Ismo Koskinen 60 vuotta – Kriteriumvoitot päällimmäisenä mielessä
Ismo Koskisen hevosenomistajaura alkoi vuonna 1994. Innostus siihen lähti hyvän lapsuudenystävän Petri Laineen hevostouhuja seuratessa ja kimppanimi Lakos Team on yhdistelmä sukunimistä Laine ja Koskinen.
”Siitä asti on Petrin kanssa tunnettu, kun kotoa on päässyt naapuriin karkuun juoksemaan”, Koskinen nauraa.
Kaverusten ensimmäinen yhteinen hevonen oli Hilman Miete. Sen ja muutaman muun hevosen kanssa ei menestystä tullut, ja hevosenomistaminen jäi pariksi kymmeneksi vuodeksi. Sitten Koskinen innostui jälleen ja tällä kertaa laatuun panostaen. Vuonna 2015 syntyi ensin Laineen kanssa porukassa tilausvarsana Parvelan Retu, ja samana vuonna Koskinen osti osuuden Lewis Alesta.
”Tulin siihen tulokseen, että laatuun pitää satsata, koska hyvän ja huonomman hevosen elättäminen maksaa ihan yhtä paljon.”
Vuoden 2023 ravikuningas Parvelan Retu voitti lähes kaiken voitettavissa olevan. Koskisella onkin vyöllään harvinainen tupla: kriteriumvoitto molemmilla roduilla ja vieläpä peräkkäisinä vuosina. Hänen osaomistamansa Lewis Ale voitti lämminverikriteriumin vuonna 2018.
”Tuuriakin siinä tietysti oli, että molemmista tuli juoksijoita. Taidan olla peräti ainoa, joka on omistanut molempien rotujen kriteriumvoittajat. Ne kilpailut ovat varmaan hienoin muisto hevosenomistajauralta. Tietysti myös Retun Kouvolan kuninkuuskilpailun päätösmatka on varmasti jäänyt ikuisesti kaikkien mieleen, jotka ovat sen nähneet”, Koskinen sanoo.
Tällä hetkellä Koskinen on mukana Parvelan Retun lisäksi Ale-kasvateissa Ranger, Spring ja Turner Ale. Jälkimmäinen starttasi viimeksi keskiviikkona Bergsåkerin Breeders’ Crownin karsinnoissa, mutta ei päässyt finaaliin.
"Valmentaja Daniel Wäjersten kehuu varsaa kovasti, että se on tulevaisuuden hevonen, jos ei vahinkoja satu. Siihen kohdistuu tällä hetkellä kovimmat odotukset.”

