Varsoja kuudella vuosikymmenellä – Tähän kesään loppuu Kari Viitalan kasvattajaura

Siellä se viimein on, navetan nurkassa, parressa seisovan työhevossukuisen, isopäisen suomentamman Roihun Tuskan jaloissa. Varsa. Suomenhevosen orivarsa.Tulokkaan isä on maineikas siitosori ja menestysravuri Ero-Lohko. Varsan nimeksi tulee Ero-Loistoke. Vuosi on 1974. Ero-Loistoke tekee Kari Viitalasta kasvattajan. Sen jälkeen hän on nähnyt hevosen elämän alun lukuisia kertoja. Heppa-järjestelmä kertoo Kari Viitalan nimiin syntyneen vuoteen 2024 mennessä 148 kasvattia. Yhtä ponia lukuun ottamatta ne ovat kaikki suomenhevosia.Viitala oli jo poikasena ajanut työhevosia, ja maatilan työt hevosen kanssa sujuivat.”Siihen aikaan hevonen oli koko päivän valjaissa. Hevosta tarvittiin arjen askareissa, haettiin polttopuita ja milloin mitäkin”, Viitala muistelee. Hän osasi kyntää kahdella hevosella yhtä aikaa, ja valjasti siihen tarvittaessa kolmannen hevosen troikaksi. Se ei ihan jokaiselta luonnistunut.Siihen aikaan pojilla ei ollut mopoja, saati koppimönkijöitä vauhdin nälkää tyydyttämään. Vauhtia tarjosivat kotoisat työhevoset. Karin menopelinä oli talon kantakirjaori Arvi. Kun jossain oli hyvä suora, sinne sovittiin ajot, suoranajot, jossa kaksi hevosta otti mittaa toisistaan.”Jostain sain jonkun palkinnonkin, ja se tuntui hyvältä”, Viitala kertoo. .Kari ViitalaSyntynyt 1947Kasvattanut Hippoksen tietojen mukaan 148 hevosta, joista yhtä ponia lukuun ottamatta kaikki suomenhevosiaKasvatit tunnetaan arkisia esineitä ja asioita kuvaavista nimistä.Tänä kesänä syntyy viimeinen kasvatti.Viitalan kotitilalla perheen elanto tuli karjasta. Sen lisäksi nuori mies Kari kävi talon ulkopuolella rakennusalan töissä.Etelässä maatalouden koneellistuminen oli ollut käynnissä 50-luvulta lähtien, mutta syrjäseuduille traktorin tulo kesti kauemmin. Pikkuhiljaa, 70-luvulla, traktori ja muut maatilan koneet valloittivat Etelä-Pohjanmaan perimmäisetkin lakeudet. Suomenhevoset jäivät joutilaiksi pihoihin ja pilttuisiin. Yhtä nopeasti kuin traktori tuli pihaan, katosi taloista hevostaito ja varsat jäivät opettamatta. Kymmenvuotiaita puolivillejä ja opettamattomia hevosia seisoi tallien nurkissa. Joutilaita hevosia ei silti useinkaan laitettu pois, koska talossa piti olla hevonen. Niitä astuteltiin millä sattuu läheltä löytyvällä oriilla. Kun näiden kouluttamattomien ja vailla jalostusajatusta tehtyjen hevosten pito muuttui talolle mahdottomaksi, niitä ostivat konikauppiaat.Sellaiseksi Viitalakin ryhtyi. Hän haki hevosia taloista, myi eteenpäin ja vei kenellekään kelpaamattomia teuraaksi. Hommassa karttuivat hevostaidot ja hevossilmäkin.Viitala osasi myös olla ihmisten kanssa. Sanavalmiina humoristina kaupanteko oli nopeaa, eikä sattumuksiltakaan vältytty.Kerran häneltä ostettiin väen väkisin hevonen, jonka kauppamies Viitala rehellisesti kertoi olevan sokea.”Vielä autoonkin taluttaessani sanoin, että kyllä minä tämän myyn, mutta tämä hevonen on sitten sokia”, Viitala huolehti. Älä nyt poika viitsi, sanoivat ostajat, eivätkä uskoneet.Luottavainen hevonen seurasi Viitalaa nätisti vinkkaan.Ostajat soittivat myöhemmin vihaisena kysyäkseen, miksi Viitala oli myynyt heille sokean hevosen. ”Muistutin, että kahteen kertaan sanoin hevosen olevan sokea. Ostaja löi luurin kiinni, eikä hänestä sen koommin kuulunut.” .Kun lehtijuttuja tuli ja maine kylän parhaasta hevosesta kasvoi, alkoi isäkin arvostaa raveja.Kari Viitala.Konikauppa ei kuitenkaan tyydyttänyt Viitalaa. Nuori mies oli hurahtanut kilvanajoon. Kaarlo Partaset ja Savolaiset olivat suosittuja ravikansan villitsijöitä, ja näyttivät esimerkkiä.Raviurheilu oli maalaisten lisäksi myös maalta muuttaneiden kaupunkilaisten harrastus ja henkireikä. Kilpailujen aikaan raviratojen tallialueet olivat mustanaan väkeä, kun maatiloilta tehdaskaupunkiin muuttaneet miehet halusivat haistaa ja koskettaa hevosen kautta lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Kansa halusi päästä hevosten lähelle ja hevosmiesten jutuille. Sitä kunniaa Viitalakin halusi:”Halusin samaa kuin moni muukin hevosmies, ajaa muita komeammalla ja paremmalla hevosella”, Viitala naurahtaa. Isä Veikko Viitala oli pojan ravitouhuja vastaan. Mutta pienet ja vähän isommatkin vastukset toimivat vain sytykkeenä, eikä pojan hevosinto siitä sammunut, pikemminkin päinvastoin. Näyttämisenhalu vain kasvoi. Nuoren hevosmiehen seuraava unelma oli oma varsa.Viitala ymmärsi, että hyviä juoksijoita ei ollut myynnissä, ne piti itse kasvattaa.Hän tiesi, että juoksijan emäksi tarvitaan hyvä tamma, ja sitä nuorukaisella ei ollut, joten Roihun Tuska sai alkuun kelvata..Sitten kohtalo puuttui peliin. Kari Viitalan setä Erkki Viitala oli innokas ravimies, joka kilpaili hevosillaan Pohjanmaalla. Setämies lähti Turkuun reissutöihin ja menehtyi yllättäen vain 50-vuotiaana.”Sodan käynyt mies. Niitä armoja se sitten joi”, Viitala kuvasi setänsä tragediaa. Sedän hevosille piti löytää uusi omistaja. Viitala sai ostettua perikunnalta Näppära-nimisen tamman. Näppärä ei ravitilastojen valossa itse suurtekoja tehnyt. Tammalla oli mahdollisesti suussa jotain, ja siinä oli vähän ryöstäjän vikaa. Siihen aikaan sitä ei niin osattu tutkia. Siitoksessa tamma kuitenkin onnistui heti. Vuonna 1976 syntyi Nälli. Nällistä 26,8aly kehittyi huipputamma, joka voitti 25 kertaa, valloitti Vermot ja Teivot Kari Viitalan ohjastamana. Nälli on ja pysyy Viitalan elämän hevosena. Nällin ajoista muistoina on pirtin seinällä pronssiset talterikit eli muistolautaset, joihin on painettu Karin ja Nällin kuvat voiton jälkeen.Viitalan Arto-veljen kokoamassa valokuva-albumissa on valokuvien lisäksi myös lehtileikkeitä Nällin menestyskulusta. ”Kun lehtijuttuja tuli ja maine kylän parhaasta hevosesta kasvoi, alkoi isäkin arvostaa raveja”, Viitala myhäilee. Nälli teki Viitalaan neljä varsaa: Lanttu, Rypäle, Sitruuna ja Aprikuusi. Niistä kolme sai tähtijuoksijan meriitin..Kari Viitala jäi jatkamaan tilanpitoa kotipaikalleen. Hänen maineensa kasvattajana kasvoi, sillä Viitala myös myi varsoja, eikä pitänyt kaikkia itsellään.Lypsykarjan pito on sitovaa työtä, eivätkä jatkuvat ravireissut sopineet siihen yhtälöön. Ravihevosten kasvattaminen sen sijaan sopi. Kari osti lisää tammoja. Pihaan tehtiin 80-luvulla iso hevostalli, joka vuosi syntyi useita suomenhevosvarsoja. Vaikka Viitalan varsat eivät olleet mitään alelaarin varsoja, taloudellinen menestys ei ollut päällimmäisenä Viitalan mielessä.”Halusin olla ravimaailmassa mukana, tekemisissä arvostamieni ravimiesten ja kilvanajajien kanssa”, Viitala kertoo.”Ja eräänlaista kilpailua se kaupankäyntikin on. Lasketaan leikkiä ja pelataan peli, joka päättyy kättelyyn. Jollain salaperäisellä logiikalla hintakin löytyy”, Viitala valottaa kaupantekoa.Saatuaan viimeisen tarjouksen ostajaehdokkaalta Viitala miettii vielä hetken totisena, virnistää, ja ojentaa sitten kätensä. Uusi hevosenomistaja on syntynyt. Parhaimmillaan ostajan ja kasvattajan välille syntyy pitkäaikainen ystävyyssuhde. Kasvattajaa kiinnostaa kasvattiensa kuulumiset, ja hevosen ostanut voi hyvällä omallatunnolla soittaa Viitalalle ja kehua varsaa maasta taivaisiin. Kumpikaan ei pistä pahakseen.Viitalan varsat ovat löytäneet kodin kaikenlaisten hevosihmisten luota. Hän on myynyt laadukkaita varsoja tavallisille harrastajillekin, ei vain eturivin ammattilaisille. Sympatia innostuneita harrastajia kohtaan kumpuaa omista lähtökohdista. ”Hyvää suomenhevosta oli silloin ennen, ja on edelleen vaikea ostaa. Hyvät tahtoo mennä samoille miehille. Silloin alkuun kukaan ei myynyt minulle hyviä tammoja. Nyt niitä soitellaan ja tarjotaan”, Viitala ihmettelee. Ovi, Kirves, Tuoli, Tärpätti, Piimä… Viitalan varsojen ainutlaatuiset nimet ovat keittokirjasta ja rakennusalan oppaista. Ne brändäsivät omintakeisesti Viitalan kasvatit.Hän itse sanoo nimipolitiikastaan, että antaa varsoille sellaisia nimiä, joista saa heti selvän. Jos kasvattaja ei keksi nimeä, hän avaa pöydällä olevan keittokirjan tai rakennuslehden ja ottaa silmään sattuvan nimen sieltä.Toisinaan joku kysyy kasvattaja Viitalalta lupaa vaihtaa nimi johonkin ostajan mielestä kauniimpaan.”Joskus nimi on vaihdettu, mutta yksikään nimen vaihtaja ei ole raveissa pärjännyt. Huono karma seuraa, jos kasvattajan antaman nimen vaihtaa”, Viitala toteaa. .Viitala on alusta lähtien halunnut panostaa kasvatustyössään laatuun. Hänen mukaansa laadun tae on tamma, jolla itsellään ja lähisuvullaan on vahvat kilpailunäytöt.Oreissa Viitala arvostaa kevyttä ja jalomuotoista rakennetta. Työhevosmaisuutta ei saa olla.Liikkeen pitää olla väljää ja rakenteen kohdallaan. Kilpailu on tänä päivänä niin kovaa, että myyntiin varsoja kasvattavalla pitää olla huipputammat.”Mieluummin 23-aikainen, tai alle. Ja sisaruksissa menestyjiä. Niin kovat on vaatimukset nykyään”, Viitala sanoo.Pitkä ja ansiokas suomenhevoskasvattajan ura on jatkunut näihin päiviin asti. Vuonna 2024 Karilla oli vielä kaksi siitostammaa, Pikku-Hyvä ja aikansa huipputamma Vislakka. Pikku-Hyvä laukkasi viime vuonna vehreämmille laitumille. Vislakka varsoi vuonna 2024 orivarsan Kihiseestä.Nyt se on kantavana samasta oriista. Mikäli Vislakan varsominen sujuu suunnitelmien mukaan, Kari Viitalan viimeinen kasvatti syntyy kesäkuussa 2025 Pirkkalaan Sankilan kartanolle. Kahdeksaakymppiä lähentelevä Viitala teki maaliskuussa päätöksen, että kasvatustyön viestikapula on aika antaa terveyssyistä seuraaville sukupolville. Kasvattamisen intohimoa kuvastaa Viitalan omintakeinen kommentti.”Sanoin veljelleni Artolle, että on tämä niin väärin, että vihdoinkin kun olisi huipputamma, sitten pitää lopettaa.”Otsikko korjattu 2.5. klo 7.45: Kari Viitalan kasvatteja on syntynyt kuudella, ei viidellä vuosikymmenellä.

Varsoja kuudella vuosikymmenellä – Tähän kesään loppuu Kari Viitalan kasvattajaura

Aiheeseen liittyvää