Pääkirjoitus: Esimerkillistä toimintaa – hevoset täytyy tuoda ihmisten luokse
Hevoset ja hevosala esittäytyivät viime viikonloppuna Lappeenrannan keskustassa. Hevoset Linnoituksessa oli jatkumoa Helsingin Kaivopuiston Cityraveille, Lempäälän Ideaparkin Lumiraveille ja Haminan Hevoset Bastionissa -tapahtumalle.
Kahden päivän yleisömääräksi ilmoitettiin noin 22 000. Kun lipunmyyntiä ei ole ja väkeä tulee ja menee ja kenties palaa takaisin, kyse on totta kai arviosta. Mutta olennaisempaa kuin luku tai sen osumatarkkuus on, että tapahtuma kiistatta onnistui.
Linnoituksen kaupunginosa suorastaan pullisteli väkeä. Aina kun ravisuoralla tapahtui, väki pakkaantui radan reunaan nostaen tunnelman kattoon. Sitä edesauttoivat mainiot äänityöläiset Lauri Hyvönen ja Antero Mertaranta.
Yksin ei pieni ravirata olisi tällaista tapahtumaa järjestänyt. Se tarvitsi kumppanin, joka löytyi kovassa nosteessa olevasta Liiga-Saipasta, ja kaupungin vahvan tuen.
Lisäksi tarvittiin tapahtumaan sopivat puitteet keskeisellä sijainnilla. Lappeenrannassa sellaiset löytyi Linnoituksen historiallisesta kaupunginosasta. Pääkadun 300 metrin mittainen suora muuntui kivituhkapinnoituksella ravisuoraksi, jolla kilpailut ratkottiin. Tilaa löytyi myös varikkoalueelle, tapahtumatorille ja monipuolisille palveluille.
”Esimerkillistä toimintaa”, Lahdesta talkoomielellä Special Topsecretin kanssa kilpailemaan lähtenyt Mika Haapakangas kiitti järjestäjiä.
”Jos ihmiset eivät tule hevosten luo, hevoset täytyy tuoda ihmisten luo.”
Ja näinhän se yksinkertaisuudessaan on. Maailma on muuttunut niistä ajoista, kun lähes kaikilla oli mummola tai sukulaisia maalla ja sitä kautta luontainen yhteys hevosiin ja kenties raveihinkin. Viikonloppuna moni koki tuon yhteyden ensimmäistä kertaa.
Kaikille muillekin hevosen ympärille rakennettu kansanjuhla antoi muistutuksen hevosurheilun olemassaolosta. Ja että Lappeenrantaan on tulossa kahden vuoden päästä Kuninkuusravit.
Mahdollisimman monella muullakin radalla toivottavasti havahduttiin pohtimaan, olisiko jotain tällaista toteutettavissa edes jossakin mittakaavassa meilläkin.