Turkulaistytön hevosinnostus alkoi poniratsastuksella, ja ravihevosiin hän tutustui isänsä serkun Pertti Mäkisen tallilla Paattisilla. Pertti oli ravivalmentajana tunnetuksi tulleen Kari Mäkisen isä. Ypäjän hevoskoulun jälkeen Nina Sankari meni töihin Turun Metsämäkeen Hannu Nymanin ravitallille. Ninan hoitohevonen My Mint voitti vuoden 1983 Derbyn Vermossa. .”My Mint oli minulle kultapoju, lempilapsi. Italiaan ja Saksaan vongattiin töihin, mutta enhän minä voinut parasta kaveria jättää”, Nina Sankari naurahtaa..Ninan ja hänen silloisen puolisonsa Lassen tyttären Lindan kanssa samana vuonna 1986 syntynyt tammavarsa Ducata tuli opetettavaksi Littoisiin, missä oma valmennustoiminta alkoi. Hieman myöhemmin pariskunta rakensi isomman tallin Turun Tortinmäkeen. ”Ducatasta huomasi jo varsana, että se on älykäs ja lahjakas. Sillä oli kova fysiikka”, Nina Sankari arvioi valmennettavaansa, josta tuli yksi parhaista suomalaisravureista. Ducata menestyi hyvin myös Norjassa ja Ranskassa. Yhden Ranskan kakkossijan Nina Sankari ajoi itse ja olisi voinut voittaa ilman lopun häiriötä. .”Olen saanut nähdä maailmaa ja tavata mukavia ihmisiä. Kunnia kuuluu Ducatalle, ja minulla on kiitollisuus sitä kohtaan. Tamma oli syntynyt sellaiseksi mikä se oli”, Nina luonnehtii elämänsä hevosta. Myös Wiquell Horn ansaitsee maininnan nykyään Salossa asuvan ja hierojana työskentelevän Nina Sankarin ex-valmennettavista.