Muistamme: Ismo Kovanen – Varikon portilta valtakunnan ravihuipulle
Mikkelistä kantautui viime viikon lopulla suru-uutinen. Pitkäaikainen ja monipuolinen ravivaikuttaja ja -harrastaja Ismo Kovanen, 66, oli menehtynyt nopeasti edenneeseen sairauteen 7. lokakuuta.
Raviurheilun pariin Kovanen tuli 1970-luvulla sattuman kautta. Hän kuului metsästysseuraan, joka toimi Mikkelin raveissa järjestysmiestehtävissä. 15-vuotiaan tehtäväksi tuli vastaanottaa hevosautoja varikkoportilla.
Pari vuotta tehtävässä toimittuaan Kovanen yleni – kirjaimellisestikin – tuomaritorniin: ensin maalikameran käyttäjäksi, sitten ajanottajaksi ja lopulta tuomarikurssien kautta ravituomariksi. Tehtävä sopi oikeustieteen opinnot aloittaneelle nuorukaiselle mainiosti.
Ravituomarina Kovanen aloitti Mikkelin ja Kuopion raveissa. 1990-luvulla käynnistyneessä uudessa systeemissä hänet valittiin suurkilpailuvalvojien rinkiin, jossa hän kiersi tärkeimmissä raveissa ympäri maata ja lisäksi koulutti tuomareita ja valvojia. Ravituomarointi jatkui aivan näihin aikoihin asti.
Siviilissä työura sujui oikeuslaitoksen palveluksessa. Valmistuttuaan Kovanen työskenteli ensin muutaman kuukauden lääninverovirastossa ja sitten lääninoikeudessa. Jatkossa urapolku vei viskaaliksi Kouvolan hovioikeuteen ja maaoikeuden vastuutuomariksi ja käräjätuomariksi Etelä-Savon käräjäoikeuteen. Alku-uralle mahtui myös kolmivuotinen oikeussihteerin viransijaisuus korkeimmassa oikeudessa.
Ammatillisen taustan ja suuren harrastuksellisen innostuksen johdosta Kovaselle lankesi suuri määrä luottamustoimia raviurheilun parissa. Hän aloitti Suomen Hippoksen valtuuskunnassa vuonna 1997 ja hallituksessa vuonna1999, ja toimi pitkään hallituksen varapuheenjohtajanakin vuosina 1999–2008. Lisäksi hän kuului lukuisiin Hippoksen valiokuntiin ja ravituomioistuimeen ja osallistui aktiivisesti ravikilpailusääntöjen ja tuomaritoiminnan kehittämiseen.
Vaikuttamistyötä Kovanen teki myös muun muassa Mikkelin Ravirata Oy:n, Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton, SEY Suomen eläinsuojelun ja Euroopan amatööriohjastajärjestön FEGAT:n hallituksissa sekä FEGAT:n pääsihteerinä ja Finnish Trotting Clubin presidenttinä.
Lukuisista luottamustoimista ja vaativasta ammatista huolimatta Ismo Kovasella riitti aikaa myös käytännön hevosharrastukselle. Hän kasvatti, omisti, valmensi ja ohjastikin hevosia. Heppa-järjestelmä tuntee 15 Kovasen omissa nimissä ja kahdeksan yhdessä Pasi Jetsun kanssa kasvattamaa hevosta. Paras niistä on 140 000 euroa tienannut ja ennätyksen 11,9 ravannut Aquaria.
”Varsojen kasvatus kaikkineen on ehkä antoisin puoli hevostaloutta. Kun lähtee uutta varsaa miettimään, tutustuu sukuyhdistelmiin ja jalostuksen periaatteisiin ja miettii, mistä se paras varsa voisi tulla, se on jo erittäin haasteellinen tehtävä. Ja sitten nähdä se varsan syntymä ja ensimmäiset juoksuliikkeet… siinä on uusi hevosyksilö, jonka vioista ei tiedä vielä mitään ja mahdollisuudet on vaikka mihin”, Ismo Kovanen filosofoi Hevosurheilussa 9.6.2004.
Ismo Kovanen siunattiin haudan lepoon tänään 16. lokakuuta.
Lähteenä käytetty Jorma Kemiläisen artikkelia ”Ravinuorista ylimpään johtoon” Hevosurheilussa 9.6.2004.

