Pitkään ehdittiin olla sitä mieltä, että vuosi sitten toteutettu ajotapasääntöjen tiukennus meni hyvin läpi ja tuotti toivotun lopputuloksen. Ajotavat siistiytyivät selvästi. Loppuvuodesta alkoi näkyä kuitenkin merkkejä, että linja lipsui. Ajotaparangaistukset alkoivat hiljakseen lisääntyä, ja siitä huolimatta sosiaalisessa mediassa puitiin tuon tuosta rangaistuksetta jääneitäkin kiellettyjä ajotapoja.Lopulta tarvittiin yksi yksittäinen ohjastajan ylilyönti ja tuomariston alilyönti, että keskusjärjestö tarttui asiaan. Sakkorangaistus koveni ensin muutoksenhakulautakunnassa ajokielloksi, eikä asia jäänyt siihen. Viime viikolla Suomen Hippoksen hallitus vahvisti sääntövaliokunnan esityksen, jossa toistuvat ajotaparikkeet seurantajakson aikana aiheuttavat Ruotsin mallin mukaisesti ohjastajalle automaattisesti ajokieltoa.Jälkiviisaasti voidaan kysyä, miksi vasta nyt, kun kaikilta muin osin sääntöjä on pyritty pohjoismaiden kesken voimakkaasti harmonisoimaan jo ennenkin.Vaikka yli- ja alilyönnit ovat Suomessa yksittäistapauksia, kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta. Elämme aikaa, jolloin hevosilla urheilemisen oikeutusta ja hevostalouden tukemista valtion varoilla kyseenalaistetaan ulkoapäin jatkuvasti. Ei riitä, että me lajin sisällä tiedämme hevosista pidettävän hyvää huolta ja hevospelien tuottavan rahoituksen alalle itse. Hevosten kohtelun on kestettävä kriittisinkin tarkastelu, eikä yksittäistapauksiinkaan ole varaa.Usein puolustaudutaan, että voitosta ja suurista seteleistä ajettaessa uudet säännöt helposti unohtuvat ja tunne ottaa vallan. Silloin ajotapakin saattaa lipsahtaa kielletyn puolelle.Selitys kuitenkin ontuu. Jos Santtu Raitala pystyy ajamaan yli 400 voittoa vuodessa sääntöjen puitteissa, niin voittamiseen täytyy löytyä sallitut tavat kaikilta muiltakin.
