Ilpo Paanasen muutaman päivän syntymäpäiväreissu Italiaan perheen kesken toteutuu lokakuun puolella.
Ilpo Paanasen muutaman päivän syntymäpäiväreissu Italiaan perheen kesken toteutuu lokakuun puolella.Kuva: Anna-Maria Paananen

Ilpo Paananen 70 vuotta: Kaikki alkoi tamma My Savannahista

Nykyään pääsääntöisesti Espanjassa vaikuttava Ilpo Paananen ehtii tasakymmenille torstaina.
Julkaistu

Ilpo Paananen täyttää 70 vuotta torstaina 11. syyskuuta. Ratsastuskoulun pitäjät ja oriasemayrittäjät Anna-Maria ja Ilpo Paananen ovat asuneet jo pitkään Espanjan Fuengirolassa.

Ilpo Paananen on ollut raviurheilussa monessa mukana. Ohjastajana ja valmentajana löytyy Heppa-järjestelmän merkintöjä, samoin kasvattajana ja omistajana. Siittolan pito yhdessä vaimo-"Anin" kanssa oli myös tuttua työtä.

”My Savannah oli tietysti se hevonen, josta perheen huippuraviurheilu alkoi 70-luvun puolivälissä. Isä vaihtoi My Savannahin kolmeen kuormaan perunaa. Se tuli pienenä varsana meille ja oli onnenpotku”, Paananen muistelee. ”My Savannah voitti Tammavaltikan ja oli parhaimmillaan Finlandia-Ajossa neljäs.”

”Tammoja vietiin Ruotsiin astutettaviksi, mutta sitten mietittiin, että miksi varsallisia tai kantavia tammoja pitää kuljetella, ja aloimme tuoda pakastespermaa Suomeen 80-luvun loppupuolella. Onnistuttiin siinä hyvin ja päästiin alkuun. Sitten tulivat mukaan Laakkoset, ja muutimme Kytäjälle isompiin ympyröihin. Tänä päivänä tuontisperma näyttää olevan isossa osassa siittolatoiminnassa. Sen verran seuraan Suomen raveja, että Kriteriumissa ja Derbyssä ainakin oli monella tuontispermatausta.”

Ani ja Ilpo Paananen tekivät ison päätöksen ja muuttivat Espanjaan 2010-luvun alussa.

”Olemme nyt olleet Espanjassa yhtäjaksoisesti 12 vuotta. Olen vielä löyhästi työelämässä kiinni. Teen täällä saunoja, rakentelen pääosin hirsisaunoja ja myös tavallisia. Täällä on paljon suomalaisia, jotka haluavat heti saunan, kun tulevat tänne. Tein ensin yhdelle, sitten halusi jo toinen, ja siitä se lähti. Nyt niitä valmistuu muutamia vuodessa.”

“Eläimiä meillä on 2 koiraa ja 7 pihakissaa. Meillä on pieni omakotitalo, muutama kilometri Fuengirolan ulkopuolella. Oma talo ja uima-allas, sellainen pieni elinympäristö, jossa viihdymme hyvin mukavien ystävien kanssa.”

Suomesta alueella vierailee paljon ihmisiä.

”Täällä on sen verran vanhoja tuttuja, että meillä on silloin tällöin hevosihmisten lounas, jonne on välillä kokoontunut toistakymmentä hevostuttua. Paikallisia ja vierailevia, Lakkiston Matti ja Kamisen Jyrki olivat porukassa alkuvuosina. Nyt on jo muutamia meitä nuorempia. Jos joku ohjastaja vierailee täällä, niin hän on ollut mukana. Yleensä ollaan myös kokoonnuttu johonkin urheilubaariin, kun on isompia raveja. Useimmiten Elitloppetin ja Prix d’Amériquen aikaan. Espanjassa meno on hyvin yhteisöllistä.”

Eniten hän kaipaa Suomesta sukulaisia.

”Meillä on kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi. Mitä muuta Suomesta kaipaan? Ari Hartikaisen ravut ovat sellaista, jota kaipaan. Ne olivat Suomen parhaat ravut.”

”Syntymäpäivää vietetään siten, että lapset haluavat vielä minut Italiaan. Onneksi siellä päästään syömään pastaa ja pizzaa Espanjan mustekalojen sijaan.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi