Hannu Torvinen haluaa olla joka päivä parempi – kilpailijaksi syntynyt

Elokuun 6. päivä vuonna 2023. On Kuninkuusravi-sunnuntai Kouvolassa, ja Hannu Torvisella on mennyt kaikki pieleen. Hevoset ovat tehneet parhaimmillaankin tasaisia suorituksia, ja sitten Parvelan Retu laukkaa kuninkuusmaililla, vaikkei sentään hylkäykseen asti. Eroa kuninkuuskisaa johtavaan Evarttiin on kahden matkan jälkeen silti 2,3 sekuntia. Pikkukunkussa laukkaa Wertti, vähintään kakkossijan. Heti seuraavassa lähdössä kielletylle askellajille repeää loppukaarteessa Marier Mili, se puolestaan melko todennäköisen voiton.”Vaihda ne hanskat vielä kerran”, kilpakumppani Ari Moilanen sanoo Torviselle. .Hannu Torvinen on sen verran taikauskoinen, että hänellä on kädessään päivän neljännet ajohanskat. Hän on vaihtanut ne aina pieleen menneiden starttien jälkeen. Mutta tällä kertaa hän ei kuuntele Moilasta. Kuninkuuskisan kolmelle tonnille hän lähtee käsissään samat ajohanskat, joilla Marier Mili laukkasi.Parvelan Retu ei laukkaa, vaan kiertyy keulaan vajaan kierroksen jälkeen. Hannu Torvinen ajaa koko ajan vauhtia kiristäen. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Hannu ja Retu laittavat myllyn pyörimään, vauhti kiihtyy 19:ään. Tallikaarteesta katsottuna molempien ilme on yhtä keskittynyt. Viimeinen osamatka, viimeinen kilometri, ja Parvelan Retu vain kiristää tahtia. Kukaan ei pysy valjakon vauhdissa. Kaukana voittajan takana käy onnettomuus, jossa Evartti ja Vixeli törmäävät toisiinsa, mutta se ei muuta lopputulosta. Parvelan Retu voittaa ravikuninkuuden, ja Hannu Torvisen uran hirvein päivä muuttuu myös yhdeksi parhaista.”Jälkeenpäin mietittynä tuntui, että olen radalla yksin Retun kanssa, muita ei enää ollut. Olihan siellä yleisöäkin, mutta ei sitä tavallaan tajunnut. Siinä vain olit sen hevosen kanssa ja koitit päästä mahdollisimman nopeasti maaliin. Se oli varmasti yksi hienoimpia fiiliksiä itsellekin, kaikki muu unohtui”, Hannu Torvinen miettii puolitoista vuotta myöhemmin..Hän muistaa kilpailun kulun edelleen aivan tarkasti.”Se oli vähän sellaista sumussa ajamista. Tein vain asioita selkärangasta, koska olen tehnyt sen niin monta kertaa. Tai en tietenkään ole kovin monta kertaa ajanut kuninkuuskilpailussa noin nopeasti viimeistä tuhatta, mutta tunsin Retun niin hyvin”, Torvinen naurahtaa. ”Tavallaan se onkin raviurheilussa hienointa: valjakko on ikään kuin yhtä, hevonen ja ohjastaja. Ja kun tunnen Retun niin hyvin sieltä sen junnuvuosista asti, ja se kulminoituu tuollaiseen suoritukseen, tuollaisen päivän jälkeen, onhan se uskomatonta.”Ihan pelkästä onnesta ei päivän kulku ollut kiinni, mutta palataan siihen myöhemmin..Maaliskuussa 2025 tapaan Hannu Torvisen Tampereella. Hänellä on vapaapäivä, ja takana on aamupäivän crossfit-treeni. Hän kertoo aikovansa mennä salille vielä iltapäivällä uudestaan. Kevät tuntuu ilmassa.Ammattiohjastajana Hannu Torvisen päivä noudattelee arjessa lähes aina samaa kaavaa. Hän herää puoli yhdeksän aikaan, tarkastaa ilmoittautumiset heppa-järjestelmästä ja syö vähän aamupalaa. Ohjastettavat tulee vahvistaa puoli kymmeneen mennessä, ja kymmeneltä alkaa crossfit. Sen jälkeen Torvinen käy lounaalla, usein kavereiden kanssa, ja palaa sitten vielä hetkeksi kotiin valmistautumaan illan startteihin. ”Olen aika aktiivinen käyttämään Hipposta, selaamaan hevosia ja katsomaan niiden lähtöjä, lähtönopeuksia ja mitä ne ovat tehneet. Katson välillä jopa jotain koelähtöjä ja varusteita. Aika paljon kaikkea tulee seurattua”, Torvinen kertoo.Kilpailumoodiin hän alkaa laskeutua jo raveihin lähtiessään. Ravipaikalla Torvinen on usein heti neljän jälkeen iltapäivällä, kun ravit alkavat kuudelta. Ravien jälkeen on vuorossa kotimatka, ja kotona hän katsoo vielä illan lähdöt läpi ennen nukkumaan menoa.Torvinen nauraa, että hän katsoo heppa-järjestelmää viimeisenä ennen nukkumaanmenoa ja ensimmäisenä aamulla. ”Saatan katsella kyllä vähän tiktokiakin ennen nukahtamista, kun olen aina ollut vähän huono lukemaan kirjoja. Olisihan sitä parempiakin tapoja viettää aikaa. Mutta käytännössä viimeinen asia minkä näen, on joku lähtölista.”Päiviin mahtuu toki hevosiakin. Joko vaimo Anna Torvisen hevosten ajamista tai hiittiapuna käymistä, yleensä Teivossa.Tänään hänellä kuitenkin on vapaapäivä. Oikeastaan vapaa viikko, sillä hän ohjasti vain maanantaina Kaustisella ja keskiviikkona Vermossa. Luvassa on siis harvinainen vapaa viikonloppukin.”Vapaapäivät ovat välillä vaikeita. Kun kello rupeaa olemaan neljä – viisi, iskee välillä sellainen olo, että miksi olen tässä, mun pitäisi olla ajamassa. En nyt sano, että kroppaa alkaa nykiä, mutta ei paljon muutakaan”, Torvinen hymähtää.”Rytmi on ollut niin pitkään se, että on oltava illalla parhaimmillaan. Kun tavallaanhan mun kohdalla ei ole väliä, olenko hyvä aamulla tai päivällä, kunhan illalla olen paras versio itsestäni.”Torvinen sanoo nostavansa hattua korkealle kaikille niille, jotka ohjastamisen lisäksi hoitavat omat tallinsa, mutta hän painottaa, että tämä on hänen roolinsa lajissa. Hän on urheilija, kilpailija. Ja siinä hän katsoo olevansa yksi Suomen parhaista. Kehitys ei kuitenkaan ole valmis. Torvista ajaa jatkuvasti eteenpäin tarve olla yhä vain parempi ja parempi omassa roolissaan.”En ole paras hevosihminen, enkä koe itseäni varsinaisesti hevosmieheksi, mutta koen, että kilpailuun olen syntynyt. Se on se mun juttu. Olen täydellinen valinta, kun joku haluaa, että hänen hevosellaan ajetaan kovaa”, Torvinen alleviivaa.”Koen myös, että kun mut saa linkitettyä yhdeksi osaksi tiimiä, mua parempaa joukkuepelaajaa ei löydy. Olen aina joukkueen puolella.”.Moni valmentaja puhuu Hannu Torvisesta kumppanina, jonka kanssa yhteistyö ei rajoitu vain kilvanajoon. Hevosten suorituksia pyritään parantamaan yhdessä, niin että kaikilla hevosen taustalla on sama tavoite. ”Luotan valmentajien toimintaan ihan sataprosenttisesti ja yritän antaa oman rehellisen mielipiteen hevosen suorituksesta. Ei se välttämättä ole aina oikea, mutta koitan mahdollisimman tarkkaan kertoa, miltä hevonen tuntui kilpailussa”, Torvinen vahvistaa. Hän kiittelee alku-uraltaan erityisesti Tom Erikssonia, jonka hevosia ohjastaessaan hän kertoo oppineensa, mikä on kuskille luonteva rooli tiimissä. ”Tompan kanssa työskennellessä kehittyi ajatus, ettei minun tarvitse välttämättä neuvoa valmentajalle, että tee juuri näin, vaan mun pitää kertoa tunteesta. Mun ei tarvitse tietää mitä tehdä, riittää kun tiedän, miltä hevonen tuntui vaikka viimeisessä kurvissa, ja kerron se valmentajalle. Yhdessä mietitään sitten, mitä tehdään”, Torvinen kertaa.”Tomppa tiesi jo valmiiksi niin paljon ja osasi hyvin ottaa koppia kertomastani. Uskon, että se kehitti mua varmaan eniten urallani.”Vaikka kokemus on noista vuosista karttunut, Torvinen tietää, että hevosten kanssa ratkaisujen löytäminen on enemmän tai vähemmän arvuuttelua.”Totta kai, kun on ajanut paljon hevosia, on oppinut, että jos tämä tuntuu tältä, meidän pitää ehkä tehdä näin. Ehkä. Se voi myös olla ihan päinvastoin. Mutta mulle ei ole ikinä ollut ongelma olla väärässä.”.Hannu Torvinen esiteltiin Hevosurheilussa Kuukauden henkilönä edellisen kerran vuonna 2013. Tuolloin hän oli 21-vuotias lupaava ohjastajanalku, joka ajoi ensimmäistä yli tuhannen startin kauttaan ja tienasi vuoden aikana hevosenomistajille yli 600 000 euroa. 12 vuodessa on kuljettu melkoinen matka. On tullut suurvoittoja, voittoprosentti on noussut tasaiseen 15–18 prosenttiin, ja vuodesta 2017 lähtien Torvinen on joka vuosi ohjastanut palkintorahaa yli miljoona euroa.Rahallisesti paras kausi oli vuosi 2023, jolloin hän ohjasti palkintoja karvan alle 1,7 miljoonaa euroa, eikä viime vuosi ollut sitä kuin 7000 euroa heikompi. Torvinen on kivunnut määrätietoisesti paikalleen ohjastajien parhaimmistossa.Paineensietokyky erottaa hyvän urheilijan loistavasta urheilijasta. Kun kaikki menee pieleen, kuten kuninkuusravisunnuntaina Kouvolassa, loistava urheilija pystyy nollaamaan sen ja antamaan seuraavaan suoritukseen parhaan mahdollisen panoksen. .Koska Torvinen mieltää itsensä ensisijaisesti urheilijaksi, hän ei epäröi käyttää urheilijan työkaluja myös henkisellä puolella. Ei ole salaisuus, että hän on käynyt myös urheilupsykologilla valmentaakseen itseään.”Miksi teen jotain, treenaan tai teen mitä tahansa, se johtuu siitä, että mulla on visio. Haluan kehittyä raviohjastajana ja olla joka päivä parempi”, Torvinen sanoo.”On ihan sama, mikä urheilulaji on kyseessä, koska monessa urheilulajissa painitaan ihan samojen juttujen kanssa kuin meillä”, Torvinen sanoo. ”Joku voi ajatella, että päässä on vikaa, jos sanoo käyneensä urheilupsykologilla. Mutta ei se niin ole. Jääkiekon puolella olisi uutinen, että joku ei ole käynyt urheilupsykologilla. Meidän lajissa uutinen sitten ehkä on, että joku on käynyt.”Urheilupsykologi, jonka luona Torvinen käy, on Tampereelta, ja seuraa myös raviurheilua. Se on hyödyllistä, ettei ihan joka asiaa tarvitse selittää. ”En mitenkään viikoittain istu siellä, vaan sitten kun on asiaa. Esimerkiksi puolen vuoden välein, jutellaan siitä mitä on tapahtunut, onko tullut uusia ajatuksia”, Torvinen kertoo.”Ja totta kai niistä voi puhua ystäville, mutta tuollainen, joka tekee monen muunkin urheilulajin kanssa töitä, antaa näkökulmaa siitäkin, miten muissa lajeissa tehdään. Koska sanoo kuka mitä vain, raviurheilu on ihan yhtä lailla urheilua kuin mikä muu laji tahansa.”Samaan aikaan kun Hannu Torvinen on rymistellyt ohjastajaliigan kärkeen, niin on tehnyt myös useampi hänen ikätoverinsa, muun muassa veli Jukka Torvinen. Kirkkaimmin on onnistunut Torvisen kanssa samalta Killerin korttikurssilta ajoluvan saanut Santtu Raitala, joka on ollut ajajaliigan ykkönen vuodesta 2019 asti. Samana vuonna Raitala ohitti Torvisen liigasijoituksissa ensimmäisen kerran, ja järjestys tuntuu sementoituneen. Raitala selkeä ykkönen, Torvinen yhtä selkeä kakkonen.”Mun ura lähti siitä korttikurssilta nousuun aika nopeasti, Santtu tuli jonkin aikaa perässä ja pyyhkäisi sitten ohitse”, Torvinen naurahtaa. ”Olemme kilpailleet paljon keskenämme ja kilpailu on tosi kovaa. Nautin kyllä kilpailusta Santtua vastaan. Santtu on tällä hetkellä se – ja tämäkin tulee sieltä psykologian puolelta – joka asettaa riman, jota kohti mennään.” ”Olen ollut ajajaliigassa toinen nyt monta vuotta, enkä ole pystynyt voittamaan Santtua siinä enkä oikein haastamaankaan. Uskon silti, että yksittäisissä lähdöissä pystyn haastamaan hänet ja muut Suomen parhaat hyvin, ja olen tyytyväinen siitä. Koen kilpailevani tällä hetkellä hyvällä tasolla”, Torvinen toteaa..Vaikka kilpailu radalla on kovaa, tuntuvat ohjastajat siviilissä olevan hyvissä väleissä keskenään, monet jopa parhaita kavereita.”Mehän ei olla mikään jääkiekkojoukkue, jotka kaikki pelaa samalla puolella, vaan me kilpaillaan toisiamme vastaan joka päivä. On silti hauskaa, että se meidän pukukoppihenki on niin hyvä. Itse olen 33-vuotias ja nämä kokeneemmat on yli kuusikymppisiä. On villiä, että me ollaan ihan eri aikakaudelta, mutta silti tämä laji yhdistää”, Torvinen iloitsee.”Kilpailussa voi tietysti tunteet nousta pintaan. Toiselle voi sanoa joskus tosi napakastikin. Se johtuu siitä, että kaikki on tosissaan. Mutta on siistiä, että kun hetki menee, ollaan taas ok. Eikä ketään kohtaan jää mitään kaunoja. Asiat ovat aika pieniä kuitenkin.”Vaikka ohjastajat eivät keskenään ole joukkue, on raviurheilu Torvisen mielestä silti tietyllä tapaa joukkueurheilua. Ja siitä entinen jääkiekkoilija, joukkuepelaaja, nauttii. ”Olen aina nauttinut ihmisten kanssa yhdessä tekemisestä. Tykkään suorittaa itse, mutta vielä mieluummin tykkään suorittaa omalle joukkueelle”, Torvinen kuvailee.”Vaikka kuvittelen olevani vielä nuori, olen aika pitkään jo ollut mukana ja nähnyt voittoja ja tappioita. Ei se häviäminen vieläkään hyvältä tunnu, mutta se kuuluu lajiin. Viime vuosina olen yhä enemmän ajatellut, että voitetaan ja hävitään yhdessä. Monissa voitoissa olen vielä iloisempi hevosten taustajoukkojen puolesta kuin omasta puolestani. He ovat tehneet töitä sen eteen, ja luottavat minuun sen pienen hetken. Eikä ole väliä, onko voitto pieni vai iso, mutta kun näkee, että ihmiset ovat tyytyväisiä. Se on itselle tärkein juttu.”.Hannu Torvinen33-vuotias ammattiohjastajaOhjastanut 19 634 starttia, statistiikka 2682-2380-2120 (tilanne 9.3.)Asuu: Tampereella yhdessä vaimo Anna Torvisen kanssaLempiruoka: Siipiweikkojen kanansiivetLempimusiikki: rauhallista, sekä ulkomainen että kotimainen uppoaaViimeksi katsottu elokuva: The Last Dance (Kerran vielä, Bulls) Mikä kirja on yöpöydällä juuri nyt: Jomppe.Jatka lauseita...Tukiverkko… ystävät ja perhe. Sekä oma pieni perhe eli vaimo, mutta myös vaimon perhe ja oma lapsuudenperhe. Siihen on aika helppo nojata oma ura ja oma elämä. Jos onkin joskus vaikeaa, niin he kuitenkin pysyvät.Kun ajattelee… vaikka Moilasta ja Teivaista, niin mun pitäisi vielä kolmekymmentä vuotta painaa menemään täällä päästäkseni niitten ikään. Onko se mahdollista, että kilpailen vielä 30 vuoden päästä, pysyykö mulla sama palo? Haluan… joka päivä kilpailla. Se on yksi iso syy siihen, miksi treenaan tällä hetkellä ja haluan tulla koko ajan paremmaksi.Kyllästyin nuorena… kuntosalitreenaamiseen. Mun serkku Benjamin Mäkinen on Tampereen varmasti paras crossfit-valmentaja. Hän koitti tutustuttaa mua lajiin jo neljä vuotta sitten, mutta en syttynyt ollenkaan. Nyt olen reilun vuoden käynyt säännöllisesti ja olen löytänyt uuden innon treenaamiseen. Paras ohjastamani hevonen… Ranch Kellyn kanssa oli siistiä kun päästiin käymään Ranskassa, erityisesti se, että Annen tiimi uskalsi lähteä sinne. Totta kai myös Parvelan Retu ja Virin Camilla, jotka molemmat ovat pystyneet voittamaan seppeleen. Kaikissa näissä tärkeintä on ollut matka hevosen kanssa, ja mihin niiden kanssa on päädytty.Mitä vielä haluan voittaa… Suomen Derbyn. Että jonkun hevosen kanssa pääsisi menemään sitä kohti. Suur-Hollolan ja Kriteriumeja olen voittanut, mutta Derby puuttuu. Ja totta kai on haaveita, että pääsisi jokin päivä kilpailemaan Elitloppetissa ja sellaisella hevosella, jolla oikeasti pystyisi pärjäämäänkin.Ulkomailla… Edelleen lähden kyllä sinnekin aina, kun se tuntuu järkevältä ja joku kysyy. Uumajassa olen nyt joitain keikkoja heittänyt Kari Lehtosen hevosia ajamassa. Se on vähän niin, että aina kun käy tekemässä jotain uutta, aina oppii jotain..Yhteistyössä on voimaaHannu Torvinen toivoo raviradoilta parempaa somesisältöä ja on valmis panostamaan yhteistyökumppanien toiveisiin.Hannu Torvisen ja hänen veljensä Jukan ajoasuja korostavat kookkaat keltaiset Kultajousen logot. Hän on myös tuttu kasvo yrityksen sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa tempauksissa.”Ehkä sitä ei itsekään alkuun tajunnut, mitä kaikkea yhteistyökuvio voi pitää sisällään. Yhteistyön kautta olen saanut tehdä ihan jättihienoja juttuja, ollaan oltu muotinäytöksissä ja messuilla”, Torvinen kertoo. ”Jotenkin itselle on aina ollut tärkeää myös se, että pitää olla sen logon arvoinen. Pitää kantaa yhteistyötä arvokkaasti ja olla aika avoin niille jutuille, mitä he haluavat tehdä. Ei ole monta kertaa, kun olisin sanonut, että ei onnistu joku juttu, vaan laitetaan onnistumaan.”.Torvinen saattaa ehdottaa erilaisia tempauksia itsekin. Avointa mieltä hän neuvoo myös yhteistyökumppaneita etsiville nuorille ohjastajille. ”Mielestäni kyselyissä pitää olla vain tosi rohkea ja avoin aika monelle. Eikä lannistua siitä, jos ensimmäinen kysely ei onnistu. Se ei vaan ollut oikea hetki siinä kohtaa. Tietysti lajin sisältä olevista yrityksistä kannattaa aloittaa.”.Yhteistyökumppanien tulisi ajatella lajia mahdollisuutena.Hannu Torvinen.Torvinen toivoo yrityksiltä selkeää ajatusta siitä, mitä yhteistyöltä toivotaan.”Hyviä sponsoroitavia kyllä löytyy, mutta myös yhteistyökumppanien tulisi ajatella lajia mahdollisuutena. Olisi hyvä olla visio, mitä yhteistyöltä haluaa. Kyllähän meidän nuoret varmasti tekee, jos he saa siihen vähän ideaa. Halutaanko näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa vai riittääkö, että näkyy raveissa? Tehdäänkö yhdessä jotain kuvauksia?”Jotta yhteistyökumppanit kokisivat raviurheilun mahdollisuutena näkyä, tulisi radoillakin kiinnittää huomiota sosiaalisen median sisältöön entistä paremmin.”Tiedän, että ajat ovat huonot ja tiukat, mutta haluaisin vähän haastaa raviratoja ottamaan sosiaalisesta mediasta kaiken irti. Se ei kuitenkaan ole niin kallista tehdä hyvää materiaalia. Moni ravirata onkin nyt parantanut otetta, mutta kaikkien pitäisi tehdä sitä jämäkästi ja muistaa myös merkitä kuvissa olevia, jotta he voi jakaa sisältöä eteenpäin. Varmasti lajin sisältäkin löytyisi siihen apuja”, Torvinen miettii. ”Vaikka joku ajattelee, että ei sosiaalinen media ole niin tärkeää. Eihän se tietysti auta minuakaan saamaan yhtään ajokkia, mutta auttaisiko se raviurheilua saamaan jonkun katsojan tai seuraajan lisää?”.Vaarallisia tilanteitaUrheilupsykologilta Torvinen on saanut näkökulmia häviöiden käsittelemiseen, mutta myös poikkeuksellisiin tilanteisiin.Vermossa tapahtui elokuussa 2017 koko 2000-luvun pahin onnettomuus ravikilpailussa, kun Hannu Torvisen ohjastama hevonen kaatui täydestä vauhdista keulasta, ja takaa tulleet valjakot juoksivat maahan paiskautuneen ohjastajan päältä. Neljä ohjastajaa joutui rytäkässä maihin, mutta kuin ihmeen kaupalla kaikki – niin ihmiset kuin hevosetkin – säästyivät vakavilta vammoilta. Viime syksynä Satakunta-ajossa Hannu Torvisen ohjastama hevonen alkoi varoittamatta potkia lähtökiihdytyksessä ja osui ohjastajaansa kylkeen. Torvinen putosi kärryiltä, ja hevonen poistettiin lähdöstä, mutta seuraavassa lähdössä Torvinen kannusti Massimo Hoistin St. Legerin sankariksi. Kuinka ohjastajan on mahdollista koota itsensä vakavan vaaratilanteen jälkeen niin, että hän kykenee heti perään voittamaan suurkilpailun?”Kaikista pahin juttu, mitä voi käydä, on jos hevonen potkaisee”, Torvinen aloittaa. ”Se oli täysin ennakoimaton tilanne, eikä hevonen antanut koko päivänä minkäänlaisia merkkejä. Joku sanoi varikolla, että hyvä kun heittäydyit pois kyydistä. En kyllä ehtinyt edes tajuta mitään, ennen kuin lensin kärryiltä!”Torvinen sai potkusta pieniä murtumia kahteen kylkiluuhun. Enää kylki ei vaivaa, mutta pari kuukautta se vihoitteli. Heti kolarin jälkeen kipeimmältä tuntui kuitenkin jalka. Hetken aikaa Torvinen mietti, pitäisikö Massimo Hoistille etsiä toinen kuski.”Tiesin, että pystyn ajamaan, vaikka vähän kolottaisi, mutta mietin, haluanko ajaa. Tiesin, että mun sen päivän tiimille, Massimo Hoistin tiimille, se kilpailu oli tärkeä juttu. Ensisijainen ajatus oli, että pystynkö olemaan luottamuksen arvoinen ja pystynkö ajamaan niin hyvin, kuin tiedän pystyväni ajamaan. Tavallaan latasin itseäni siinä”, Torvinen kuvailee. .Kovin kauaa tilannetta ei ollut aikaa miettiä. Torvinen kävi hetken rauhoittumassa ohjastajien pukuhuoneessa, mutta sitten oli jo lähdettävä esittelyyn.”Loppu hyvin, kaikki hyvin. Se oli aika tunteikas hetki itselle, koko sen päivän kaari, kun oli lähellä, ettei olisi päässyt edes ajamaan. Nuo on joskus aika pienistä jutuista kiinni.”Pitkäkestoista pelkoa pahoistakaan onnettomuuksista ei ole tullut.”Kaikki sen tiedostaa, että tuolla mennään kovaa ja ollaan eläinten kanssa. Kyllä hevosta pitää kunnioittaa. Se on iso ja reaktiivinen pakoeläin. Mutta yleensä hevonen ei kaadu, vaikka kompuroisi, eikä hevonen saa potkaista. Se on fakta”, Torvinen sanoo.”Ja toinen fakta on se, että hevosen ei saa antaa potkaista, se on opetettu pienestä pitäen. Mutta tässä kyseisessä tilanteessa ei ehtinyt tehdä mitään.”Tärkein turvallisuustekijä on hevosten kanssa työskentelevät ammattitaitoiset ihmiset. Hannu Torvinen kiittää, että Suomessa ollaan lähtökohtaisesti hyvin avoimia siitä, minkälaisia hevoset ovat.”Meillä on Suomessa niin paljon taitoa olla hevosten kanssa, se tuo turvaa tähän ammattiin”, Torvinen mainitsee.”Voin sanoa rehellisesti, että jos on oikein tosi hankala hevonen, enkä tunne sitä, en välttämättä aja sillä. Jos joku sanoo, että se on sitä, etten uskalla, tai että olen paskahousu, ei se oikeastaan haittaa. Jos mua vähänkin arveluttaa joku hevonen, en varmasti pysty parhaaseen mahdolliseen suoritukseen sen kärryillä, ja silloin se on huono taustajoukoillekin. Koen, että tässä vaiheessa pystyisin ajamaan aika hankaliakin hevosia, mutta aina pitää punnita myös riskit.”

Hannu Torvinen haluaa olla joka päivä parempi – kilpailijaksi syntynyt

Aiheeseen liittyvää