Ravigaalan tarkoituksena on nostaa esiin edellisen vuoden parhaita suorituksia, hevosia ja niiden taustajoukkoja. Ennen muuta se on tilaisuus kunnioittaa hienoa lajiamme ja sen urheilijoita. Gaalan palkintokategoriat ovat vuosien saatossa vaihdelleet ja niiden määrä on pääsääntöisesti ollut vähenemään päin. Tänä vuonna Ravigaalan järjestävä Hippos kuitenkin suostui poikkeukseen. Vuoden parhaiden valinnat tekevän Ravitoimittajat ry:n hallituksen ehdotuksesta Hippos on lisännyt ikäluokkahevosten palkintokategorioihin molemmat sukupuolet erikseen. Jatkossa 3- ja 4-vuotiaista lämminverisistä ja 4- ja 5-vuotiaista suomenhevosista palkitaan sekä paras tamma että paras ori tai ruuna..Kyse on ennen kaikkea hevosen omistamisen arvostuksesta..Ravitoimittajat ry:n hallitus, jonka jäsen allekirjoittanut on, on jo useamman vuoden ajan toivonut tätä uudistusta. Oikeastaan kyse on paluusta vanhaan, sillä vuoteen 2007 asti ikäluokista valittiin molempien sukupuolien parhaat. Vaikka kyse on urheilun gaalasta – ja siten urheilumenestyksen tulee olla tärkein palkittavien valintakriteeri – ei kaikkea voi laskea pelkästään tienattujen eurojen perusteella. Tammojen ikäluokkalähdöissä on avoimia lähtöjä pienemmät palkinnot, ja vaikka parhaat tammat joskus panevat luun kurkkuun oreillekin, on oreilla ja ruunilla avoimissa kohtaamisissa usein fyysinen etulyöntiasema. Erityisen kovasti tämä on näkynyt 5-vuotiaiden suomenhevosten kohdalla. Sen jälkeen, kun molempien sukupuolien palkitsemisesta luovuttiin, ei yksikään tamma ole tullut valituksi Vuoden 5-vuotiaaksi. 4-vuotiaissa vain Ypäjä Eila on vuonna 2013 ollut säännön vahvistava poikkeus. Eikä tammojen palkitseminen lämminverisissäkään tavallista ole ollut, vaikka viime vuosien parhaat ovatkin olleet tammoja.Molempien sukupuolten palkitsemisessa kyse on ennen kaikkea hevosen omistamisen arvostuksesta. Omistaja panostaa hevoseensa yhtä lailla sukupuolesta riippumatta. Sekä suomenhevosen että koko raviurheilun jatkuvuuden kannalta hyvät tammat ovat erityisen tärkeitä. Ne ansaitsevat huomionsa Ravigaalan tähtiloisteessa siinä kuin radoilta usein isompia rahapotteja keräävät orit ja ruunatkin.