Suomenhevostammavarsa on päättänyt irtisanoa yhteistyösopimuksen. Puolitoistavuotias pötköttelee kärryt perässä Seinäjoen raviradalla ilman aikomustakaan nousta ylös.Paikka ja hevonen pysyvät samana, mutta hypätään reilu kolme vuotta ajassa eteenpäin. Tällä kertaa se palaa voittajaesittelyyn tuoreena suomenennätyksen haltijana ja kaikkien aikojen eniten nelivuotiaana tienanneena suomenhevostammana.Tamma on Retostella, joka tuli Seinäjoen raviradalla valmentavalle Niko Jokelalle opetettavaksi yksivuotiskeväällä.”Vilkas se on ollut aina, mutta oli helppo opettaa”, Jokela kuvailee. ”Kuukauden päivät se suunnilleen tässä oli ja sipsutteli heti sievää ravia. Osasin sitä vähän kehaista jo silloin.”Jokela ja kasvattaja-omistaja Anniina Pohjoiskangas sopivat, että jos tammalle syntyy porukka ympärille, se palaa syksyllä treeniin. Porukka syntyi.”Ajattelin, että tämä on keväällä opetettu ja toimiva, ei muuta kuin lähteä ajamaan. Olen aina sanonut, että kun keväällä opettaa ja syksyllä sen kun jatkaa, mutta tämän kanssa se ei ihan pätenyt.”Retostella laitettiin valjaisiin ja päästettiin irti.”Sillä ei keväällä ollut koskaan sekkiä, nyt laitettiin ihan löysä. Kun sekki otti ekan kerran vastaan, tamma suuttui siitä niin lujaa, että pani maate.”Hetken tuumailun jälkeen tamma päätti nousta jaloilleen ja matka jatkui.”Radalla se löi uudestaan maate, eikä sitten ylös millään. Pakko oli purkaa ja taluttaa kotiin.”Tämän jälkeen Retostella on pysynyt jaloillaan. Tosin obersekkikin laitettiin kiinni seuraavan kerran vasta viikko ennen kolmevuotiaana juostua koelähtöä.”Ajattelin, että pakko meidän on sitä koittaa.”.RetostellaTamma, syntynyt 5.5.2021Kasvattaja ja omistaja Anniina Pohjoiskangas, AlajärviKilpailuoikeuden vuokraaja Team Ritun Reteet: Anniina Pohjoiskangas, Tuulikki Eskelinen, Susanna Repo, Hanna Santalehto, Tuomas Saariniva, Sari Valli, Petri Kirjavainen, Ari Kylkisalo, Kim Lindström, Jarkko Luoma, Timo ParonenValmentaja Niko Jokela, SeinäjokiHoitaja Janina Jokela, SeinäjokiEnnätys 26,4ke (SE), voittosumma 104 900 euroa14 starttia: 7–3-0Varsakunkun voittaja kolme- ja nelivuotiaana, Pikkuprinsessa, Kriteriumin ja Pikkupelimannin kakkonen.Kilpauran alettua Retostella on ottanut temperamenttinsa käyttöön myös kilpailuissa ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Kaviouralla näkee kaikesta, että kyseessä on kilpahevonen. Sellainen, jolla on oma halu ja tarkoitus olla muita edellä.Tästä viimeisin näyttö saatiin nelivuotiaiden Varsakunkun finaalissa, jossa se Ville Koiviston ohjastamana murskasi vastustajansa soolojuoksulla.Tämä oli ainoa kerta, kun valmentaja on tamman luotto-ohjastajaa tippaakaan neuvonut starttiin.”Siinä kohtaa sanoin, että älä jää odottelemaan. Ei kavereita pidä ihan ilman iholle päästää.”Poikkeuksellisilla neuvoilla oli olemassa hieman taka-ajatusta voiton lisämausteeksi.”Usko oli kova, että se voittaa sen, jos vaan pääsee ravia matkaan. Jopa katsoin, mikä on Suomen ennätys ja kerroin sen viikolla Villelle. En ole sivullisille koskaan pullistellut, mutta Villelle sanoin, että aja se pois kuljeksimasta.”Retostella ja Ville Koivisto tekivät työtä käskettyä.”Kuuntelin kiekan kohdalla, että on menty 28 ja ajattelin, että kyllä minä sen ajan”, Koivisto kertoo.Voiton myötä Passin Liinan 16 vuotta vanha nelivuotiaiden tammojen täyden voltin SE koki puolen sekunnin parannuksen numeroihin 26,4ke.Retostellan nelivuotiskauden ansiot kohosivat samalla 79 900 euroon, joka puolestaan lyö I.P. Vipotiinan vastaavat numerot noin neljällä tuhannella eurolla.”On se vielä kuitenkin sellainen, että kun sitä ruvettiin voittajaesittelyssä pysäyttelemään kuvauksiin ja se alkoi siinä tantteeraamaan, niin sanoin, että pidetään vaan liikkeessä, ettei se siihen lyö maate”, Jokela naurahtaa..Kun muut laukkasi, tämä vaan ravasi.Anniina Pohjoiskangas.Retostella syntyi neljä vuotta sitten vapun jälkeisellä viikolla Alajärvellä. Anniina Pohjoiskangas oli tyytyväinen, mitä hänen Mutristella-tammansa maailmaan saattoi.”Se oli silmiinpistävää, että varsa osasi aina ravata jo laitumella”, hän kuvailee. ”Kun muut laukkasi, tämä vaan ravasi.”Yksivuotiaana Retostellalla, ”Ritulla”, oli laidunkaverina Frizzante, samanikäinen tammavarsa Andover Hallista.”Kun ne lähti laitumen perältä tulemaan, Ritu ravasi edeltä ja andoverhallilainen tuli laukkaa pitkän matkan päästä perässä.”Parvelan Retun tytär osasi esitellä heti nuorena myös luonnettaan.”Ei se hankala ollut, mutta osasi purra ja potkia. Ei tahallaan ilkeä, mutta sellainen, että kun se lähti syksyllä Nikolle treeniin, äiti sanoi, ettei meille ikinä enää tule retulaista varsaa. Olen minä niitä tehnyt kuitenkin lisää.”Niko Jokela oli palannut tuossa vaiheessa lähes pelkästä lainaohjastuksesta vakavammin myös valmentajaksi.”Alkuun ei oikein ollut hevosia”, Jokela muistelee. ”Tehtiin idea konseptista, että haetaan varsa kotoa, opetetaan ja palautetaan opetettuna kotiin.”Konsepti otettiin hevosenomistajien piirissä lämmöllä vastaan. Opetettavia kertyi sen vuoden aikana yli kymmenen.Anniina Pohjoiskankaan kanssa Jokelalla on yhteistyötä pitkältä ajalta. Hän esimerkiksi valmensi ja ajoi Pohjoiskankaan Louisa Barberan muun muassa Hippoksen Tammasarjan voittajaksi jo 17 vuotta sitten..Meni muutama päivä, enkä edes muistanut, mikä varsan isä on, kun emän puoli oli niin valtava.Ari Kylkisalo.Pohjoiskangas oli yrittänyt myydä Retostellaa ilman suurempaa vastakaikua ostajakunnassa.”Koiviston Otto soitteli minulle, hän ei ollut ostamassa, mutta sanoi, että älä myy sitä kenelle tahansa. Se on hyvä varsa”, Pohjoiskangas kertoo.Otto Koivisto on Ville Koiviston isoisä.”Hän on 93-vuotias ja seuraa Retostellaa”, Ville Koivisto kertoo. ”Soittaa aina ja kysyy, että onko se Rötöstelijä missä startissa.”Pohjoiskangas alkoi ajatella, että lopulta hän haluaa pitää Retostellan aikanaan siitostammana. Se oli emänsä ensimmäinen tammavarsa.”Ajattelin, ellen saakaan siitä enää tammavarsaa ja niin siinä kävikin, ettei elossa olevaa ole kuin tämä”, hän huokaa.Hän suunnitteli tekevänsä tamman ympärille kilpailuoikeuden vuokraavan kimpan ja alkoi kaupata osuuksia tutuille ja kavereilleen. Kertoi asiasta Facebookissa ja laittoi ilmoituksen MT Hevoset -myyntipalstalle..Tämä oli onnistunut operaatio ja yksitoistahenkinen Team Ritun Reteet syntyi nopeasti. Mukaan lähtivät muun muassa ylöjärveläinen Jarkko Luoma ja lapualainen Ari Kylkisalo.Jarkko Luoman nyt jo edesmennyt isä Markku Luoma kävi katsomassa Retostellaa kasvattajansa luona.”Varsa oli noussut emänsä luota, potkaissut ja lähtenyt komeasti ravaamaan. Isä sanoi, että nyt on luonnetta, eikä hän ole koskaan nähnyt noin hienosti menevää varsaa”, Luoma kertoo. ”Hän sanoi, että jos ikinä menet johonkin kimppaan, niin mene tuohon.”Ari Kylkisalo puolestaan tunnustautuu sukufriikiksi, jolle varsinkin hevosen emälinja on kaikki kaikessa. Hän tutkii sitä monta polvea taaksepäin ja Retostellan neljäs emä on yksi kaikkien aikojen merkittävimpiä periyttäjätammoja Mutrin-Lento. Aimo Lammisen tamman jälkeläisiä ovat muun muassa Vilperi ja Vekku-Lento.”Kun näin tästä ilmoituksen, niin sanoin itselleni, että ei voi olla totta, vieläkö Lammisen emäsukua on olemassa”, Kylkisalo muistaa, ”Olin aivan ihastuksissani. Meni muutama päivä, enkä edes muistanut, mikä varsan isä on, kun emän puoli oli niin valtava.”Team Ritun Reteet vuokrasi sopimuksen mukaan kilpailuoikeutta tamman kuusivuotiskauden loppuun saakka.”Sopimusta kuitenkin jatketaan tarpeen mukaan vuosi kerrallaan, ei sitä todellakaan olla lopettamassa siihen kuusivuotiskauteen”, Pohjoiskangas tähdentää.Sopimus tuntui tehdessä puolin ja toisin reilulta ja mielekkäältä, koska aina oli olemassa mahdollisuus, ettei hevonen olisikaan suorittanut hyvin kaviourilla.”Se kuitenkin tulisi minulle siitostammaksi, vaikkei olisi mennyt mihinkään. Siksi en halunnut, että se juoksisi kymmenvuotiaana Kaustisen illassa viikosta toiseen jotain viitossijoja.”.Retostella siirtyi Niko Jokelan treeniin, eikä alussa kerrotun pötköttelyepisodin jälkeen ole ollut oikein kuin myötälettä.”Se on aina tykännyt juosta”, Jokela sanoo.Tallista löytyi Jokelan ja Riikka Seppäsen samanikäinen kotikasvatti Onnensepän Onerva treenikaveriksi heti alusta alkaen.”Ajettiin leikkimielisiä hiittejä, vaikka hiitti sanana voi olla vähän ajatuksia väärään suuntaan vievä. Uskaltaisin lyödä vetoa, että tuon ikäisenä sillä on ajettu Suomessa eniten raviradalla kahden minuutin vauhtia.”Ravirata on ollut Retostellan pääasiallinen valmennuspaikka.”Onneksi se haluaa kiertää sitä. Pois se sieltä pitää ohjata, ei se sieltä itse pois pyri.”Varsinkin talvella ympäristössä on tarjolla jonkin verran muutakin ajopaikkaa.”Tuolla on pikkusen peltoteitä, viiden kilometrin pätkä, jossa on kahden kilometrin suora. Viime talvi oli ihan lumeton, niin kyllä se melkein kiersi vaan rataa.”Koelähtöön kaksikko Retostella ja Onnensepän Onerva tuli varhain, kolmevuotiaana helmikuun puolivälissä. Retostella hankki kilpaluvan ajalla 45,5, kaverille tuli 0,5 sekuntia hitaampi aika.”Se meni sitä vauhtia ihan puolivaloilla”, Retostellaa ajanut Koivisto kertoo.Kolmevuotiskausi alkoi Kuninkuusravien perjantaina, mutta pari laukkaa jätti sen sijalle viisi. Kauden kaksi muuta starttia toi voitot, suuri onnistuminen tuli Varsakunkusta. Siinä Retostella kiersi lähtölaukan jälkeen vielä voittoon ja löi Tannon tiukassa maaliintulossa niukasti, mutta varmasti.”Minulla oli vitsa sivulla, se työnsi itse vaan ohi ja tuntui, että varaakin jäi.”Team Ritun Reteet elää aina täysillä tammansa edesottamuksissa.”Suurin uhka taisi olla, kun meidän kimppalaiset rupesi 50 metriä ennen maalia huutamaan niin lujaa, ettei hyppää siihen”, Jarkko Luoma nauraa..Nelivuotiskauden kovin juttu taustavoimille oli Pikkuprinsessan kunniakas arvonimi Oulun Kuninkuusraveista. Retostella teki alun kiertelyn jälkeen huikean ylivoimajuoksun.”Tultiin tallikurvissa johtaneen Taran rinnalle, Metu (Henri Bollström) katsoi Ritua ja sanoi, että voi helvetti, on hienon näköinen”, Koivisto hymyilee. ”Se oli mahtava voitto.”Kriteriumin kakkonen oli myös upea suoritus, vaikka niukka tappio riepoi hetken ohjastajaa – mutta vain hetken.”Kun tultiin maaliin, ei Metun kanssa tiedetty, kumpi oli ensimmäisenä. Oltiin molemmat takakenossa ja meillä oli vauhtieroa, kun Ritu tuli viime metrit niin lujaa.”Koivisto ajeli hölkkää takasuoralle ja jäi odottamaan, kuulutetaanko voittajaesittelyyn Camppari vai Retostella.”Kun kuulin, että Camppari, niin kyllä minulta pääsi kirosana. Kasasin äkkiä itseni ja ajattelin, että oli meidän hevonen hieno.”.Yli 2000 ajetun voiton mies Niko Jokela on saanut aivan uudenlaista näkökulmaa ravilähtöihin, kun on seurannut aidan varresta Retostellan ja Ville Koiviston edesottamuksia.”Sivusta on saanut sellaisia elämyksiä ja sellaista jännitystä, ettei raviurheilussa koskaan”, hän myöntää.Tämän on noteerannut Retostellan hoitaja, Nikon tytär Janina Jokelakin.”Kriterium-finaalissa oikein säikähdin, kun tämä rupesi karjahtelemaan”, hän nauraa.Niko Jokelan äänijänteet ja Janinan korvat tulevat olemaan jatkossakin koetuksella..Härmä häämöttääRetostellalle tuli alku-uralla muutamia laukkoja, mutta kesäkuisen Oulu Expressin finaalin jälkeen se on mennyt vain ravia.”Siinäkin tuntui, että kaksi askelta vielä, niin sitten voi päästää, mutta laukka ehti tulla liiasta yrittämisestä ennen sitä”, Ville Koivisto kuvailee.Hän kuvailee, että alkumatkan kiire tekee sen epävarmaksi, mutta sen jälkeen ravia tulee kuin koneesta.”Kotioloissakin se on semmonen hevonen, ettei se laukkaa millään, ellei säikähdä jotakin ja jos säikähtääkin, se on kaksi askelta laukkaa ja raville takaisin”, Niko Jokela huomauttaa.Hän on varma, että aika ja aikuistuminen tulee tekemään tehtävänsä. Nyt se on kilpaillut vielä fläppikengät edessä. Treenikenkinä edessä on joustokenkä Duplot kesällä, talvella raviremonttikengät.”Ensi vuonna päästään jo keventämään kilpabalanssia, mutta jonain päivänä se tulee olemaan sellainen hevonen, että kengät ja sekki pois ja jenkkikärryt perään. Eikä muuta kuin päästää menemään ja varmasti ei laukkaa.”Ensi vuosi on tarkoitus aloittaa joskus huhti-toukokuun vaihteessa.”Kauden kolme tärkeintä starttia on mielessä. Varsakunkku, Pikkukuningatar ja Villinmiehen Tammakilpailu, joka on tärkein maali. Totta kai muitakin lähtöjä tulee.”Yksi muu kilpailu voi olla Tammaderby, jonka hallitseva mestari on Akvarelli – Alajärveltä sekin.”Tammaderbyn pokaali on meiltä jo valmiiksi kymmenen kilometrin päässä, että eihän sitä tarvitsisi välillä Jyväskylään viedä”, Anniina Pohjoiskangas nauraa..Jonain päivänä se tulee olemaan sellainen hevonen, että kengät ja sekki pois ja jenkkikärryt perään.Niko Jokela.Kun tämän luokan tammalahjakkuudesta on kyse, on selvä, että puhe pitää kääntää kuningatarkilpailuun.”Sanoin Oulussa Pikkuprinsessan jälkeen Santulle (Raitala), että Härmässä me tullaan jo haastamaan, niin hän vastasi heti, että ette te malta odottaa niin kauan. Silloin naurahdin, mutta ei sitä tiedä, vaikka Santtu olisi oikeassa.”Ensi vuonna Kuninkuusravit ovat Tampereella, 2027 Lappeenrannassa ja seuraavana vuonna Härmässä.”Jos kaikki menisi nappiin, voisihan sitä ajatella, että jo Lappeenrannassa oltaisiin hankkimassa kokemusta.”Retostellan voittosumma ylittää jo nyt 100 000 euroa.”Jos viisivuotiskausikin menee hyvin, rahaa on jo sen verran, ettei siinä ole muita vaihtoehtoja kuin avoimet tammalähdöt. Sen näkee sitten, miten pyörä lähtee niissä pyörimään.”.Isänsä paras mainosRetostellan isä Parvelan Retu on yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista suomenhevosravureista. Sen ensimmäinen ikäluokka on osoittanut, että ori pystyy myös siirtämään lahjakkuuttaan eteenpäin jälkeläisiinsä.Retostella on isänsä ykkönen, mutta myös Pikkuprinssi Marstio ja Satakunta-ajon kakkonen Rebyytti ovat kuuluneet ikäluokan terävimpään kärkeen. Vuotta nuoremmista Pörnä-Pate oli Varsakunkun paras.Maatalousyhtymä Pohjoiskankaan osalta Retostellan alkusanat luotiin, kun Anniina Pohjoiskangas vanhempineen vieraili tunnetulla suomenhevoskasvattaja Kari Viitalalla.”Käytiin ihan muuten vaan ja Kari esitteli hevosia”, Pohjoiskangas kertoo. ”V.E. Vilentosta hän sanoi, ettei tämä tule tiineeksi tai luo. Hän pistää sen keväällä pois.”V.E. Vilenton emänemä oli Mutrin-Lento, huippuperiyttäjä joka varsinkin poikiensa Vilperin ja Vekku-Lennon kautta esiintyy valtaosassa suomenhevosravureiden sukutauluista. Pohjoiskankaiden kiinnostus heräsi ja hintakin osoittautui kohtuulliseksi.”Kari sanoi, että jos elävän varsan saatte, niin tuokaa kossupullo. Saatiin varsa ja kossupullo vietiin.”V.E. Vilento teki lopulta neljä varsaa Pohjoiskankaille, toisena niistä syntyi Retostellan emä Mutristella. Se oli pystyvä tamma, joka menestyi aina niinä harvoina kertoina, kun ei erehtynyt väärälle askellajille.”Sille sattui varsana tapaturma ja sillä oli kalkkeutumaa etujalan hankositeen kiinnityskohdassa. Se ei kestänyt tärähdystä ja se pärjäsi, kun oli pehmyt rata.”Siitoksessa Mutristella aloitti kolmella orivarsalla, joista Vetree meni ruunana 30,5ake ja voitti kaksi kertaa. Neljäntenä syntyi Retostella. Parvelan Retu oli tilattu sen isäksi jo ennen kuin oli edes syntynyt.”Olin Teivonmäellä töissä ja Käsnäsen Oivalla oli Markku Niemisen tallissa Maiskaus. Tultiin Marjon (Parvelan Retun kasvattaja Vanninen) kanssa tutuiksi ja sanoin jo silloin, että Maiskauksen ekalla orivarsalla astutan tammani. Sitten se sattui vielä noin hyväksi.”Hyväksi osoittautui Parvelan Retun tytärkin ja se antaa voimia arkeen päivätyönä kahvilatuotteita valmistavalle kasvattajalleen.”Eilenkin ajattelin, että on tämä hullun hommaa, kun marraskuisessa vesisateessa otsalampun kanssa siivosin tarhaa, mutta kun muistaa Retostellan, niin kyllä sitä jaksaa.”