoituksessa käyttämään termiin ”suhteellisuusperiaate”, ja tällä kohdin siihen voidaan perustellusti viitata uudelleen. Yksittäistapauksilla ei ratkaista ongelmia, joka ei ole haava hevosen suussa, vaan ongelma on uudentyyppinen ajatus ”ratkaise ongelmat kieltämällä toiminta”.

Väitöskirjassani tutkin hyvää asianajajatapaa ja sitä, millä tavalla se määrittelee sallitun ja kielletyn menettelyn välistä rajaa asianajajan toiminnassa. Tutkimuksen kuluessa huomasin, että perinteisestä tulkinnasta on menty lähemmäksi tilaa, jossa perinteisen käsityksen asemasta hyvää asianajajatapaa pyritään määrittelemään enemmän normeilla ja säännöillä eli määrittely on oikeudellistunut. Raviurheilussa näyttää tapahtuvan sama ilmiö eli perinteinen käsitys hevosen hyvinvoinnista on jäämässä historiaan ja sitä pyritään määrittelemään monen eri tahon laatimilla säännöillä ja ohjeistuksilla.

Koska olen varma siitä, että ravi-ihmiset tuntevat velvollisuutensa, tulee myös läpi historian vallinnut itsemääräämisoikeus tässä suhteessa pysyttää heillä. Oikeudellistuminen ilmiönä ei kuulu raviurheiluun, eli varoitankin raviurheilun päättäjiä liian pitkälle menevän oikeudellistumisen seurauksista.

Asko Keränen

Oikeustieteen tohtori, varatuomari Raviurheilija vuodesta 1983