Veli-Pekka Kursukangas ja hänen elämänsä hevonen Vauhtelin  Lento.
Veli-Pekka Kursukangas ja hänen elämänsä hevonen Vauhtelin Lento.Kuva: Jarno Unkuri

Veli-Pekka Kursukangas 80 vuotta – hevospojan unelma toteutui

Hevoset ovat olleet osa merkkipäiväänsä viettävän Veli-Pekka Kursukankaan elämää pikkupojasta lähtien.
Julkaistu

Sallan Kursussa seitsenlapsiseen pienviljelijäperheeseen toiseksi vanhimpana lapsena syntynyt Veli-Pekka Kursukangas täyttää 17. maaliskuuta 80 vuotta. Esko-ruunaa hän valjasti jo pikkupoikana apelaatikkoa korokkeena käyttäen.

”Pahkakummun maantieraveista alkoi 50-luvun lopulla kilvanajo, olin silloin 11-vuotias”, Kursukangas muistelee.

”Pohjakuntoa hevosille rakennettiin talvisin savottareissuilla tukin ja pöllin ajossa. Sallan Märkäjärven jääraveissa ajettiin talvisin kilpaa. Kun tuli ikää ja innostusta lisää, lähdettiin Sodankylän maakuntaradalle startille.”

70-luvulla Kursukangas perheineen muutti naapurikuntaan Posiolle. Kesti parikymmentä vuotta, kun pikkupojan unelma toteutui.

”Ravihevosten määrä Posiolla oli 80-luvulla käynyt nollissa. Lähdimme toteuttamaan kolmen perheen nuoruuden unelmaa. Saneerasimme entisen lampolan kuuden hevosen talliksi. Jokaiselle tuli kaksi karsinaa. Posion hevosystävät ry perustettiin 1992, ja kun pari vuotta myöhemmin tulin valituksi puheenjohtajaksi, niin pankkilainan turvin ostettiin 12 hehtaarin alue rataa varten”, Kurskukangas jatkaa.

Elämän hevoseksi nousi monen muun menestyjän edelle 22,6-aikainen Vauhtelin Lento, joka voitti useamman Toto75-lähdön.

”Vauhtelin Lento pystyi lyömään Rovaniemellä kesällä 2010 ravikuningas Patrikin Lennon, ja se oli mukana monissa kovissa kisoissa.”

Merkkipäiväänsä Veli-Pekka viettää perhepiirissä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi