Hevosurheilu 100 vuotta
Hevosurheilu täytti viime vuonna sata vuotta. Kuva: Hevosurheilulehden arkisto

Pääkirjoitus: Hevosurheilu elää ajassa – oletko huomannut nämä uudistukset?

"Kirjoitamme nykyään entistä enemmän sellaisista tärkeistä aiheista kuin kasvatuksesta, omistamisesta, amatöörivalmentajista, nuorista tai montésta", päätoimittaja kirjoittaa.
Julkaistu

Vaikka Hevosurheilu täytti viime vuonna 100 vuotta, lehti ei ole vielä millään muotoa valmis. Se on jatkuvan kehitystyön alla.

Tässä kohtaa vuotta lehdessä on aikaisemmin julkaistu lämminveristen 3-vuotiskatsaus. Tänä vuonna jaamme massiivisen paketin kahdeksalle viikolle ja etenemme etelästä pohjoiseen, jolloin kunkin alueen varsat esitellään lähempänä niiden starttiin tuloa. Näin pystymme tarjoamaan entistä ajankohtaisempaa tietoa siitä, missä varsojen kanssa mennään.

Alkuvuoden aikana olemme aloittaneet kaksi uutta, kerran kuukaudessa ilmestyvää artikkelisarjaa. Ravivalmennus-sarjassa menestyneet valmentajat kertovat, miten saavuttavat tuloksia omalla erityisosaamisalueellaan. Ensimmäisenä kertoi Seppo Suuronen nuorten ja toisena Antti Ojanperä aikuisten suomenhevosten valmennuksesta.

Elämän muuttaneet hevoset -sarjassa muistellaan tuttuja hevosia, joita ilman tutun, vielä elossa olevan henkilön ammatti, asuinpaikka tai vaikka elämänkumppani voisi olla jotain muuta kuin nyt. Ensimmäisenä Petri Salmela muisteli, miten Plant The Seed teki taksiyrittäjästä menestysvalmentajan. Vielä ehdit vinkkaamaan, jos mieleesi tulee tällainen hevonen, vaikka sähköpostitse allekirjoittaneelle!

Oletko myös huomannut, että kirjoitamme nykyään entistä enemmän vaikkapa sellaisista tärkeistä aiheista kuin kasvatuksesta, omistamisesta, amatöörivalmentajista, nuorista tai montésta? Sukulinjat, Vielä on virtaa ja Missä hän on nyt? ilmestyvät entistä säännöllisemmin, ja painettuun lehteen on rakennettu visailusivu Hevosmiesten Tietotoimiston, sanaristikon ja kuva-arvoituksen kera.

Myös verkossa pyrimme olemaan entistä parempia. Luvassa on kokonaan uutta sisältöä, ja joka sunnuntaiaamu julkaisemme lisäksi ennen lukemattoman kurkistuksen tulevan lehden sisältöön. Syy laittaa kello soimaan kahdeksalta!

Ja huomasithan jo, että nykyään voit tilata ilmoitukset viikon tärkeimmistä uutisista tietokoneesi tai älypuhelimesi selaimeen.

Toivottavasti viihdyt nyt jo 101-vuotiaan Hevosurheilun seurassa entistäkin paremmin!

Hevosurheilu 100 vuotta
Kolmevuotiaiden varsojen esiinmarssi alkaa – Hevosurheilu on ilmestynyt

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi