Kuusi vuotta sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollut Nora Mäenpää haaveili omasta hevosesta. Kriteerit olivat jokseenkin selkeät, mutta suhteellisen väljät.”Olin aina puhunut, että haluan varsan (Turon) Myrskystä”, hän kertoo. ”Muuta väliä ei ollut, että kunhan se on ori ja sillä on läsi päässä.”Syy haluun saada nimenomaan Turon Myrskyn jälkeläinen ei ollut yllättävä. Noran kanssa saman ikäinen ori on ollut hänen elämässään niin kauan kuin hänen muistinsa riittää.Suuri yleisö muistaa Turon Myrskyn puolestaan esimerkiksi Noran isän Tero E Mäenpään ohjastamasta kuninkuuskakkosta Mikkelistä vuodelta 2012.Nora Mäenpää kävi systemaattisesti läpi Turon Myrskyn jälkeläislistausta. Kaksivuotiaalla orivarsalla oli komea nimi Meleko Kommee ja jo se sattui vahvasti silmään. Kasvattaja oli vielä lisäksi Mäenpäille hyvin tuttu Marko Kakkonen.”Näytin varsaa iskälle ja iskä rupesi Markon kanssa kaupantekoon.”Varsaa ei Jämsästä Polvijärvelle lähdetty katsomaan, kuva riitti vahvistamaan nimen uskottavuutta. Itse asiassa Tero Mäenpäällä oli varsasta valmiiksi jo jonkinlaista tietoa. Hän oli vahvasti mukana jo sen alulle laittamisessa.”Meillä oli Kommeen emälle Noita-Akalle ihan toinen ori valittuna, mutta siltä ei saatukaan tarvittaessa siemeniä, kun myöhästyttiin tilauksessa muutamalla minuutilla”, Marko Kakkonen kertoo.Tilanne tuli päälle, kun tamma oli täydessä kiimassa, mutta sulhasta uupui.”Soitin Terolle ja kysyin, että hyppääkö se teidän ori tamman perään vai kellon mukaan. Tero soitti Mikkolan Sakulle, hyppy onnistui ja siemenet saatiin.”Toukokuun puolivälissä kahdeksan vuotta sitten Noita-Akka pyöräytti maailmaan ensimmäisen jälkeläisensä.”Soitin Terolle, että nyt tuli hieno orivarsa Myrskystä ja sillä olisi valmis nimikin. Meleko Köllykkä, se viittaisi orinomistajaankin.”Kului hetki aikaa ja miehet olivat taas puheissa. Mäenpää kysyi, että tuliko se ehdotettu varsalle nimeksi.”Sanoin, että minä hävisin täällä äänestyksen 4–1. Nimeksi tuli varsan mukainen Meleko Kommee. Tero vastasi välittömästi; no, kertoohan sekin minusta.”Tästä parin vuoden päästä syntyneisiin kauppoihin on kumpikin osapuoli tyytyväinen – ainakin tänä päivänä.”Saivat halvalla, mutta se on aina mukavampi myydä tekijöille, vaikka vähän halvemmallakin, kun tietää, että varsa saa mahdollisuuden”, Kakkonen kuittaa.Eikä koskaan tiedä, vaikka miehet tekisivät kauppoja taas toistekin.”Marko on sellainen, että jos hänelle soittaa missä asiassa vain, niin aina tarjoaa jotain hevosta”, Tero Mäenpää hymähtää. ”Nyt kun Kommee on pärjännyt, hänen mielestään pitäisi uusi Meleko-hevonen käydä sieltä hakemassa.”.Meleko KommeeRuuna, s. 12.5.2018Kasvattaja Talli Kakkoslaatua, PolvijärviOmistajat Nora Mäenpää ja Arvo Salonen, JämsäValmentaja Tero E Mäenpää, JämsäHoitaja Nora Mäenpää, JämsäEnnätys 26,0ke, voittosumma 44 960 euroa60 starttia: 11–14–6.Ruotsalaisen Jani on sanonut, että on kaksi asiaa, jotka ei vanhene. Vermon voitto ja murha.Tero E Mäenpää.Meleko Kommee rantautui Jämsään orivarsana, mutta se tilanne muuttui mel(e)ko nopeasti.”Se oli opetettu, mutta sillä oli aika vinkeitä”, Tero Mäenpää kuvailee. ”Se otti ja lähti, ja saattoi vielä mennessään potkaistakin. Se muuttui, kun tiputettiin pallit pois, mutta teki se alkuun vielä ruunanakin pölläytyksiään.”Nora Mäenpään mielestä kyseessä ei ollut niinkään ikäväluonteisuus.”Se oli vaan tietyissä tilanteissa niin arka”, hän perustelee.Alkuun Meleko Kommeella oli myös ravi hieman hakusessa.”Sitä kengitettiin ja tehtiin vaikka mitä, mutta se ei vaan ruvennut kunnolla ravaamaan”, Tero Mäenpää kertoo. ”Oikea takanen on huonompi ja vasemmalla etusella se meloo.”Kengityksellä vietiin asiaa kuitenkin eteenpäin, vaikka se ei täydellistä ratkaisua tuonutkaan.”Jossain vaiheessa pidettiin päärynäkenkää oikeassa takasessa ja saatiin sitä sillä tavalla paremmaksi. Tällä hetkellä se on normaalikengässä, edessä alumiinit.”Hän sanoo voivansa ajatella, että etukengätkin riisutaan joku päivä starttiin pois.”Kerran ajettiin Riihimäellä ilman takakenkiä ja Jamppa (Jarmo Saarela) sanoi, että älä ikinä enää ota niitä pois. Tuli pelkkää laukkaa, mutta siellä oli tosin vähän kova ratakin.”Ruuna ei alkuun treeniotteillaan vakuuttanut juuri muita kuin valmentajansa.”Minulla ei meinannut usko riittää, mutta iskä sanoi aina, että sillä on hyvän hevosen leima”, Nora Mäenpää kertoo. ”Hän vakuutti, että kyllä se joskus rupeaa juoksemaan.”Kokeneella suomenhevosmiehellä ei ollut tähän pelkkä sokea usko, vaan kokemuksen tuoma ajatus.”Siinä oli sellainen ryhti, eikä se ollut mikään tuputtaja, kuitenkin pitkät liikkeet”, Tero Mäenpää kokee.. Mäenpään apukäsi Juhani Virkkunen kuului epäilevien Tuomaiden joukkoon.”Juhani treenasi sitä jonkin verran alkuun ja sanoi, ettei tällä hevosella saa ikinä edes koelähtöä ajettua. Ajattelin, että minäpä ilmoitan se hänelle sinne koelähtöön.”Ensimmäinen yritys kesäkuun alussa viisivuotiaana puolsi vielä Virkkusen lausumaa, tulos hpl. Viikon päästä tästä Virkkunen joutui omakätisesti pyörtämään sanansa, kun Meleko Kommee suoritti hyväksytyn koelähdön hänen ohjastamanaan ajalla 41,2.Juhani Virkkunen jatkoi ohjastajana myös ruunan alku-uran, jota varjosti laukat. Varsinkin hlo-tuomio oli alkuun herkässä.”Ravi mureni lopussa, se ei vaan stemmannut. Aina, kun se ravasi, se melkein pärjäsi ja laukkojen välissäkin näytti, että kyllä vauhtia on.”Aika ja kärsivällisyys on tuottanut tulosta. Kuusivuotiaana uran yhdestoista startti tuotti ensimmäisen voiton helmikuussa ja saman vuoden kesäkuussa Jarmo Saarela ajoi ensimmäisellä yrityksellään ruunan tähtijuoksijaksi täydestä voltista. Tosin Saarelakin oli kuulunut aiemmin Meleko Kommeen epäilijöihin – ehkä kuitenkin enemmän huumorimielessä.Vielä starttaamatonta Meleko Kommeeta käytettiin Teivon klinikalla samalla, kun tallin toinen hevonen starttasi illan raveissa. Ruuna seisoskeli katoksilla, kun Saarela käveli ohi.”Kysyin Jampalta, että ajatko tällä sitten kilpaa”, Nora Mäenpää naurahtaa. ”Ei tuollaisella mulkosilmällä voi kilpaa ajaa, oli vastaus. Kommeellahan on silmät aika kaukana toisistaan.”Mitään yksittäistä ahaa-elämystä Meleko Kommeen tulosten paranemisen takana ei ole.”Treenattiin vaan, annettiin jarrukärryä”, Tero Mäenpää sanoo. ”Siitä ne palaset alkoivat loksahdella kohdalleen.”Kuusivuotissyksynä se oli valmis jo voittamaan kaksi nousijadivisioonaa.”Kaksi starttia on minulle yli muiden”, Nora Mäenpää kertoo. ”Ensimmäinen 75-voitto ja Vermon voitto nyt tammikuussa.”Hänen mielikuvituksensa ei ollut yltänyt Meleko Kommeen 75-voittoon saakka.”Ei voinut uskoa, että oma hevonen siihen pystyy, kun en ollut muita tavoitteita asettanut kuin että menisi koelähdön joskus läpi. On se ylittänyt tavoitteet puhtaasti.”Tuossa Vermon voitossa ruuna paineli uuden ennätyksensä 26,0 ja teki sen täydestä voltista. Lisäksi Vermon voittoa osataan arvostaa vielä erikseen.”Ruotsalaisen Jani on sanonut, että on kaksi asiaa, jotka ei vanhene. Vermon voitto ja murha”, Tero Mäenpää lohkaisee.Mikkelissä tapahtunut ensimmäinen T75-voitto tuli puolestaan uudelle omistajapohjalle. Nora Mäenpää oli omistanut ruunansa siihen asti kokonaan, mutta jämsäläinen Arvo Salonen hyppäsi matkaan mukaan juuri oikealla hetkellä.”Arvo on eläkeläismies, jolla on aina ollut tässä hevosia. Hän on ollut esimerkiksi Issaquiah Sundissa ja viimeksi Teppo Tuiskun kimpassa.”Kun kimppa luopui Teppo Tuiskusta, Salonen sanoi Tero Mäenpäälle, että voisi taas johonkin hyvään hevoseen lähteä mukaan.”Sanoin, että osta tuosta puolikas. Mietti muutaman päivän ja osti, eikä ole katunut. Käy tässä melkein päivittäin porkkanapussin kanssa.”.Se männä mutkuilee.Tero E Mäenpää Meleko Kommeen treenaamisesta.Valmentaja kuvailee, ettei Meleko Kommee ole mikään varsinainen treenihai.”Ei se treeneissä tunnu siltä, että ajattelisi, kuinka nyt tämä hevonen on superhyvä”, Tero Mäenpää sanoo. ”Se männä mutkuilee.”Ruunaa valmennetaan paljon yksin, kun toisen hevosen kanssa se tahtoo puolestaan ottaa jo liikaakin kierroksia.”Paremmin malttaa mennä yksin, kun treenivauhdit ei kuitenkaan niin kummoisia ole.”Jämsän Kilpakorven rata-alueen ympäristö on tunnetusti oivallinen paikka valmentaa hevosia. Radan lisäksi tarjolla on suoria ja metsälenkki.”Tuolla ajetaan paljon ihan sellaisia 12–13 kilometrin peruslenkkejä. Vauhdikkaammissa treeneissä ajetaan ensin radalla lämmitys ja sitten metsässä sellaisia vetojen tapaisia. Ei mitään hampaat irvessä, annetaan mennä aika paljon, mitä se itse haluaa.”Valmentaja tiedostaa hevosensa otteet.”Olen oppinut luottamaan, että vaikka se ei aina sataselta ole tuntunutkaan, kyllä se aina starttinsa on hoitanut.”Vermon ennätysstartin jälkeen Meleko Kommeen lihashuoltoon on paneuduttu tavallista voimakkaammin.. ”Santtu (Raitala) sanoi, että vähän menee selkä jumiin”, Nora Mäenpää kertoo. ”Ei saatu hierojaa, niin soitin Juutisen Sirulle ja hän neuvoi puhelimessa, miten kannattaa tehdä. Nyt hän kävi tässä paikan päällä neuvomassa ihan kädestä pitäen. Sain tosi hyviä vinkkejä.”Taustajoukot pitävät Meleko Kommeen parhaana vahvuutena vahvuutta. Sen Tero Mäenpää näkee ruunan yhtäläisyydeksi isäänsä verraten.”Fysiikka on isänsä kanssa samaa, mutta ravityyli ei”, hän vertaa. ”Myrskyllä ravi kävi aina, sillä oli nuorena hankala ajaa hiljaa, kun se ei meinannut mahtua menemään. Reippaammassa vauhdissa se hutkutteli mennä.”Hän kokee, että Meleko Kommee on kehittynyt tasaisesti joka osa-alueellaan ja uskoo, että kehitys on vielä kesken.”Sarjat nousi taas pykälää ylemmäs, mutta Killerin voittostartissa oli avoimia hevosia takamatkalla. Villihumu tosin laukkasi johdosta loppusuoralla, mutta Janin (Ruotsalainen) mielestä Kommee olisi ohittanut sen joka tapauksessa.”Nora Mäenpää näkee, että hänen hevosellaan saattaa olla vielä vara parantaa myös henkisellä puolella.”Ehkei se ole vielä oikein ymmärtänyt kilpailemista, ei juuri puhaltele startin jälkeen”, hän hymähtää. Tuli Meleko Kommeelle kehitystä minkä verran tai oli tulematta, on se jo raivannut paikkansa omistaja-hoitajansa sydämeen.”Se merkitsee minulle tosi paljon”, Nora Mäenpää myöntää. ”Vielä, kun se on omasta orista ja itse valittu, ja siinä näkee oman käden jäljen, kun on itse rakennettu tässä alusta alkaen.”Meleko Kommeesta on rakentunutkin hevonen, josta voi alkaa käyttää synnyinseutunsa sananlaskua: anna kaekkes, vua elä periks..Kakkoslaatua vain nimellisestiMeleko Kommeen on kasvattanut Talli Kakkoslaatua.Talli Kakkoslaatua edustaja on polvijärveläinen Marko Kakkonen. Hän jatkoi isänsä Eero Kakkosen aikanaan taloon tuomaa Meleko Kommeen emälinjaa eteenpäin. Eero Kakkkonen osti tähtijuoksijatamma Tytyn vuonna 1990. Se on Kuukauden hevosemme kolmas emä.”Pikkujuoksijoita emälinjalta on tullut paljon ja ravi niiltä on käynyt, mutta kilpahevosella pitäisi nykyään olla päätäkin”, Marko Kakkonen huomauttaa. ”Siinä mielessä Turon Myrskyn kanssa se onnistui, Kommeella on kyllä juoksupää.”Hän sanoo, että toisaalta emälinjalta on pidetty nimenomaan hyväluontoisia tammoja talossa.”Meillä on kotieläinpiha ja tammat varsoineen siellä asiakkaille nähtävillä. Pitää olla kilttejä tammoja, mutta sitten nämä lötterötammat eivät ole periyttäneet niin juoksijapäätä.”Meleko Kommeen toinen emä Köyhän Ralli otti parhaimmillaan neljän voiton putken.”Ralli sairastui viisivuotiaana pahaan virukseen, eikä ollut sen jälkeen enää sama hevonen, vaikka vähän pärjäsikin.”.Pikkujuoksijoita emälinjalta on tullut paljon ja ravi niiltä on käynyt, mutta kilpahevosella pitäisi nykyään olla päätäkin.Marko Kakkonen.Kuukauden hevosen emä Noita-Akan kilpaura jäi kymmeneen starttiin, joista se voitti yhden. Tero E Mäenpää ajoi tamman kilpailuista neljä. Sen uraa haittasi tapaturmainen vamma etujalassa.”Varjeltiin sen kanssa emälinjaa talossa, kun isäukko oli vielä elossa. Hän kuoli kolme vuotta sitten ja silloin myytiin viimeinen sen suvun tamma ratsuksi, mutta kasvatus kyllä jatkuu.”Myös Noita-Akka oli saanut lähteä. Sitä yritettiin vuosittain kantavaksi, mutta Meleko Kommee jäi sen ainoaksi Kakkosilla syntyneeksi.”Suvussa oli hirveästi kaksoisraskauksia, sekin on kai perinnöllistä. Oli kaikenlaista ongelmaa ja usko loppui.”Nyt Noita-Akka on Sanna Heikkisen omistuksessa Lopella ja sen siitostuurit ovat tehneet täyskäännöksen. Se teki hänelle nyt vuotisen orivarsan Lipassista, joka syntyi helmikuun 23. päivänä. Nyt tamma odottaa samoihin aikoihin syntyvää varsaa Fiilingistä.”Siemennettiin jo varsakiimaan, mutta tuli vasta seuraavaan kiimaan tiineeksi”, Heikkinen kertoo.Meleko Kommeen isä Turon Myrsky on saanut vain pieniä, 1–8 varsan ikäluokkia. Nopein jälkeläinen on Myrskyri 22,2a ja suurkilpailuvoiton isälleen on tuonut Villinmiehen Tammakilpailun voittaja Myrskyn Tuuli 25,0ake..Upea uusi vuosiTero E Mäenpään tallin kauden aloituksessa voidaan puhua lähes comebackista.Tero E Mäenpään valmennustallin vuosi on saanut loistavan alun. Tammikuun yhdeksän startin saldo on kuusi voittoa, kaksi kakkosta ja rahaa 16 500 euroa. Hänen valmennettavansa takoivat 2010-luvun alussa hurjaa tulosta, tuli Derbyn voittoa, Suur-Hollolan kaksoisvoittoa ja kuninkuuskakkosta. Sitä on seurannut tasaisempia vuosia ja muutto Maaningalta Jämsään.”Alkuun ajoin täällä liikaakin, kun suoria piisasi”, Mäenpää analysoi. ”Maaningalla oli hiekkaharjumäkiä, mitä kiivettiin. Silloin hevoset olivat hellänä kintereistään, kun muutin tänne, alkoi tulla etupolvivaivoja.”. Vaivoja tuli myös miehelle itselleen. Selkäongelmat heijastuvat myös jalkaan.”Selkä on leikattu nyt kolmeen kertaan. Viimeksi, kun yksi sunnuntaiaamu nousin sängystä, eikä jalka toiminut, kompastuin matonreunaan.”Jämsässä siitä tehtiin diagnoosi pohjehermon toimintahäiriönä, mutta kahden särkyjen valvottaman yön jälkeen mies lähti Tampereelle.”Siellä kuvattiin ja kysyttiin, koska voit tulla kiireellisenä leikkaukseen.”Hän on kuitenkin tyytyväinen, kun saa tehdä kutsumustaan, hevosten valmentamista.”Treeniajoa pystyy säryittä ajamaan, mutta hevosia ei mielellään taluttele. Siinä jää äkkiä alimmaiseksi, jos kompastuu.”Kilparattailla häntä ei ole nähty kolmeen vuoteen, ja tulevaisuus on sen suhteen auki.”Ei ole mitään järkeä lähteä sinne tällä hetkellä toisten kiusaksi, kun jalka ei toimi.”Hänellä on nyt 16 valmennettavaa, joukossa lupaavan tuntuisia nuoria hevosia, kuten kolmevuotias Colossor (Costello – Mantsuria 26,8ke, Turo).”Se tuli Länsimäen Juhalta mahdottoman hyvin opetettuna ja sillä on hyvä loikka. Oikeanlainen potku, potkaisee taaksepäin, eikä tikitä.”Tero Mäenpään tytär Nora Mäenpää on tallin toinen kokopäivätoiminen työntekijä, mutta apukäsiä on riittämiin, heistä tärkeimpänä Juhani Virkkunen, joka myös ajoi valtaosan Meleko Kommeen alkupään starteista – mukaan lukien ruunan neljä ensimmäistä ykköstä.”Kirjotatta siihen lehteen, että tässä tallissa ei huvikseen panna hevosia aisoihin”, Virkkunen kehoittaa.Nora on puolestaan aloittanut opiskelut ravivalmentajaksi.”Aika ei antanut myöten ja jätin opiskelun ainakin hetkeksi kesken.”