Romani-identiteetistään ylpeä Olavi Nikkinen on tehnyt hevoskauppaa ikänsä

Olavi Nikkisen nimi ei raviurheilua katsomon puolelta seuraavalle ole välttämättä aivan tutuin, mutta niin sanotussa suorittavassa portaassa se tunnetaan sitäkin paremmin.Tallialueella ”Nikkisen Ollin” tuntee tai vähintään tietää jokseenkin jokainen. Tämä siitäkin huolimatta, että hän palasi vasta nelisen vuotta sitten takaisin Suomeen, asuttuaan 28 vuotta Ruotsissa.Syy tähän on tietysti, että Nikkisen käsien kautta on Suomeen tullut vuosikymmenten aikana suuri määrä ravureita.”Parhaana vuonna tein yli sata kauppaa”, Nikkinen kertoo.Kaikki eivät luonnollisestikaan päätyneet Pohjanlahden tälle puolen. Nikkisen verkosto on laaja myös Ruotsissa.”Peter Untersteinerin kanssa tein paljon kauppaa, Larssonin veljeksiltä (Fredrik B ja Henrik) tuli paljon hevosia, Åke Svanstedtilta, Roger Walmannilta”, hän luettelee.Valmentajat tarjosivat sellaisia hevosia, joista omistajat halusivat syystä tai toisesta luopua. Varsinkin valmiille starttihevosille ei uutta kotia tarvinnut kauaa etsiä. Ei takavuosina, eikä tänäänkään.”Yhtä ainoata hevosta ei ole ikinä tarvinnut laittaa lehteen myytäväksi. Sana kiersi helposti ympäri raviporukoissa. Ei tarvinnut kuin jollekin soittaa, että olisi tällainen hevonen, niin juttu lähti leviämään.”.Olavi Nikkinen70 vuottaLähtöisin Sodankylästä, asuu nykyään LahdessaAsunut 28 vuotta RuotsissaHevosmies ja hevoskauppiasOmistaa tällä hetkellä kolme ammattivalmennuksessa olevaa hevosta.Parhaimmillaan kaupankäynti oli todella yksinkertaista. Esimerkiksi Kari Lähdekorven kanssa ei pitkiä neuvotteluja käyty.”Karille soitti ja sanoi hevosen nimen, niin hän vastasi käykö se, vai ei. Ei siinä ollut sen kummempia. Myin hänelle monta ja myös ostin.”Ruuna on ollut Nikkisen mukaan aina helpoin hevonen myydä.”Tammojen kauppaa on viime vuosina auttanut, kun niille on täällä paremmin sarjoja.”Avoimen sarjan hevosille olisi periaatteellista kysyntää, mutta harvemmin sen hankkiminen tänne on todellista realismia.”Sellaisen haluaisivat kaikki, mutta siinä tulee hintakysymys yksinkertaisesti vastaan. Ne ovat yleensä liian kalliita Suomeen.”Varsojakin on silloin tällöin käsiin päätynyt. Roger Walmann kuului Center Fieldin omistajiin. Muscles Yankeen poika aloitti siitoksessa Ruotsissa ja jatkoi matkaansa Suomen kautta Venäjälle. Kun Walmannille tuli selväksi orin vaatimaton periyttäminen, hän halusi hankkiutua eroon sen varsoista.”Ostin Center Fieldin koko ikäluokan, mikä hänellä oli. Niitä oli 14, kyllä ne sai kaikki myytyä, kun hintaa sovitteli kohdalleen. Eihän ne kalliita olleet ostaa, eikä myydä.”.Sellaisen haluaisivat kaikki, mutta siinä tulee hintakysymys yksinkertaisesti vastaan.Olavi Nikkinen kultadivisioonahevosten kysynnästä.Myyjän kannalta paras tapa oli tietenkin, kun hevonen vaihtui rahaan, ilman että tarvitsi ottaa vaihtoon hevosta, perämoottoria, autoa tai muuta, jota väliin saatetaan tarjota.”Myin sopivammin, kun ei tarvinnut vaihtaa. Suomesta kyllä tarjottiin mielellään kaikenlaista tavaraakin vaihdossa.”Sodankylästä kotoisin olevan Olavi Nikkisen isä teki hevoskauppaa. Lähinnä työhevosilla, kuten siihen aikaan oli luonnollista.”Isä kävi ostomatkoilla vähän etelämmässä”, Olavi Nikkinen kertoo. ”Kauppakumppaneita olivat ainakin Akseli Heikki, Heikki Siira, Allan Korpi ja tietenkin Mikko Kontio, Jompen (Jorma Kontio) isä.”Ostettu lasti ajettiin pohjoiseen ja myytiin siellä tarvitseville talonpojille ja savottamiehille.”Olin joskus isän mukana ja siitä lähtien olen tuntenut Jompen. Paljon on jatkossa tehty yhdessä ja yhteydessä ollaan vieläkin säännöllisesti.”Silloin tällöin taloon sattui myös hevonen, jolla käytiin kilpailemassa, mutta raviurheilu ei ollut suuressa roolissa. Kun Nikkinen oli alun toisella kymmenellä, perhe muutti Rovaniemen Sonkaan.Rovaniemellä elettiin juuri tuolloin raviradatonta aikaa ja se vähensi Nikkisten raviurheilua entisestään. Sinne oli valmistunut kesärata 1950-luvulla, mutta jotenkin nykyaikaankin peilaten tutun tuntuinen tarina eteni niin, että kaupunki sai alueen haltuunsa ja vuonna 1966 sinne alettiin rakentaa autoliikkeitä.Kaupunki oli sitoutunut rakentamaan uuden raviradan, mutta Mäntyvaaran rakennustyöt alkoivat vasta 1978.”Yksi kilpahevonen meillä siihen aikaan oli, tottilainen ruuna Tupo (41,9)”, Nikkinen muistelee ja naurahtaa. ”Vanhat asiat muistuu hyvin mieleen, nykyään ei enää mikään jää päähän.”.He itse valittavat, että ei raviurheilulla mene hyvin, mutta kyllähän täältä katsottuna asiat siellä ovat huippuhyvin.Olavi Nikkinen Ruotsin raviurheilusta.Ruotsin-vuodet eivät tehneet Olavi Nikkisestä ruotsalaista, mutta saivat hänet ruotsalaisen raviurheilun lämpimäksi ystäväksi.”Ruotsissa raviurheilun kokonaisuus on niin hyvä, minusta se koko paletti on maailman paras”, hän kokee.Ei Ruotsinkaan raviurheilu tällä hetkellä elä kukkeinta aikaansa – ainakaan paikallisten mielestä.”He itse valittavat, että ei raviurheilulla mene hyvin, mutta kyllähän täältä katsottuna asiat siellä ovat huippuhyvin.”Nelisen vuotta sitten tapahtunut muutto Tukholman seudulta Lahteen ei johtunut kyllästymisestä naapurimaahan.”Kun muutin Suomeen, teki monta kertaa mieli lähteä takaisin, mutta nyt on jo sen verran ikää, että ei sitä enää viitsi.”Hänellä oli Södertäljen kupeessa yhdeksän hevosen vuokratalli, jossa hän myös valmensi hevosia, jotka eivät heti jatkaneet matkaansa.”Sairaudet pysäyttivät oman valmennustoiminnan. Nivelrikko lopetti ajohommat, etenkin talvella se osaa olla hankala. Sitten leikattiin syöpä ja sain pariinkin kertaan aivoinfarktin.”.Ei hevonen minulle mikään pelkkä kauppatavara ole.Paljon hevoskauppaa tehnyt Olavi Nikkinen.Kuten kauppamiehet usein, ei Nikkinenkään ala luettelemaan käsiensä kautta kulkeneita hevosia. Hän ei laske mahdollisen jatkossa pärjäämisen syyksi sitä, että hän sen on myynyt. Siksi yhden hevosen nostaminen esiin tuottaa hänelle vaikeuksia.”Paljon on ollut asiallisen hyviä hevosia. Ehkä Lady Joy McLin on parhaiten jäänyt mieleen. Se oli niin pitkään omassa valmennuksessa, melkein kaksi vuotta.”Tamma meni hänen valmennuksessaan ennätyksensä 11,7a ja voitti muun muassa vuonna 2008 Vermossa ajetun avoimen tammalähdön, Louise Laukon juhlalähdön, jossa oli mukana käytännössä sen hetken tammaparhaimmisto.Kilvanajoon Nikkinen ei ole koskaan erityisemmin lämmennyt. Hänellä on 21 starttia, joista kolme voittoa. Ohjastajaura päättyi kyllä komeasti Tornado Joen Vermon voittoon vuonna 2009.Voimakkaasti hiipunut häneltä on hevoskauppakin.”Se hiljeni muutenkin ja Travera vei lopunkin. En ole enää juuri edes yrittänyt sitä tehdä. Ei minulla ole siihen enää paineita. Lähinnä sen verran, että saa eläkkeellä ajan kulumaan.”Nyt hän omistaa kolme hevosta. I Love You Sisu 12,3a ja Oskar Run 11,6a ovat Pia Huusarilla ja nelivuotias Cockpit View 16,1ke Matias Salolla. Kaikki ovat olleet niin kauan hänellä, että Nikkisen kohdalla niistä voi jo puhua pitohevosina.”En minä niitä ole aktiivisesti kaupannut, mutta tietenkin ne myydään, kun ostaja tulee. I Love You Sisua on kyselty paljonkin, mutta onko pyyntihinta ollut liian luja.”Hän toteaa, että alkaa olla aika luopua hevosista kokonaan, mutta vetää tosin naruja hieman kiinni, että on hän näin sanonut ennenkin.”Ei hevonen minulle mikään pelkkä kauppatavara ole. Aika monta tuntia päivässä ajatukset ja puheet on hevosissa, se on hieno eläin. Ne ovat kiinnostaneen lapsesta asti. Kyllä tämä jonkinlainen sairaus on. Ei tästä irti pääse.”.Pohjanlahden molemmin puolinOlavi Nikkinen on kokenut erot romanina ja hevosenomistajana Suomen ja Ruotsin välillä.Romanit ovat olleet ja ovat edelleen kiinteä ja tärkeä osa suomalaista raviurheilua. Tilannetta ilman heidän panostaan on vaikea edes kuvitella. Olavi Nikkinen on yksi tärkeä lenkki romanien raviurheiluun kiinnittävässä pitkässä ketjussa.”Se on minun identiteettini, tykkään olla romani”, hän toteaa.Raviurheilun tunnustettuja hyviä puolia on, että se on hyvin tasa-arvoinen. Lajin parissa ollaan yhteisen asian äärellä ja esimerkiksi titteli, ikä, sukupuoli tai etnisyys ei määritä ihmistä.”Minut on ravipiireissä otettu aina hyvin vastaan. Aika paljon meissä on ihmisiä, jotka omistavat hevosia ja ovat niiden kanssa tekemisissä. Kyllä hevonen on romanikulttuurissa tärkeä.”Ruotsin-vuosinaan hän huomasi eroja Pohjanlahden länsi- ja itäpuolella.”Ruotsin romanit eivät olleet hirveästi hevoshommissa. Siellä ei myöskään tullut arkielämässä ennakkoluuloja vastaan, kuten Suomessa joskus vieläkin. Pienissä asioissa sen huomaa, sellaista karsaasti katsomista.”Nikkinen kokee, että vuosien varrella ennakkoluulot hälvenivät, mutta viime aikoina tilanne on taas hieman muuttunut.”Ehkä nyt, kun tämä maailmantilanne on tällainen ja ilmapiiri kiristynyt, sellaista karsastamista voi olla taas enemmän.”.Se on minun identiteettini, tykkään olla romani.Olavi Nikkinen.Hevosenomistajan osaan Olavi Nikkinen toivoisi parannusta.”Suomessa hevosenomistajia on vähän huonosti pidetty”, hän huomauttaa. ”Ei ole samanlaista arvostusta kuin Ruotsissa.”Hän pitää periaatteellisena vähimmäistavoitteena, ettei oman hevosen kilpailemisen paikan päällä katsomisesta tarvitse maksaa.”Nyt monet raviradat jo lähettävät viestiä ja lippua, että hevosesi starttaa. Joskus oli vaikea päästä raveihin ilman pääsymaksua, vaikka oma hevonen starttasi.”Kuten meistä jokainen tietää, on kustannusten nousu syönyt paikoillaan pysyneen palkintotason arvoa.”Palkinnot ovat tietenkin pienet, hevosenomistajilla on tiukkaa. Kyllä minullekin pakkasen puolelle väkisin menee koko ajan, mutta ei se treenareillakaan helppoa ole.”Nikkinen alkaa olla jo harvinaisuus kolmen ammattivalmennuksessa olevan hevosen yksin omistajana.”Kimppaomistaminen on hyvä systeemi. Jos on tavallinen työläinen ja omistat hevosen yksin, niin palkkahan menee siihen.”

Romani-identiteetistään ylpeä Olavi Nikkinen on tehnyt hevoskauppaa ikänsä

Aiheeseen liittyvää